Kun vain Godzilla riittää

Kynttilämielenosoituksia. Poliittisia palopuheita. Japanin kriisi on koetellut kovasti jo ennestäänkin nuppineulan pään kokoluokkaa olevaa uskoani suomalaisten järkevyyteen. Toimittajat tivaavat asiantuntijoilta pahimpia mahdollisia kauhuskenaarioita- ja kun eivät saa kuulla haluamaansa (ilmeisesti esimerkiksi säteilytasojen nouseminen Tokiossa sellaisiksi että asukkaita kehotettaisiin pysyttelemään sisätiloissa ei vain jotenkin ole tyydyttävää), raportoivat innoissaan myös vähän vähemmän asiantuntevien tahojen mielipiteitä. On vain yksi asia jota ihmiset haluavat enemmän kuin tietoa, ja se on draama. Median alkemian mukaan ennen pitkää draamasta tulee tietoa.

Hyvän harkinnan ensimmäistä sääntöä ”älä tee tärkeitä päätöksiä suurten tunteiden, etenkään pelon tai kiukun, vallassa” rikotaan näinä päivinä reippaasti. Pitäähän sitä nyt reagoida, sanoi lämpömittari kun kevät koitti. Kuunteleekohan kukaan jos sanon että ihmisillä ja ärsykkeisiin reagoivilla automaateilla pitäisi olla joku ero, nimittäin harkinta. Harkitsematon reagoiminen voi olla normaalia, mutta kaikki mikä on normaalia ei ole hyvästä.

Harkinta sanoisi että ydinvoiman tulevaisuus Suomessa on erityisen huono keskustelunaihe juuri nyt. Kauaskantoisia päätöksiä ei pitäisi tehdä hamstrattu joditablettipurkki toisessa ja lööppilehti toisessa kädessä, vaan ennen dramaattisia tempauksia pitäisi 1) muodostaa perusteltu käsitys siitä mitä todella tapahtui ja miksi, 2) miettiä mitkä ovat realistisia vaihtoehtoja nykymenolle ja mikä on niiden hinta (ei kai ydinvoimavihaa lietsova Greenpeacekaan lisää hiilivoimaa halua?) Tässä nimenomaisessa keskustelussa voisi myös miettiä, mikä on se riskitaso jonka toteutumiseen varautuminen on järkevää. Turvallisuus muistetaan usein vasta silloin kun asiat menevät pahasti pieleen. Muina aikoina se voi hyvin olla firman tai veronmaksajien rahojen tuhlaamista ja elämän turhaa hankaloittamista. Kun määrittelemme sen riskitason jonka toteutumiseen varautuminen on järkevää, otamme myös riskin siitä että asiat menevät pahasti pieleen jos tätä tasoa suurempi, vaikka sitten kuinka epätodennäköinen, riski toteutuu.

Jos taas päätämme, että vain täysi riskittömyys kelpaa, meidän tulisi miettiä, mitä se maksaa. Olemmeko esimerkiksi valmiit alentamaan elintasoamme reilusti energian säästämisen nimissä tilanteessa jossa kaikki mukavuudet ovat tarjolla niille jotka hyväksyvät pienen riskin? Vaikka tällä hetkellä puhutaan ydinvoimasta, täytyy muistaa sekin ettei riskitöntä energiantuotantotapaa vielä ole keksitty. Kysymys on aina siitä, millaisia riskejä olemme valmiit hyväksymään ja mihin hintaan. Kuinka suuren järistyksen varalle japanilaisten olisi pitänyt varautua? Entä pitäisikö avaruusolentojen tai Godzillan hyökkäyksen varalle olla suunnitelma? Omasta puolestani tyydyn toteamaan tässä vaiheessa vain sen, että näin monimutkainen ajattelu on mahdotonta jos on tunteiden vallassa.

Etenkin tavallisten ihmisten pitäisi ennen mielipiteen muodostamista vielä harjoittaa mediakritiikkiä. Miksi julkisuudessa esiintyvät tahot ovat sitä mieltä kuin ovat? Kuka hyötyy pelosta, ja kuka hyötyy mistäkin pelosta? Onko peloille todellisia perusteluita? Miksi luemme niin mielellämme kauhujuttuja, mutta epäilemme asiantuntijoita kun he kertovat perustelujen kera ettei paniikkiin ole Suomessa aihetta. Mistä tämä sisäinen turvattomuus oikein nousee?

Se että tekee kauheasti mieli pelätä, ei ole hyvä syy pelätä. Se että tekee kovasti mieli elämöidä ja kertoa koko maailmalle tunneperäinen mielipiteensä, ei ole hyvä syy tehdä niin. Se että on sisimmässään syvästi vakuuttunut oman mielipiteen oikeellisuudesta, ei ole järkiperuste. Parempi nyrkkisääntö on: mitä dramaattisemmin haluat toimia, sitä tukevampi syy toiminnan takaa pitäisi löytyä. Tämä siis pätee jopa tunneasioihin: en suosittelisi ketään kosimaan kahden viikon vanhaa tuttavuutta vain suurten tunteiden perusteella, enkä myöskään pistämään välejä poikki parhaan ystävän kanssa yhden riidan perusteella, vaikka suututtaisi miten paljon. Eikä esimerkiksi ydinvoimakysymys ole pelkästään tunnekysymys, vaan monimutkainen yhteiskunnallinen kysymys.

On syytä muistaa myös, että maltillisuus ei ole mielipide. Se ei ole esimerkiksi ydinvoimamyönteisyyttä muiden kuin niiden mielestä jotka haluavat ihmisten tekevän harkitsemattomia päätöksiä vastakkaiseen suuntaan. Tarkoitus ei taaskaan pyhitä keinoja: jos ihmiset saadaan tekemään harkitsemattomasti päätös joka on sinänsä hyvä, ei hurraamiseen ole syytä sillä yksittäisen menestyksen hintana on ollut massojen rohkaiseminen huonon harkinnan tiellä. Jos minulla kysytään, pelkoa ei suitsi se että antautuu sen ohjattavaksi. Vain rohkeus voi selättää pelon, ja usein juuri maltillisuus vaatii rohkeutta. Harkinta ei ole vastuusta vetäytymistä, eikä mielipiteestä tee yhtään sen huonompaa se että sen muodostamisessa on kestänyt pitempään. Jos tässä tilanteessa jotakin voisin toivoa, niin toivoisin sitä ettemme keskustelisi ainoastaan siitä mitä mieltä pitäisi olla vaan kiinnittäisimme myös hiukan huomiota siihen millä perusteella jotakin mieltä ollaan, ja miten itse kukin on mielipiteensä muodostanut. Jos haluamme rakentaa tulevaisuutta kestävästi, alkajaisiksi järki ja harkinta on pyrittävä palauttamaan julkiseen tilaan. Oman rakkaan mielipiteen ehtii kyllä ilmaista myöhemminkin, ja ehkä se sitten jopa tulee kuulluksi. Sitten kun kaikki ovat lakanneet huutamasta.

Edit-täti kävi taas lisäämässä lauseen...

4 kommenttia:

metsienmamma kirjoitti...

Tämä on ollut se kirjoitus, jota olen koko tämän viikon kaivannut!
Olen viheriäisen puolueen tyyppi, mutta en ikinä missään automaattisesti jonkin asian puolella tai vastaan.

Mm. ydinvoimasta minulla ei ole mitään hajua, joten en lietso ajatuksia siitä, koska en tiedä. Ja tiedon keruuseen menee aikaa. Harkitseminen on hyve, kertakaikkiaan!
Eikä minulla tarvitse ehkä siitä mielipidettä koskaan ollakaan. Varsinkaan Japanin ydinvoimatilanteesta.
Ainoa tympeä mutu-tuntuma asioista on se, että melkoinen viidakko se taitaisi tuulimyllyjä olla, jos sen kokoisen maapläntin (suhteessa ihmismäärään) energia korvattaisiin vaikka juuri tuulivoimalla.

Saara kirjoitti...

Ooh, samanmielinen ihminen! :D

Tuulipuistot ovat tiettävästi aiheuttaneet ongelmia muuttolinnuille...joten edes tuulivoima ei ole ongelmatonta.

Ei minullakaan näistä asioista montaa mielipidettä ole, paitsi että yksinkertainen ratkaisu olisi alkaa pudottamaan kulutusta kestävälle tasolla ja pyrkiä säästämään energiaa.

Liisa kirjoitti...

Kutakuinkin näin minäkin sen näen, vaikka täytyy myöntää että katastrofin ensi vaiheissa kiihkeämpiäkin tunnelmia koettiin.

Mutta en käsitä miksi säästäminen on yleisessä keskustelussa niin epäseksikäs vaihtoehto!?!

Saara kirjoitti...

Tuo se vasta onkin hyvä kysymys!

Voisiko kysymys olla siitä että kulttuurimme käsitys siitä että onni ja hyvinvointi liittyvät kiinteästi korkeaan kulutustasoon, on edelleen syvällä kulttuurimme rakenteissa? Kulutuskritiikki on sittenkin tuore ilmiö, ja keskuudessamme (ja päättävissä asemissa) on vielä paljon niitä jotka muistavat köyhemmät ajat jolloin talouskasvu konkreettisesti lisäsi vielä hyvinvointia. Tänä päivänä tietysti kehitysmaat ja muiden kuin korkean kulutuksen yhteiskuntien näyttäytyminen uutisissa epävakaina ongelmapesäkkeinä voivat osaltaan voimistaa tätä käsitystä...

En siis tiedä, kunhan heittelen mietteitä ja toivon että ajat ja ajatukset muuttuisivat paremmiksi...

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments