Jänösiä, kaniineja, pupusia
Useampikin teistä on pyytänyt pupukuvia, ja tässä niitä nyt olisi, arkistomme parhaita useamman vuoden ajalta. Aloitetaan esittelystä: tässä he ovat. Järjestyksessä: Pyry ja Lumi. Rotu on hermeliini ja ikä nelisen vuotta.
Kanahaukan löytyminen naapurista viime vuonna lopetti pupujen ulkoseikkailut. Sitä ennen he kuitenkin ehtivät tutustua lumeen, niinä talven päivinä jolloin sää oli juuri sopiva. Tässä on Pyry ja Pyryn varjo.

Pieni Pyry etenee hangessa. Huomatkaa määrätietoinen ilme.
Lumppari tähystää ja näyttää puutarhakääpiöltä.
Tällainen Lumi oli pienenä. Pakko se on uskoa kun kuvaa katselee: vuodet ovat tasoittaneet luonnetta. Ainakin mielipuolista ilmettä näkee harvemmin.
Liisa kysyi minulta taannoin, millaisia kanit ovat. Tässä kuvassa näkyy olennainen: ensin tuhotaan, hävitetään ja kauhistutetaan, virran loputtua äkillisesti levitään rikostoverin kanssa pieneksi sydämenmuotoiseksi mytyksi ja aiheutetaan ohi kulkevalle ihmiselle söpöysyliannostus.
Kesä, ja miltä näyttää kärsimätön kani.
Joskus pikkupuputkin vain haluavat eri asioita. Mutta illan tullen taas rakastetaan.
Keittiövaa'an täytyy olla rikki. Sehän väittää että Pyry muka painaisi jotakin.








4 kommenttia:
Aivan ihania pupusia! <3 Täytyypä näyttää kuvat siskolleni, jolla on kaksi karvaista kanikaveria myös. :)
MÄ TAIDAN HAJOTA NY!!! <3
Ne on ihan sairaan söpöjä. =) Ja varmana pehmoisia.... Mä en tiennytkään että kaneja voi viedä talvella ulos.
Anna niille suukkoja ja silityksiä mun puolesta!!
Ovat ne pehmoisia! :D Kaneja voi ulkoiluttaa talvella vartin verran, jos on sopiva pikkupakkanen (ei märkää, ei kovin kylmää).
Oh, they are SO cute! :)
Lähetä kommentti