Tietämättömyydestä, osa III: Tietämättömyydellä alistamisesta

Tieto on hyvästä ja tietämättömyys on ikävä tila. Sitähän minä olen aina sanonut. Nyt on tullut toisen lempilausahdukseni aika: "ei se ihan noin yksinkertaista ole!" Ihmisten ohjaaminen tietämättömyydestä tiedon valoon on kiitettävä päämäärä, mutta tässäkin asiat monimutkaistuvat ihmeellisesti kun huomataan että olennaisen tärkeitä ovat keinot joilla päämääriin pyritään. Tiedolla voidaan vapauttaa luuloista ja monenlaisista peloista mutta tiedon tarjoamisen varjolla voidaan myös nöyryyttää ja alistaa. Tietoa voidaan jakaa pyyteettömästi ja lempeästi, mutta siitä saadaan myös vallankäytön ja auktoriteettiuskon pönkittämisen väline.

Helsingin Sanomien hiilitietovisa on oiva esimerkki tietämättömyydellä alistamisesta. Visassa kysytään knoppikysymyksiä: kuinka monta kiloa päästöjä syntyy siitä ja siitä toiminnasta, tarkkoja vastauksia, kiitos! Testissä pärjätäkseen ei riitä että ymmärtää asiat yleisellä tasolla, vaan todellista tietoa on vasta pienimpien yksityiskohtien tietäminen. Oikeansuuntaisesta vastauksesta ei saa puolta pistettä, vaan kaikki paitsi täsmälleen oikea tieto ovat yksiselitteisen vääriä.

Onko oman elämän vihertämisprojekti tuhoon tuomittu jos ihminen ei tiedä, montako kiloa hiilidioksidipäästöt vähenevät jos vaihtaa vanhan jääkaapin ympäristöystävällisimpään uuteen malliin? (tässä kohtaa ei tietenkään huomioita esineen valmistuksesta ja yhä käyttökelpoisen tavaran pois heittämisestä syntyvää jätettä…) Ei tietenkään. Jotta ihminen voisi menestyksekkäästi vihertää elämäntapaansa, hänen on tärkeintä ymmärtää perusasiat. Filosofina olen peräti sitä mieltä että parempi voi olla syventää ymmärrystään näistä perusasioista –kuten siitä mitä yksinkertaisuus merkitsee ja pitää sisällään erilaisissa elämäntilanteissa- kuin tunkea päähänsä nippelitiedon massaa. Mitä hyötyä on hiilidioksidikilogrammojen määrien tietämisestä jos ei tiedä, mistä oman elämän vihertäminen olisi parasta aloittaa? Mitä iloa sen tietämisestä mikä on kaikkein kiitettävin toimintavaihtoehto, jos ei osaa hahmottaa mikä olisi omassa elämässä, omien mahdollisuuksien rajoissa paras vaihtoehto? Nippelitiedon saa kyllä kaivettua, jos sellaiselle ilmenee äkillinen tarve. Vaan missä olisi jaossa ajattelun välineitä?


Ihmiselle voi osoittaa hänen tietämättömyytensä lempeästi, jos siihen on selvä ja ihmisen omista haluista ja intresseistä nouseva tarve (olen huomannut että aika harvalla on esimerkiksi suuri sisäsyntyinen tarve tietää miten viisas ja erinomainen tiedollinen auktoriteetti Minä olenkaan). Mikään ei kuitenkaan ole helpompaa kuin toisen tietämättömyyden osoittaminen siten että se aiheuttaa myönteisten seurausten sijasta vastareaktion: kiukun, torjunnan tai lamaantumisen. Jos ihmiselle annetaan vaikutelma siitä että päätöksentekoon tarvittava tieto on monimutkaista ja vaatii erityisasiantuntemusta, kysymyksessä on todellisuudessa se että hänet halutaan saada tulemaan päinvastaiseen johtopäätökseen: ”tämä on liian vaikeaa, jätä se sikseen, luota meihin asiantuntijoihin ja tottele, mieluiten kyselemättä sillä näethän sinä itsekin ettet kuitenkaan tajua”. Mikä parasta, samalla nitistetään ihmisestä se itseluottamus joka tarvitaan arvostelemiseen ja kritiikin esittämiseen. Jotta jotakin voidaan ymmärtää, on päästävä dialogiin ymmärrettävän asian kanssa: on uskallettava kysellä ja ihmetellä, on oltava rohkea ja utelias. Yksi helpoimpia tapoja nitistää oppimisen halu on läväyttää nenän alle murskaava todistusaineisto tietämättömyyden laajuudesta ja vihjata että jos ei tiedä kaikkea, ei oikeastaan tiedä yhtikäs mitään. Jos ihminen jolle hänen tietämättömyytensä on osoitettu, kyselee liikaa, hän nöyryyttää vain itseään: pitäisihän hänen jo ymmärtää että havaittu epäselvyys johtuu vain siitä että hän on tekemisissä käsityskyvyn yläpuolella olevien asioiden kanssa. Todellisuudessa kuitenkin käsityskyvyn raja on asia joka jokaisen on selvitettävä itse, esimerkiksi yrittämällä sitä opiskelemista.

Tietovisailujen ja loputtoman arvostelun maailmassa on tärkeää muistaa myös, että esimerkiksi ympäristöasioissa pelkkä tieto ei vielä paljon ilahduta. Vielä tärkeämpää on ymmärrys, pääseminen siihen vaiheeseen jossa tiedonmurunen integroidaan osaksi ajatusmaailmaa ja se alkaa muuttua hyväksi toiminnaksi. Havaintojeni mukaan faktoidimassaa tästä maailmasta ei puutu, sen sijaan ymmärryksestä, faktojen merkitysten ja pitkän tähtäimen hyvän käsittämisessä on suuri pula. Tietovisassa voimme pisteyttää oikeat vastaukset, mutta miten mitataan ymmärrystä? Sen ainoa pätevä mitta on elämä. Miten rauhassa ihminen elää itsensä ja ympäristönsä kanssa? Miten viisaasti hän osaa neuvoa kysyvää, vai osaako lainkaan? Tietovisafaktoilla voidaan vastata yksinkertaisiin kysymyksiin, mutta yleensä elämän merkitykselliset kysymykset ovat suuria ja monimutkaisia.
Toimiminen on kuitenkin yleensä aika paljon vaikeampaa kuin sääntöjen ja nippelifaktojen omaksuminen.


Vielä on olemassa sellainenkin asia kuin tietoähky. Olemme oppineet että tiedonhalu on hyvästä, mutta nykyään informaatiota on tarjolla niin paljon että tietojenkäsittelykapasiteettimme rajat alkavat tulla vastaan. Tieto sirpaloituu ja siitä on entistä vaikeampi löytää merkityksiä. Etenkin ympäristöetiikan ja pahan filosofian tyyppisillä aloilla liika tieto johtaa usein ahdistumiseen ja lamaantumiseen. Opiskelija oppii paljon maailman pahuudesta, ihmisen paheellisuudesta ja viheliäisyydestä, mutta sitäpä ei enää niin vain opitakaan, miten nämä tiedot voisi käyttää rakentavasti ja masentumisen ja kyynistymisen sijaan edistää hyvää. Itse alankin kallistua sille kannalle että maallikon (jota ei erota filosofista niinkään viisauden vaan pikemminkin masokismin puute) voi olla parasta suhtautua tiedon hankintaan maltillisesti. Silloin on ehkä helpompi keskittyä siihen mikä on todella tärkeää: konkreettisten, pysyvien muutosten toteuttamiseen. Siihen että faktat eivät vain uiskentele päässä vaan tekevät töitä. Ei ole tärkeää saada selville tietääkö vähän vaiko paljon, vaan tärkeämpää on se, mitä tietää tai ei tiedä. Viisas ei silloin ole se joka tietää eniten, vaan se joka ymmärtää parhaiten. Kun tiedosta tulee sumeaa, syvää ja vaikeasti mitattavaa, myös tiedolla päteminen ja alistaminen vaikeutuvat. Maailma ehkä paranee.

0 kommenttia:

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments