Naurava skeptikko

Kuvitelkaa mielessänne naurava skeptikko. Missä hän nauraa, miten ja mille? Itse olen törmännyt aika usein käsitykseen jonka mukaan skeptikko nauraa räkäisen pilkallisesti uskovaisten ja muiden hörhöjen typeryydelle, samalla asettuen heidän yläpuolelleen ja antaen itsestään kuvan harvinaisen epämiellyttävänä ihmisenä.

Skeptisismille erityisesti, ja tieteelliselle maailmankuvalle yleensä, on nousemassa jonkinlaiseksi haasteeksi ihmiskuva. Itsekin olen ehtinyt usein törmätä ajatukseen jonka mukaan tieteellisen maailmankuvan omaksuminen tekee ihmisestä jotenkin tunnevammaisen kyynikon joka ei epäilemiseltään kykene heittäytymään hetkiin, haltioitumaan kauneudesta ja kokemaan syvästi inhimillisiä tunteita. ”Liikaa lukenut” on rasittava ja riidanhaluinen ystävä, kylmä rakastaja, ihminen joka ei ikinä tee mitään epärationaalista ja inhimillistä, ihminen jonka viiltävänterävää älyä kenties ihaillaan mutta jollaiseksi kukaan ei halua oikeasti tulla. Tämä kuva voi pitää enemmän tai vähemmän paikkansa yksittäisten skeptikkojen kohdalla (itse väittäisin että vähemmän), mutta jostakin se on esiin noussut. Sitä ei voi kumota kiistämällä, sillä kiistäminen ja järkiperusteiden esittäminenhän on juuri se reagointitapa jonka ylikäyttö on nyt puheena.

Ehkäpä kaiken pohjalta löytyy se että skeptisismi on intellektuaalinen yritys jonka keskiössä on totuuteen pyrkiminen. Tämä pyrkimys yhdistää filosofeja, skeptikkoja ja empiirisiä tieteenharjoittajia jopa siinä määrin että voidaan sanoa että kaikki hyvät tieteenharjoittajat ovat ainakin jossain määrin skeptikkoja, mutta ollakseen skeptikko ihmisen ei välttämättä tarvitse olla tieteenharjoittaja (taikuri James Randi on tästä erinomainen elävä esimerkki). Se mistä käsitys skeptikkojen ikävästä luonteesta tulee, saattaisi siis johtua väärästä yksinkertaistuksesta eli siitä että ihmisen ja hänen uskomustensa välille vedetään yhtäläisyysmerkki. Oikeasti kukaan ei ole niin yksiulotteinen.

Randin kaltainen ammattimainen skeptikkokin ehtii kuitenkin ihmisyytensä ansiosta olla paljon muutakin kuin skeptikko. Kysymys on rooleista: kun joku puhuu skeptikkona, hän omaksuu hyvin intellektuaalisen roolin. Mutta hyvin harjoitetut älynlahjat eivät tarkoita sitä etteikö sama ihminen voisi olla toisessa tilanteessa myös lämmin, herkkä ja empaattinen. Toisin kuin elokuvissa, oikeassa elämässä ihmisten lahjat ja hyveet eivät jakaudu tasapuolisesti. Joku voi aivan helposti olla kaunis ja älykäs, toinen taas epä-älyllinen ja emotionaalisesti kehittymätön. Lisäksi, lähes jokainen skeptikko joutuu rajaamaan asennettaan jollakin tavalla jotta elämästä ylipäätään tulisi jotakin. Agnostinen ateisti on skeptinen jumalten olemassaolon suhteen- mutta se ei tarkoita etteikö hän voisi esimerkiksi käydä uhraamassa Esivanhemmille, jos havaitsee sen viisaaksi. Erilaisten huijareiden temppujen paljastamisesta kiinnostunut skeptikko voi olla ihmissuhteissaan täysin tunteiden vietävänä. Tiedekin on jaloista pyrkimyksistä ja koetellusta metodista huolimatta puutteellista ja erehtyväistä, ja vaikka tieteellisen maailmankuvan omaksuminen on järkevää, joutuu jokainen totuutta tavoitteleva skeptikko elämänsä aikana muuttamaan tieteeseen perustuvia uskomuksiaan moneen kertaan. Se on ihan okei, sillä tiede ei ole ikinä luvannutkaan ikuisia totuuksia vaan kulloinkin saatavilla olevaan parhaaseen todistusaineisoon ja pätevimpään tunnettuun päättelyyn perustuvia uskomuksia jotka todennäköisesti jäljittävät totuutta keskimäärin paremmin kuin niiden suosituimmat kilpailijat, pronssikautiset nuotiotarinat.

Nämä ovat itsestäänselvyyksiä. Skeptisismin kannalta ongelma onkin ehkä siinä että sen vastapuolet monoteismista astrologiaan eivät ole pelkästään episteemisiä rakennelmia vaan korostavat kokonaisvaltaista suhtautumista ihmiseen. Ehkäpä skeptikkojen –ja etenkin ateistien- tulisi entistä selvemmin pyrkiä tuomaan esille ettei metodinen epäily ainoastaan revi alas turvaa tuovia uskomuksia vaan että näihin ajatusjärjestelmiin sisältyy myös emansipatorinen ulottuvuus joka kykenee käsittelemään mielekkäästi ja antoisasti elämän vaikeita kysymyksiä: kuolevaisuutta, moraalia, inhimillistä onnea ja heikkoutta.

Toiseksi, vaikka intellektuaalinen asenne on se mikä skeptikkoja yhdistää (jopa uskonnosta riippumatta, voisin sanoa, omasta kokemuksesta), olisi ehkä hyvä pitää mielessä että ihmiset saapuvat skeptisismin ja tieteen ääreen kokonaisvaltaisempien järjestelmien parista. Tästä seuraa kaksi seikkaa: ensinnäkin, he odottavat tieteelliseltä maailmankuvalta positiivista sisältöä. Onneksi sitä ei tarvitse keksiä eikä feikata: esimerkiksi länsimainen filosofia, psykologia ja humanistiset tieteet tavoittelevat nimenomaisesti ymmärrystä ihmisyydestä ja inhimillisyydestä. Toinen tärkeä havainto onkin hankalampi: usein (tapa)uskonnollisestakin kehikosta tieteellisen ajattelun piiriin saapuvat ovat tottuneet siihen että yksilön tulee ilmentää maailmankuvaansa monin tavoin, joko positiivisia symboleita käyttämällä tai vaihtoehtoisesti negaation kautta. Tiedättehän: kunnon skeptikko ei ikinä tule taikurin jujuttamaksi eikä nauti siitä että dekkarikirjailijan punoma juoni harhauttaa hänen älynsä, ei hassuttele (se on pahasta uskottavuudelle), ei joudu tunteiden valtaan, harrastaa mieluiten tiedettä ja korkeakulttuuria ja niin edelleen: lyhyesti sanottuna, kunnon skeptikolla ei ole eikä tule olla elämää skeptisismin ulkopuolella vaan skeptisismin pitää ohjata hänen elämäänsä lempiväristä seurustelukumppanin valintaan. Skeptikolta voi vaatia epä (ei yli)inhimillisiä suorituksia. Kertaamme: skeptisismi on intellektuaalinen asenne, eikä kukaan ihminen ole yhtä kuin asenteensa. Se ei ole edes erityisen hienoa, vaan ”järjen ohjaamana oleminen” ei edes stoalaisten mielestä tarkoita tunteiden jääräpäistä kieltämistä vaan niiden saamista hallintaan oikean ymmärryksen kehittämisen kautta. Ymmärrys taas on sisäsyntyinen, kehittyvä asia ja sisältää myös sen hyväksymisen että tunteiden kokeminen ja episteeminen epätäydellisyys ovat osa ihmisenä olemista. Eikä missään sanota että skeptikon on pakko olla intomielinen stoalainen. Skeptisismissä on paljon hyvää, mutta elävät skeptikot ovat vielä mielenkiintoisempia olentoja koska heissä kuten kaikissa muissakin, on läsnä uskomusten lisäksi koko ihmisyys ja monet elämän, ajatuksen ja kokemuksen polut ovat heille yhtä avoimet kuin muillekin. Tieteellisen maailmankuvan omaavat ihmiset, sekä naiset että miehet, voivat vapaasti ja ylpeinä tykätä vaaleanpunaisesta väristä, kanipupuista ja vaikka ristipistojen tekemisestä. Rationaalisuus, kuten muutkin hyvät, ei synny siitä mitä esitämme vaan se on jotakin jota enemmän tai vähemmän epätäydellisesti olemme.

posted under , , |

6 kommenttia:

tyy kirjoitti...

Naurava skeptikko voisi olla vaikka sellainen, joka osaisi nauraa itselleen osana ihmiskuntaa.

Saara kirjoitti...

Samaa mieltä. Tuo on hyvä asenne oman hyvinvoinnin kannalta.

Ofelia kirjoitti...

Tätä minun piti kommentoida jo kauan sitten ja yhtä vanhempaakin tekstiäsi, mutta kone ei antanut (väitti tunnusta tai salasanaa vääräksi, möh), sitten kone hajosi, ja yritetäänpä nyt uudestaan.

Tiedostan olevani juuri tuollainen ekassa kappaleessa mainittu inhottava skeptikko (mutta olen aika tuore, vastasyntynyt skeptikko - ennen uskoin mitä vaan mutta välillä vain vähäsen epäilin) ja itseänikin ärsyttää ja surettaa moinen piirre minussa, mutta ehkä saan sen koulittua pois! (Siis ainakin netissä varmaan ilmenen ilkeänä skeptikkona, luonnossa olen ihan ystävällinen.)

Ja tosiaan, ns. hörhökaverini aina väittävät että tiede on kylmää, skeptikot tunteettomia jne. Eli siis jos ei usko energioihin ja jumaliin, on väistämättä tunnevammainen ja tylsä tyyppi. Höh, minä ainakin olen edelleen varsin tunteiden sun muun vietävissä, vaikka nyt onkin menossa tämä tiedevaihe!

Hyvä kirjoitus oli kyllä tämäkin postauksesi taas! =)

Ja aiemmin piti kysymäni että mikset olekaan enää ateisti? Mikä olet siis nyt ja mistä muutos? Muistelen vaan jossain postauksessa sinun sanoneen että jokin vaikutti siihen että et ole enää ateisti. Tietysti jos tämä on henkilökohtainen juttu niin eipä sitä täällä tarvitse selittääkään!

Saara kirjoitti...

Et sinä, Ofelia, minusta vaikuta yhtään inhottavalta skeptikolta. Ja minulla on joka tapauksessa paksunpuoleinen nahka. :) Minusta muuten sanotaan että olen täällä blogissa paljon mukavampi kuin livenä. Hm.

Kysymyksesi ansaitseekin jo oman postauksensa. Se on kyllä aika epämukava mutta se nyt on oma ongelmani joka ei kysymystä huononna. :) Ovathan ajatukseni lähtökohtaisesti julkista riistaa, ja täälläkin on tullut ryöpytettyä sen verran monta katsomusta vähintään kertaalleen...

Ofelia kirjoitti...

Aijaa... no hyvä etten vaikuta inhottavalta! =) Joskus vaan tuntuu siltä että lempeämpi voisi olla.

Jään odottelemaan sitä postausta!

Saara kirjoitti...

Lempeydessä on melkein kaikilla parantamisen varaa, ei pelkästään skeptikoilla.

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments