Ei se ole hullu joka tarjoaa...

Että nyt olisi Suomen pikkutytöille tarjolla sitten muotilehti. Lukemani perusteella vaikuttaa että tuleva lehti on enimmäkseen sitä itseään. Pikkutytöt opastetaan ihailemaan syömishäiriöisiä naisia joiden eläkeikä on kolmenkympin kieppeillä, kuluttamaan massatuotantokrääsää yli tarpeen, pukeutumaan pornahtavasti sekä ihailemaan angloamerikkalaista populaarikulttuuria. Siis vanhaa tavaraa vain astetta räikeämmässä paketissa kuin mihin ollaan ehditty tottua. Tuohtuneiden vanhempien lauman mielestä paha lehti pitää kieltää.

Kieltäjiltä on kuitenkin unohtunut pari asiaa. Esimerkiksi: se että lapsirukka saa lehden käsiinsä tarkoittaa että kasvattaja on antanut niin tapahtua. Arveluttavat lehdet eivät materialisoidu tyhjästä yhdenkään pikkuprinsessan pesään. Väitänpä, että äippä tai iskä joka hankkii lapselleen roskalehtiä, on todennäköisesti hankkinut tälle jo kaikenlaista muutakin mistä voisi sanoa pari kritiikin sanaa. Joku, kuulkaa, ihan oikeasti ostaa niitä pikkutyttöjen rintaliivejä ja Bratzeja. Jonkun mielestä ne ovat oikeasti harmittomia, ja koska raivoaminen ei ole argumentti, nämä jotkut eivät todennäköisesti siitä paljoa hetkahda. Havaintojeni mukaan punanaamainen moralisointi ajaa pikemminkin kohteensa syvemmälle poteroihinsa, mahdollisimman kauas niistä keuhkoajista joiden on pakko ottaa kaikki kuolemanvakavasti. Käsillä olevassakin keskustelussa marttyyrin sädekehä jo vilahtelee. Kustantajaparka esiintyy kärsivänä mutta kärsivällisenä alatyylisen vihapostin kohteena, julkisuuden valokeilassa. Sitäkö tässä nyt haluttiin? Ja ei, tämä käänne ei ollut yhtään yllättävä. Kun tälle linjalle lähdetään, näin käy joka. armiaan. kerta.

Toiseksi, lapset kasvavat ja jos hyvin käy, alkavat jonakin päivänä myös ajatella itse vanhempien sabotaasiyrityksistä huolimatta. Olen ymmärtänyt että vanhemmuus on laji josta kukaan ei selviä täydellisesti. Eikä kenenkään loppuelämä ole pilalla jos hän saa luettavakseen kuusivuotiaana arvomaailmaltaan arveluttavan lehden. En ylipäätään ole varma, onko paras strategia pyrkiä pitämään vahingollinen materiaali pois kullanmurujen silmistä kaikin keinoin. Vaikeaa se ainakin tänä päivänä on. Ehkäpä elämme pikemminkin maailmassa jossa kuusivuotiaan on aika alkaa oppimaan mediakritiikin alkeita ja sitä että joskus aikuiset tarjoavat asioita joista on fiksua kieltäytyä.

Vihaaminen on helppoa. Se purkaa omaa pahaa oloa ja antaa tunteen siitä että on elossa ja reagoi. Jos nyt kuitenkin haluttaisiin tehdä jotakin oikeasti hyödyllistä, Pahojen Kapitalistien vihaamisen sijasta kannattaisi minusta katsoa 1) peiliin ja 2) vanhempiin. Sellaista mitä kukaan ei osta, ei kannata myöskään pitää tarjolla. Sama pätee myös Disneyn suunnitelmiin laajentaa krääsävalikoimaa vauvatuotteisiin. Kyllä se on edelleen äippä tai iskä joka pistää kolmikuisen lapsen telkkarin ääreen. Jos näin ei tapahdu, vauva ei sitä televisiota katso eikä kaipaa. Yksi roskalehti on lopulta vain jäävuoren huippu kulttuurissa jonka arvoilmasto on pielessä. Vain kourallinen naisia koko maailmassa voi olla huippumalleja, mutta jokainen meistä voi olla roolimalli. Jos olemme naisia, voimme omalta osaltamme pyrkiä edustamaan naiseutta joka on syvällistä, viisasta, sielukasta ja solidaarista, ja jos olemme miehiä, voimme tukea ja kannustaa tällaista naiseutta. Elämme maailmassa jossa moralisteista ja kaikenkarvaisista kriitikoista on ylitarjontaa ja jossa ystävistä ja kannustajista on vastaavasti krooninen pula. Voimme osoittaa ympäristömme lapsille että kulttuurimme pinnalla kelluvan roskan voi vain jättää omaan arvoonsa ja keskittyä tekemään jotakin fiksumpaa. Jos Pahaa Kapitalistia ei huomioi, ei kuuntele, eikä hänen tuotteitaan noteeraa, se pakkaa vähin äänin kamansa ja häipyy. Ongelman syntymisen riittävä ja välttämätön ehto on se että tarjottu tuote saakin vastakaikua tavallisten ihmisten joukosta. Miksi kukaan ei tunnu olevan kiinnostunut heihin vaikuttamisesta? Siksikö että ystäviä, omaisia ja naapureita ei teekään mieli lähestyä vihakirjeillä mutta muita keinoja ei tahdo tulla mieleen?

***Edit-täti kävi lisäämässä pudonneen lauseen.

posted under , , |

3 kommenttia:

WeirdRockStar kirjoitti...

Kokemus osoittaa, että TVn poistaminen myös 6- vuotiaan elämästä ei riipaise laisinkaan. Ainoa kysymys herää, miksi en hokannut tuota aiemmin.

Saara kirjoitti...

Minusta televisiottomuus sopii hyvin kaikenikäisille. Elämä on ruudun ulkopuolella.

WeirdRockStar kirjoitti...

Amen! Näin epäkirkollisesti.

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments