Uusia vuosia, uusia yrityksiä

Tapanani on tehdä uudenvuodenlupaus tai pari. Yleensä lupaukseni koskevat pidemmän tähtäimen asioita joiden kunnostamiseen annan itselleni aikaa koko loppuvuoden verran. Loppuvuoden hiljaisuudessa mieleen alkaa usein nousta jokin itsessä ärsyttävä piirre tai paha tapa, jolle tekee mieli alkaa tehdä jotakin kun talven valot saapuvat tuomaan hiukan energiaa. Tällä kertaa uudenvuodenlupaukseni kuitenkin näyttävät jo valmiiksi kuluneilta. On asioita, joita ei vain opi ensimmäisellä eikä toisellakaan yrittämällä vaikka yrittäisi vuoden kerrallaan. On asioita, jotka muistuttavat tämän vuoden lumitöitä joissa lapioidaan ja kolataan suurella tarmolla, mutta pysyviä tuloksia ei vain synny. Siis lapioidaan lisää, ja jossain vaiheessa huomataan että vaikka kinokset eivät lapioimalla pienene, kunto on sentään vähäsen kasvanut.

Jos asia on tarpeeksi tärkeä, se ansaitsee toisenkin mahdollisuuden, ja kolmannen, ja neljännenkin, edellyttäen tietysti että jossakin vaiheessa edistystä on tapahtunut edes sen verran että on toivoa siitä ettei uusinnasta tule aivan edellisen kerran toisintoa. Vaikka tälläkään kertaa ei menisi oppi perille, niin ainakin uusista virheistä voi oppia jotakin uutta. Lohduttautua voi silläkin että erheestä toiseen-menetelmällä on päästy pitkälle niin filosofiassa kuin luonnontieteissäkin. Sen mikä toimii elämässä taas saa selville vain kokeilemalla.

Kovassa yhteiskunnassa toiset mahdollisuudetkin alkavat olla tiukassa, kolmansista ja neljänsistä puhumattakaan. Silloin ihmistä aletaan ohjaamaan nopeasti uusien asioiden pariin. Usein se on ihan järkevä siirto, mutta toisaalta jotkut asiat ovat niin tärkeitä että ne vain on saatava kuntoon ennemmin tai myöhemmin. Jos lukemaan oppiminen on vaikeaa, ratkaisuna ei ole unohtaa koko juttua ja opetella sen sijasta virkkaamaan, vaan yrittää siihen asti kunnes homma alkaa sujua. Siksi kova yhteiskunta ei olekaan realistinen, vaan järjestelmä joka tuottaa aina vain vähemmän menestyjiä ja aina vain enemmän niitä jotka putoavat matkasta kokonaan. Elämä on kuitenkin eri asia kuin kvartaalitalous, ja siksi menestymistäkään ei pidä mitata numeroilla vaan yksinkertaisesti miettimällä, tekeekö parhaansa ja onko suunta noin yleisesti ottaen oikea. Onko hyvin motivoituneelle opiskelijalle tärkeää että tentistä tulee kiitettävä arvosana vai se että hän on aidosti oppinut uutta? Usein tenttimenestys toki ilmentää tapahtunutta oppimista, mutta tarkemmin ajatellen kuvio ei ole täysin yksiselitteinen vaan mitä tiukemmin numeroita tuijottaa, sitä helpompi on erehtyä suuntaan tai toiseen. Hyvän arvosanan voi saada myös vilpillisesti tai silkan tuurin avulla, kun taas huono onni tai vaikka sairastuminen voivat huonontaa menestystä. Eräs niistä tärkeistä asioista joita koulussa voi oppia on siis että mitattavien suureiden ja elämän välillä on sekä yhtäläisyyksiä että eroja.

Uusintakierroksilla on aina rankempaa, painavathan alla jo aiemmat epäonnistumiset. Ympäristönkin kannustavuus tuppaa laskemaan, kun työn alla on jo moneen kertaan nähty savotta.

Mutta vain ihminen itse voi tietää, kuinka tosissaan hän on, tällä niin kuin aikaisemmillakin kerroilla ja mitkä resurssit hänellä on kulloinkin käytettävissään tavoitteeseensa pyrkimiseksi. Ei ulkopuolinen voi arvostella kovin hyvin sitäkään kuinka tärkeä jokin asia toiselle on- onko se uusien yritysten ja uusien epäonnistumisten riskien arvoinen vaiko hullun hommaa. Vain kulkemalla pätkän tai pitemmänkin samaa matkaa voi asiasta saada hyvän käsityksen. Vain siitä olen aika varma, että jokaisella meistä on asioita joiden oppimisessa tai joista pois oppimisessa tarvitaan paljon työtä ja uusintakierroksia. Eikä näitä asioita havaintojeni mukaan suinkaan ole vähiten niillä jotka ovat varmimpia siitä ettei heidän luonteensa nyt mitään erityistä kehittämistä tarvitse.

Vielä ehditte luvata jotakin tekin jotka ette keksineet omasta puolestaan mitään luvattavaa. Mitäpä jos ette katsoisi nenän vartta pitkin sitä kansanosaa joka tammikuussa ensin innolla ja sitten ukkospilvi otsalla jättävät tupakan, alkoholin ja epäterveellisen ruuan, kansoittavat kuntosalit ja aloittavat uusia kehittäviä harrastuksia, linnoittautuvat koteihin hoitamaan perhesuhteitaan, aloittavat uuden elämän FlyLadyn kanssa ja järkevöittävät rahankäyttönsä? Mitäpä jos liittyisittekin kannustusjoukkoihin? Kannustajista kun on ikuinen pula. Suurin osa ikuisista yrittäjistä ehkä epäonnistuu, mutta eivät kuitenkaan kaikki. Aina joku keksii tällä kertaa, miten innostuksen kipinästä tehdään kestävä tuli. Ehkäpä tänä vuonna jonkun viidestoista yritys onnistuukin. Se jolle niin käy, on onnittelut ansainnut sillä hänkään ei olisi päässyt tavoitteeseensa ellei olisi jaksanut sitkeästi yrittää. Olipa kehityskohteena mieli tai ruumis, ainoa pomminvarma tapa varmistaa se ettei kehitystä pääse tapahtumaan on jättää ensimmäinen askel ottamatta. Yritykset kehittää itseään eivät ole koskaan säälittäviä, vaan todellisia säälityksiä ovat ne jotka vetävät muita alas pitämään apatialleen seuraa ja rakentavat yhteiskuntaa jossa kukaan ei enää jaksa yrittää kehittyä.

posted under , , |

0 kommenttia:

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments