Tietoteorian inhimillisyydestä

Huomasin, että mieleni on täydellä innolla osallistumassa tammikuiseen ryhtiliikkeeseen. Pois kepeät meemit ja laiskanpulskeat utopiat! Tänään tekee mieli heitellä parit henkiset voltit tietoteorian parissa, jos ei muuten niin yleensä vähän turhan vähälle harjoitukselle jääviä mielenosia verrytelläkseni.

Tiedon tavoittelemisessa perusidea on louhia objektiivisesta todellisuudesta tosia uskomuksia sisäisen maailman rakennusaineiksi. Eilen aloin kuitenkin pohdiskella, että on olemassa myös asioita jotka ovat tosia ja joista olemme selvillä, mutta jotka eivät silti onnistu olemaan tietoa siitä syystä että ne eivät ole uskomuksiamme. Tarkoitan nyt sellaisten intellektuaalisten paheiden kuin itsepetoksen, tyhmyyden, ymmärtämättömyyden tai älyllisen laiskuuden sokaisemaa mieltä. On selvästi mahdollista tietää jokin asia ilman että ymmärtää sen. Voin esimerkiksi tietää, että E=mc². Tämä on fakta ja minä olen siitä selvästi tietoinen, osaanhan toistaa sen papukaijana. Mutta, koska aivoni eivät sulata matematiikkaa, tämä fakta ei sano minulle yhtikäs mitään enkä voi käyttää sitä mielekkäästi esimerkiksi uusien tiedonmurusten rakentamiseen. Se kieltäytyy jäsentymästä uskomusjärjestelmäni merkitykselliseksi osaksi tietyillä olennaisilla tavoilla, vaikka voin toki ymmärtää suhteellisuusteorian juonen toisella tapaa selitettynä. Tarkalleen sanottuna tilanne on se, että voin ymmärtää kaikenlaista koskien energian ja massan välistä yhteyttä, mutta ymmärrykseni on tietyllä tavalla ohutta. Voin ”tietää” että E=mc² arkikielen tasolla, mutta jos joku tietoteoreetikko (tai herratparatkoon, joku fyysikkotutuista) tulisi kysymään, minun olisi parasta myöntää kiltisti että en oikeastaan tiedä.

Tai ajatellaanpa joulun alla ties kuinka monetta kertaa katsomaani Taru Sormusten Herrasta- Kuninkaan paluu- elokuvan Denethoria jonka tapaamme masennuksen ja orastavan hulluuden musertamana suosikkipoikansa kuoltua, kykenemättä järjestämään kaupunkinsa puolustusta ja kohtelemasta huonosti nuorempaa poikaansa. Viisas velho Gandalf oli elokuvassa sitä mieltä että ennen loppuaan Denethor kyllä muistaa välittävänsä nuoremmasta pojastaan Faramirista, ja niin tavallaan kävikin. Kysymyksessä on Denethorin sisäinen tila, siis asia jonka tietämisen suhteen hänellä on ehdoton etulyöntiasema, ja jos Denethor olisi kokenut dramaattisen itsemurhahyppykuoleman sijasta selväjärkisyyden hetken mätkähdettyään maahan Minas Tirithin linnakkeen reunalta, hän olisi todennäköisesti ollut sitä mieltä että ainahan hän on senkin oikeastaan tiennyt. Joten missä tämä tieto oikein luurasi koko Faramirin elämän alkupuoliskon ajan, mukaan lukien silloin kun Denethor lähetti Faramirin suorittamaan epätoivoista hyökkäystä örkkiarmeijaa vastaan? Taas meillä on fakta ja meillä on episteeminen agentti faktaa tietämässä, mutta jotakin on kateissa. Fakta lilluu agenttimme –siis Denethor-paran- sekavassa mielessä yhdistymättä hänen uskomusmaailmaansa, ja kun se ei näin onnistu tekemään, se ei myöskään pahemmin vaikuta Denethorin tekemisiin reaalimaailmassa. Siitä ei tule tietoa sillä tietävä mieli ei taaskaan kykene yhdistämään faktaa tiedon kokonaisuuteen. Denethorin tapauksessa fakta oli laadultaan sellainen että jopa ulkopuolinen henkilö, Gandalf, tajusi sen siinä vaiheessa kun Denethor vaelsi ympäriinsä valittamassa kurjaa kohtaloaan joka oli vienyt häneltä suosikkipojan ja jättänyt jäljelle surkimuksen.

Filosofiaan perehtymättömällekin tämä kaikki on tietysti arkielämästä tuttua kauraa: vaikka periaatteessa olemme oman elämämme parhaita asiantuntijoita, käytännössä toisten ongelmia on paljon helpompi ratkoa kuin omiaan ja toiset ihmiset voivat usein valottaa meille monia elämän kuvioita jotka itsellemme ovat mysteereitä. Kyvyttömyys hahmottaa oman elämän solmuja selkeästi ei riipu vain siitä kuinka tehokkaita olemme keräämään ympäristöstämme dataa eikä edes siitä kuinka looginen ja tehokas ajatteluvarustuksemme on. Sen lisäksi että faktat ovat sopivasti ulottuvillamme ja meillä on yleisellä tasolla halu tietää maailmasta merkityksellisiä tosia asioita, tarvitsemme tietämiseen myös oikeanlaista esiymmärrystä, Hans-Georg Gadamerin termiä lainatakseni. Mielen on oltava sellaisessa tilassa jossa se kykenee menestyksekkäästi käsittelemään faktoja. Voi olla, ettei kenenkään kuolevaisen mieli ole sellaisessa tilassa kaiken aikaa kaikkiin asioihin nähden. Mutta jos meillä on hyvä käsitys siitä, millaiselta näyttää mieli joka on valmis kohtaamaan avoimesti ja pelottomasti ulkomaailman sellaisena kuin se on, voimme ainakin pyrkiä kohti tätä selväjärkisyyttä.

Kun pyrimme saavuttamaan ja ylläpitämään sisäisen rauhan, kun pyristelemme kohti vapautta tunteiden orjuudesta ja kehitämme rohkeuden hyvettä joka suojaa itsepetokselta, pyrimme kohti myös parasta mahdollista episteemistä tilaa jossa olemme avoimia uudelle tiedolle ja ymmärrykselle. Se tulemmeko tietämään jonkin ulottuvillamme olevan tosiasian vaiko emme, ei siis tosiaankaan riipu pelkästään tiedettävän seikan ominaisuuksista (tässä välissä liitymme Edmund Gettierin seuraan nakuttelemaan nauloja totuuden korrespondenssiteorian ja deflatorisen totuusteorian komeisiin arkkuihin), vaan mitä suurimmassa määrin myös siitä mitä me olemme. Jopa hyve-epistemologien Linda Zagzebskin johdolla kokoama episteemisten hyveiden lista on vain suuntaa-antava: se miten hyvin mielen hyveet itse kullakin yleisesti ottaen jakselevat ei ole vakio, vaan vaihtelee meillä kaikilla tilanteen, satunnaisten seikkojen ja tiedettävän asian suhteen. Jos pyrimme kohti älyllistä hyveellisyyttä, pyrimme siis vähentämään myös näiden ulkopuolisten tekijöiden vaikutuksia niin että voimme lopulta havaita ulottuville tulevasta todellisuudesta niin paljon kuin mihin rahkeemme riittävät. Tiedettävät tosiasiat, samoin kuin uskomukset joita tavoittelemme, ovat liukkaita pikku otuksia, mutta minusta näyttää siltä että kaikkea mikä tietämisestä on ymmärrettävä, ei saada selville edes ymmärtämällä faktojen olemusta, uskomuksia ja näiden kahden välisiä suhteita.

Olen kuullut, ja itsekin monen vuoden ajan kuvitellut, tietoteorian olevan hyvin teoreettinen ja arkielämälle etäinen filosofian ala. Parin viime vuoden aikana olen kuitenkin huomannut että tieto ja siihen pyrkiminen ovat asioita jotka heijastelevat koko inhimillistä maailmaa. Ehkäpä ne hyve-epistemologian parissa ahkeroivat filosofit jotka väittävät että pohjimmiltaan hyve-etiikka ja tietoteoria ovat vain samojen ideoiden eri sovellusalueita, ovatkin oikeassa. Siinä tapauksessa minä puolestaan arvelen, että nämä perimmäiset ideat ovat ideoita ihmisestä ja inhimillisen suhteesta kaikkeen muuhun olevaiseen.

posted under |

0 kommenttia:

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments