Jäte-teemaviikko: odottaminen kannattaa

Usein sanotaan että kestävään tavarasuhteeseen pääsee hyödyntämällä neljää periaatetta ”reuse, recycle, make do and do without” eli käytä uudelleen, kierrätä, tule toimeen olemassa olevalla ja pärjää ilman. Kierrätyksestä, tavaroiden huoltamisesta ja muusta niiden eliniän pidentämiseen tähtäävästä puuhastelusta on täälläkin kirjoiteltu paljon. Välillä on kuitenkin itselleenkin tarpeellista muistuttaa että myös tavaran elinkaaren alkupäässä voi vähentää jätettä. Jos vain tulisi toimeen sillä mitä on, tai peräti pärjäisi ilman jotakin tarpeellista. Itse en ole tässä yhtään hyvä. Pakon edessä toimeen tulee ihmeen hyvin, mutta entä jos pakkoa ei ole?

Kulttuurimme –mukaan lukien oman ajattelun- kulutuskeskeisyys nousee pintaan näillä main. ”Tule toimeen, pärjää ilman” ei viittaa ainoastaan siitä että osaamme kieltäytyä lahjoituksista joille ei ole mitään järkevää käyttöä ja välttää sortumista heräteostoksiin. Ne ovat paljon radikaalimpia ajatuksia jotka muistuttavat siitä että tarpeen ja halun välinen ero on häilyvä. Miksi tulla toimeen ilman jos ei ole pakko? Pintaliitokulttuurissa jossa kaikkien oletetaan kuluttavan maksimaalisesti tulotasoonsa nähden, osattomuus on synti ja syntisen leimoja jaellaan yhtä herkästi kuin menneinä aikoina. Krpputorien trendikkyyskään ole muuttanut sitä seikkaa että kovenevassa yhteiskunnassa hyvä ihminen, hyvinvoiva ihminen ja hyvin toimeen tulevan näköinen ihminen muistuttavat kovasti toisiaan.

Tarvitaan keinoja joita hyödyntämällä voisimme alkaa vähitellen selviämään kulutushumalasta. Ja koska kulutushumala on syvä, niiden keinojen on syytä olla pieniä ja helppoja. Luonteeltaan lujat pärjäävät kisassa kuin kisassa, mutta valitettavasti maailman pelastuminen on enimmäkseen kiinni meistä muista. Itse sovellun hyvin ihmiskoemateriaaliksi, onhan filosofia tehnyt moraalisesta selkärangastani joustavan ja taipuisan. Joten tässä tulee nyt pari ihmistestattua pohdintaa siitä miten pärjäily ilman ostamista muistuu mieleen useammin kuin ennen.

Yksi hyvä keino on odottaa jonkin aikaa ennen kuin lähtee ostamaan havaittuun tarpeeseen. Jos huomaa tarvitsevansa jotakin uutta, ostoksille ei ehkä sittenkään kannata lähteä heti vaan on parempi odottaa. Ehkäpä odottaessani huomaan että minulla on parempiakin rahanreikiä. Ehkä keksin tavan valmistaa tarvitsemani itse niistä materiaaleista jotka kotona ovat jo käsillä, tai muuttaa tapojani siten että tarve poistuu. Ainakin ehdin vertailla hintoja ja tuotteita ja katsella ympärilleni sen verran että osaan valita viisaasti. On monia hyviä syitä odottaa, ja ehkäpä juuri siksi markkinoinnissa näkee usein kannustettavan juuri päinvastaiseen. Lyhyen aikaa voimassa olevat tarjoukset, teemapäivät ja tempaukset sumentavat harkintaa ja herättävät halun ostaa kun kerran halvalla saa, häivyttäen mielestä sen seikan että kaikkein halvimmalla pääsee jos ei osta mitään.
Samaan pyrkivät erikoismallistot ja sesonkiajattelu: jos nyt et osta, myöhemmin et ehkä löydä näin hyvää, näin halpaa, näin erityistä. Isot ketjut pukkaavat ulos ”pieniä” vaatemallistoja luodakseen ainutlaatuisuuden vaikutelman ja samalla häivyttyy se seikka että nekin mallistot ovat massatuotantoa jotka on suunnattu maailmanlaajuiselle ostajakunnalle. Eksklusiivisuus on vain markkinointitemppu. Jostakin syystä näiden pohdintojen jälkeen kauppojen houkutukset tuntuvat pienemmiltä. Toki myös iän kertyminen saattaa auttaa, se tunne ettei kauppojen loistelamppujen alla ole yhtään niin paljon uutta kuin voisi mainosten perusteella kuvitella.

Toinen idea on kulutuksen rajoittaminen budjetin tasolla. Ettei tulojen noustessa ylimäärää työnnettäisi suoraan huvibudjettiin vaan sille etsittäisiin muita käyttökohteita, kuten asuntolainan takaisin maksamista suunniteltua nopeammin tai hyväntekeväisyyttä. Ihanteeksi voisi ottaa suomalaisen lottovoittajan prototyypin jonka elämä ei voiton myötä juurikaan muutu, mitä nyt pari pidempiaikaista unelmaa tulee toteutettua.

Lopuksi, koska kuluttamisesta on nykyään tehty tärkeä tapa ilmaista itseään ja kommunikoida omista arvoista, inspiraationlähteistä ja sosiaalisesta sijoittumisesta…ehkäpä voisimme opetella kehittämään luovuuttamme ja ilmaisemaan itseämme muillakin tavoilla. Enemmän taiteilua, käsitöitä, rakentelua ja yleisönosastokirjoittelua. Osallistumista ja tuottamista, ei vain kulttuurin ja median kuluttamista. Maalaistumisesta, henkisestä tai konkreettisesta on tässä kohtaa myös apua. Kun huvitukset ovat kaukana, niitä alkaa keksimään itse. Senkin voisi nähdä yhdenlaisena pakkona. Ehkä tästä on siis pääteltävä etteivät kaikki rajat ole välttämättä rajoitteita.

2 kommenttia:

Zepa kirjoitti...

Iän kertyminen nimenomaan auttaa. Kun on tarpeeksi monta vuotta nähnyt, että ei se tavara ostamalla vähene (päinvastoin, koko ajan on enemmän ja enemmän tarjolla), into hankkimiseen laimenee kyllä. Osaltaan vaikuttaa sekin, että kun on ensin hankkinut kaiken "tarvitsemansa", sitten on kämppä niin täysi että on pakko alkaa tyhjentää. Kummasti hillitsee lisäroinan hankkimista se.

Saara kirjoitti...

Totta puhut. Ehkäpä ilmassa pitäisikin olla suuren siirtymäriitin tunnetta silloin kun ensimmäistä kertaa katsoo kämppäänsä ja tajuaa että täältähän pitää kantaa kamaa ulos...

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments