Jäte-teemaviikko: Kaukana Pariisista

Löysinpä tänään tällaisen kovassa nosteessa olevan lämminhenkisen tyyliblogin. Sen kuvaajat kiertelevät Itä-Uudenmaan maaseutua kuvaamassa kansan päivänasuja. Yhtä hyvin he voisivat kierrellä täällä Virkkalassakin. Kuvista tulevat mieleen papat joiden kanssa yhdessä odotellaan bussia ja ihmetellään Virkkalan keskustan tietyödraamaa ja naapurin rouvat joiden luovuus kukoistaa rakkaudella hoidetuissa puutarhoissa, Virkkalan Kulttuurin Ystävien järjestämät iltamat Kässän talolla ja kesäpäivät jolloin pitää pikaisesti kipaista lähikauppaan puutarhakiireiden keskellä. Ihmiset jotka eivät kahta kertaa vilkaise maalaismekkojani koska näyttäväthän nekin nyt ihan käytännöllisiltä naisihmisen vaatteilta. Erityisesti kuvatarjonnassa minua ihastutti tämä teofaniaa varten hienoksi laittautunut ortodoksipariskunta –huolisin tuon upean punaisen tupasvillahameen vaatekaappini hienommalle puolelle ihan koska vain, ja rouvan villatakkikin on niin upea. Muissakin postauksissa vilahtelee käsitöitä ja jos jonkinlaisia tuunauksia. Vaatteita on saatu ystäviltä, peritty ja niihin on kiinnytty vuosikausiksi. LandeLooksin pukeutujia inspiroivat asujen käytännöllisyys ja lämpimyys, ja ympäristöeetikon sydäntä lämmittää kierrätyksen ja ”wear it out”-asenteen runsaus. Katsoessa kaikkia rakastettuja arkikamppeita mieleen tulee, kuinka paljon totuutta onkaan siinä usein kuullussa lausahduksessa ettei nykyään enää tehdä kestäviä vaatteita? Olisiko sittenkin enemmän totta että nykyään ei edes haluta kestäviä vaatteita, sellaisia joita välillä korjataan, tuunataan ja pidetään vuodesta toiseen? Ehkäpä moni tuntee sittenkin saa hiukan helpotusta kun huonolaatuinen vaate päättää päivänsä nopeasti ja luo siten pakon ostaa uusi ja muodissa pinnalla oleva?

Jalkineosastolla maalla suositaan teräsvahvisteisia kärkiä, pitäviä pohjia ja mustia kumisaappaita. Näissä kuvissa esiintyvät tekevät ihmiset joiden elämässä pukeutuminen on väline, ei pääasia joka rajoittaa sitä mitä päivän aikana voi puuhata. Huomaan, ettei olekaan mikään tragedia että pääsen sipsuttamaan siroilla kahdentoista sentin koroilla vain pari kertaa vuodessa ja suurimman osan ajasta yhdistän rohkeasti maalaismekon juureviin kumisaappaisiin. Kaukana Pariisista on sittenkin hyvä elää, kaukana Pariisista on maalla jossa tärkeämpää on olla pukeutunut niin että hommat saadaan tehdyksi kuin se että näyttää vähän samalta kuin joku toisella puolella maailmaa vaikuttava tähtönen. Ne hommathan ne elämän tekevät.


Uutissivulta luin jotakin surullisempaa: Lande Looksin mallit ovat voittopuolisesti miehiä, koska monet kuvaajan lähestymät naiset ovat kieltäneet kuvaamisen kelpaamattomuuteensa vedoten. Asu ei ole ollut tarpeeksi hieno valokuvaa varten, malli ei koe olevansa niin hyvännäköinen kuin ihmisen pitäisi olla valokuvassa esiintyäkseen, tai hän ei ylipäätään halua joutua katseen kohteeksi. Tosissaanko tuo kuvaaja on, vai haluaako se tehdä minusta pilaa? Olen samaa mieltä blogin pitäjän kanssa siitä että tämä on surullista ja kertoo siitä että meille naisille kauneusihanteista on tullut jotakin aivan muuta kuin harmitonta ajanvietettä tai positiivisia pukeutumisideoita. Pintaliitokulttuuri on harvojen juhlaa, kun taas suurimmalle osalle naisista muoti ja kauneusihanteet tuottavat häpeän, stressin ja huonouden kokemuksia. Olemme väärän muotoisia, ikäisiä, ja ennen kaikkea olemme oppineet ruotimaan ulkonäkömme ja sen mukana itsetuntomme porkkanakuution kokoisiksi paloksi. Lande Looksissa esiintyvien naisten kuvat toisenlaisesta ja paljon tärkeämmästä kauneuden lajista: ilosta, itsensä hyväksymisestä ja viihtymisestä niissä vaatteissa jotka on aamulla tullut päälle valittua. Sisäisestä kauneudesta joka paistaa pilkkihaalarinkin läpi.

Jaa että miten tämä löytö liittyy jäte-teemaviikkoon? No siten että minä en usko Lande Looksin mallien roudaavan pari kertaa pidettyjä vaatteita kirpputorille uusien tieltä enkä hylkäävän rakasta pilkkihaalaria vain siksi etteivät muodinluojat ole tänäkään sesonkina tajunneet miten erinomainen vaate se on kun pitää mennä herättelemään parit kalaset talvikohmeesta. Siinä vaiheessa kun kehitysmaiden työläisten palkat ja työolot nousevat päivänvaloa kestävälle tasolle ja maailma alkaa tikahtua huonolaatuiseen trikoomössöön, trendien perässä juoksijoille voi tulla hätä käteen mutta maalaistyyli ei muutu juuri miksikään. Mitä sitä hyvää koko ajan rassaamaan.

0 kommenttia:

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments