Viimeisen haastepäivän asu

Tällä viikolla olen hyödyntänyt aurinkoisen sään ja tehnyt syystöitä. Tänään, viimeisenä haastepäivänä, käväisen kuitenkin Helsingissä. Tässä tulee siis viimeinen päivän asuni, jossa ei ole mitään ennennäkemätöntä. Ympärillä hehkuvan väriloiston vastapainoksi kaipasin rauhallisia sävyjä. Kivikylässä harmaan sävyt taitavat käydä suojaväristäkin.

Että nyt on sitten nähty tyylibloggaajankin elämää. Seuraavaksi luvassa taas jotakin ihan muuta.

Photobucket

This week I have not been anywhere. Instead, I have taken advantage of the sunny weather and spent my time working in the garden. Today I need to take a quick trip to Helsinki, though, and so here is one last outfit picture. Nothing new at this point... I guess I have a slight overdose of blazing fall colors. Shades of gray are quiet and soothing. In Big City, they might also have a nice camouflaging effect. So, here ends my challenge, and also in English posts for a while at least. I enjoyed my month as a style blogger and hope that you did too!

Pelastakaa pienet vihreät miehet

Uuden Mustan etusivulla näkyy tänäänkin monenlaista vihreää asiaa, kuten: testejä luonnonkosmetiikkamerkkien huulipunista ja ripsiväreistä, kestokuukautissuojista, ekovaatteista ja pohdintaa e-pillereistä vs. omista hormoneista. Mitä yhteistä näillä jutuilla on? No ainakin se että ne eivät liikuta puolta ihmiskunnasta paljoakaan. Ne ovat tyttöjen juttuja.

Aviomies on ollut uskollisena seuralaisenani koko vihertymistaipaleeni ajan. Sinä aikana olen saanut huomata kaikenlaista mielenkiintoista. Kuten sen että häntä ei kiinnosta yhtään se käytänkö kuukuppia, kestositeitä vai valkaistua muoviseosta. Mieluiten hän on kuin koko kysymystä ei olisikaan. Hän kyllä ostaa kaupasta luomumaitoa, tekee osansa puutarhatöistä, eikä juokse muodin perässä. Hän lahjoittaa hyväntekeväisyyteen, ripustaa linnunpönttöjä ja pelastaa pulaan joutuneita sisiliskoja. Hän äänestää viisaasti (siis kuntavaaleissa minua). Mutta hän on mies. Sellaisena hän kuluttaa eri tavalla kuin minä, vastaanottaa erilaista markkinointia, ja hänen elämänsä ylipäätään on hiukan erilaista kuin minun elämäni. Jostakin syystä hän näyttäisi kiinnostavan vihreää liikettä vähemmän kuin minä, nainen.

Täällä Suomessa sukupuolet ovat ainakin periaatteessa tasa-arvoisia, mutta yhteiskuntamme jakaantuu silti miehiseen ja naiselliseen maailmaan monilla näkymättömillä tavoilla. Toisaalla rajat ovat hienovaraisia, toisaalla selvempiä, useimmiten niiden olemassaoloa ei nähdä eikä sitä ajatella.
Ympäristökeskustelussa puhutaan paljon kulutuksesta. Mutta tämä puhe on usein jo lähtökohtaisesti sukupuolittunutta. Jo pelkästään puhuminen arjen kulutuksesta on tietyllä tavalla feminiinistä: tutkimusten mukaan nainen vastaa useimmissa perheessä päivittäishankintojen suunnittelusta. Siten esimerkiksi ravinnon ympäristövaikutuksista puhuminen on puhetta etupäässä naisille, vaikka molempien sukupuolten täytyy syödä. Jos nainen on se joka pääasiassa vastaa perheen ruokaostoksista, hän on se jonka asenteisiin kannattaa pyrkiä vaikuttamaan jos tähtäimessä on koko perheen ruokatottumusten muuttaminen.

Jostakin syystä media kiinnittää paljon enemmän huomiota naisten kulutukseen. Siitä sekä kirjoitetaan, siihen houkutellaan ja sitä moralisoidaan aivan toisella intensiteetillä kuin miehistä kulutusta. Sadan euron käsilaukku on kallis ja viisisataa euroa on jo hillitöntä tuhlausta. Sen sijaan moottoripyörästä niillä rahoilla ei saa edes takarengasta. Karrikoidusti voi sanoa että miehet käyttävät rahansa laskujen maksuun, harrastuksiin ja teknologiaan, naiset taas käyvät kaupoissa ostamassa kaikenlaista sekä itselle että perheelle. Naisten sanotaan käyttävän rahaa enemmän…mutta kuinka monta kallista käsilaukkua saakaan uusimman tv-mallin rinnalla? Sitä paitsi, laadukas laukku on todennäköisesti hyväkuntoinen vielä siinä vaiheessa kun telkkari on jos nyt ei rikki niin ainakin so last season että mies välttämättä tarvitsee uuden…

Miehiselläkin kulutuksella on ympäristövaikutuksensa. Mutta kuka niistä puhuisi? Millainen grilli olisi ympäristöystävällisin? Entä millainen ruohonleikkuri? Miten tehdä ympäristöystävällistä remonttia, ja miten ympäristöstään välittävä ihminen toimii autokaupassa? Mistä löytää eettisiä vaatteita kiireinen mies joka ei pidä itse tekemisestä eikä vintagelöytöjen etsimisestä kirpputoreilta? Millaista on miehekäs vihreys? Miten maskuliinisuudestaan herkkä heteromies (jollaisia monet miehet ovat, ihan riippumatta siitä miten paljon feministit heille naureskelevat) voi olla vihreä sortumatta akkamaisuuteen? Vai edellyttääkö vihertyminen mieheltä myös sukupuoliroolin uusiksi miettimistä? Vaikka se miettiminen on yleensä hyvä asia, myöntävä vastaus tähän kysymykseen tarkoittaa myös sitä että vihertyminen vaatii mieheltä enemmän kuin naiselta. Ja se on huono uutinen meille kaikille.

Voimme tietysti heittäytyä poliittisesti korrekteiksi ja sanoa että arjen ympäristöetiikka on sukupuolineutraalia. Silloin emme kuitenkaan ymmärtääkseni puhu reaalimaailmasta vaan naistenlehtitodellisuudesta jossa asiat ovat siten kuin niiden mielestämme pitäisikin olla. Sukupuolisensitiivisyys on hieno käsite joka tarkoittaa, ettei tärkeistä asioista –kuten ympäristökysymyksistä- pidä puhua tasapäistävästi vaan on pyrittävä huomioimaan se että eri sukupuolten perspektiivi maailmaan on hieman erilainen. Tämän ymmärryksen soisin saapuvan pikimmiten myös ympäristökeskusteluun.

Epicaa ja minimalismia

Eilen oli Epican keikka. Sääntöjen mukaan bilevaatteet eivät kuulu haastevaatteisiin, ja Epican keikka on niin lähellä bileitä kuin mitä nykyään näen. Päätin kuitenkin suoriutua minimalistisesti. Onneksi vaatteita voi paitsi vaihtaa, myös vähentää, etenkin jos on menossa hikiselle hevikeikalle. Vähennyslistalleni pääsivät hihat ja huivi. Khakinvihreä hame on tietysti rock, joten vaihdoin vain pitkähihaisen mustan topin pieneen mustaan toppiin. Onnistunut tyylinvaihdos, vai mitä?

Photobucket

Tänään palasin tutulle ja turvalliselle linjalle. Viikon ruokaostoksia tekemään lähti asu, jonka kaikki osat on nähty jo aiemmin. Alle viikko haastetta jäljellä! Niin se aika vaan kuluu.

Photobucket

Yesterday I went to see Epica. According to the rules of this challenge party wear doesn't count, but I decided to try a minimalist approach. Besides changing clothes, one can change her look by taking off clothes (which is wise anyway if the destination is a sweaty rock club). So sleeves and scarf had to go. In essence, I just wore a black sleeveless top with the khaki green skirt instead of black long sleeved top. Still, I'd say that the change of style was still quite successful, don't you think?

Today, I returned to whatever was still clean and wearable. Not much to say about this outfit at this point. I think it is understandable, though- less than a week of the challenge left!

Rakkaus tekee itsestään kauniin

Uuden Mustan keskustelupalstalle on ilmaantunut parikin kirjoitusta joissa kirjoittaja aikoo alkaa käyttämään virttyneet vaatteet loppuun kotioloissa ja ryhtyä panostamaan siistiin työpukeutumiseen. Kun sen luin, ensimmäinen ajatukseni oli hento toive siitä että maailmankaikkeus olisi armelias ja nämä ihmiset eläisivät yksin.

Kukaan ei ole niin ihastuttava persoona etteikö hänen puolisonsa joutuisi luonnostaankin kestämään rasitusta jos jonkinlaista. Ylipäätään, suhteen ikääntyessä ja tiivistyessä siihen alkaa kertyä kaikenlaista arkista. Seurustelun alkuvaiheessa laittautumiseen saattoi kulua aikaa tuntikaupalla. Asiat etenivät suotuisasti, kunnes lopulta ostettiin sormukset ja uskottiin ikuiseen onneen. Ja sitten selviää että se ”onni” onkin jotakin muuta kuin hyvinpukeutunut ihminen joka vie ulos kivoihin paikkoihin. Monessa perheessä käy niin että se ihastuttava ihminen vain katoaa jonnekin ja tilalle tulee jotakin perin ankeaa. Jossakin vaiheessa hormonihöyryt hieman hälvenevät päästä ja mieleen tulee se että tuo ihana olento saattaa kenties olla kaltaiseni kuolevainen. Mutta pitääkö saman tien avittaa kumppaniparka inhorealismin puolelle ryhtymällä käyttäytymään välinpitämättömästi?


Puoliso on se kaveri joka on välttämättä halunnut itselleen etuoikeuden kantaa minulle kuumaa juomaa kun olen flunssassa, vaeltaa kanssani joka viikko ruokakaupassa, vastailla loputtomasti kysymyksiin tasoa ”oisko tää huivi nyt kuiteskin parempi kun toi?” ja kuunnella kiukkuisia monologejani maailman vääryyksistä. Muun muassa. Rasittavuus tulee luonnostaan. Joten eikö kannattaisi omistaa muutama ajatus päivässä rutiininomaisesti sen miettimiseen, miten tuon toisen elämän tekisi mahdollisimman helpoksi? Siihen että monen vuodenkin jälkeen hänestä tuntuisi siltä että yhdessä eläminen ei ole vain se mihin tässä on päädytty vaan onnellinen ja palkitseva olotila? Ja kukakohan sen Puolison elämää helpoksi tekee ellen minä? Pomo?

Mitä järkeä on olla mustasukkainen, jos samaan aikaan pitää hyvää huolta siitä että näyttää kotioloissa (siis juuri silloin kun puoliso on katselemassa) mahdollisimman luotaantyöntävältä? Ja kuinka rakastavaa käytöstä on vastaavasti laittautua nätiksi vain silloin kun pitää tehdä vaikutus puolituttuihin? Millä tavalla tällainen käytös tekee puolison elämän helpoksi ja saa hänet tuntemaan että perheen perustaminen oli hyvä idea eikä vain universumin katala huijaus? Eikö järkevää olisi toimia päinvastoin? Niin, ehkäpä joku puolituttu suhtautuu myönteisemmin jos olen huoliteltu. Mutta mitä merkitystä tämän puolitutun ystävällisyydellä oikeastaan on pitkällä aikavälillä? Yleensä hyvin vähän. Sen sijaan puolison tunteiden merkitystä elämänlaatuun on vaikea liioitella.
Kodin julistaminen alueeksi jossa pidettäväksi kelpaavat ne ryysyt jotka eivät enää minnekään muualle kelpaa on hyvä tapa läpsäistä kumppania naamalle ilman että olisi pikkusormeaankaan nostanut.

Elämä on kokonaisuus, vaikka se nykyään mielellään pilkotaankin osiin kuten perhe, pukeutuminen, työ, vapaa-aika. Todellisuudessa kaikki kuitenkin vaikuttaa kaikkeen. Ja kaiken ylle levittäytyy arki. Jokaisena tavallisena päivänä en voi tehdä tunteistani suurta spektaakkelia. Mutta voin tehdä pieniä asioita: kysyä Puolisolta, onko hänellä jotakin erityistoiveita ensi viikon ruokalistan suhteen, huolehtia siitä että näytän siistiltä ja niin edelleen. Arjen unohtaminen ja paikkailu yltiöromanttisella toiminnalla harvinaisissa erityistilanteissa ei vain tahdo toimia. Paremmin tuntuisi toimivan pienten tekojen ottaminen jokapäiväiseksi tavaksi. Yhdessä eläminen on paitsi sitä että puoliso saa nauttia rasittavista piirteistämme aitiopaikalta myös sitä että itsellä on joka päivä monia tilaisuuksia ilmaista arvostusta ja kiintymystä. Rakkaus ei ole halpaa, eikä sellaisia tilaisuuksiakaan jokaisella ole. Moni kaukosuhteessa vastentahtoisesti ryytyvä ja moni yksineläjä olisi onnellinen niistä asioista joita me tasaisen varmassa suhteessa elävät pidämme helposti itsestäänselvyksinä.

Virttyneitä vaatteita tarvitaan vähäsen, esimerkiksi maankääntötöissä tai mattopyykillä. Suuremmat määrät taitaa kuitenkin olla viisainta leikellä matonkuteiksi tai rievuiksi. Täytyy kuitenkin muistaa että talouden hajottaminen ja erilleen muuttaminen on epäekologinen teko, kun taas auvoisa yhteiselo tarkoittaa sitä että samoja tavaroita ja tiloja on ekologisesti käyttämässä vähintään kaksi ihmistä. Parempi on heittää menemään muutama vanha vaate kuin koko puoliso. Voimme vapautua ja leikkiä olevamme pikkuruisia saaria universumin äärettömässä yössä joskus yksinämme. Niille joilla on puoliso, sanoisin ettei koti kuitenkaan ole sopivin paikka siihen leikkiin.

Asuja viikon varrelta

Haasteasuihin on tälläkin viikolla pukeuduttu, siitä on kuvia ja ne tulevat tässä.

Aikajärjestyksessä: Maanantaina menin Lohjalle. Kuvaan pääsi se aiemmin mainitsemani musta takki. Taas tuli kohteliaisuuksia! Tällä kertaa kehuja ei ollut somali.


Photobucket

Eilen käväisin vain Virkkalan keskustassa. Kuvan perusteella on vaikea sanoa, onko ongelmani taas joku eksistentiaaliangsti vai kaipaanko vain sitä että voin kipaista asioille ilman että pitää laittautua näin mahdottomasti. Asussa on uutta vain huivi. Tällä kertaa plan-paperihelmet näkyvät kuitenkin paremmin kuin viime yrittämällä.

Photobucket

Tänään: "Kato, muuttolintu!"-ilmeeni. Sateinen ja kylmä sää sai minut kaivelemaan lämpimien vaatteiden varastoja. Löysin niistä tämän huivin ja keksin että topin päälle puettuna siitä saa kivan yläosan. Huivineulan sain joululahjaksi Puolisolta, ja rannekoru on kierrätystä aiemmista postauksista. Ja niin minulla oli yhtäkkiä uusi ja kiinnostava yläosa kokoukseen laitettavaksi.

Photobucket

This week's outfits, in order of appearance.

Monday: Off to Lohja City. Here is the black coat I mentioned earlier. This outfit earned me compliments. From a non-Somali.

Yesterday: From this picture it's hard to tell whether I'm having existential angst or if I'm just getting a bit exhausted of having to get dressed up just in order to go post office. This time, my Plan paper beads are showing well.

Today: Pardon my "lookie, a migrating bird!"-expression. Rainy and cold weather acted as a remainder to do much-needed inventory among my warm accessories. I found this awesome warm and wrappable shawl. Shawl pin is a christmas present from DH, and bracelet has been recycled from an earlier post. A new and fairly interesting outfit for a meeting.

Välisoitto: Ylellisyys, ilo ja yksinkertaisuus

Suomalainen kohtuullistamiskeskustelu on sävyltään aika negatiivista. Osaattehan tekin jo tämän laulun: kulutamme väärin, meidän täytyy muuttua, kiristää vyötä ja jakaa niukkuutta. Meille kerrotaan, mikä on väärin, tuhlaavaista ja riistoa ja sitten tehtävälistallemme läiskitään konkreettisia ehdotuksia joiden mukaan kunnon ihmiset ryhtyvät heti paikalla korjaamaan asiaa (ne muut ovat sitten välinpitämättömiä, sikailijoita ja ties mitä. He varmaan parantavat tapansa kun löydämme tarpeeksi ilkeät sanat.) Etsitään periaatteen miehiä ja naisia jotka opettaisivat meille miten sanotaan pontevasti EI ja kehitellään korvikkeita jotka ovat melkein yhtä kivoja kuin synnintekeminen. Ylellisyydet ja asioiden tekeminen huvin ja nautinnon vuoksi ovat vähintäänkin epäilyttäviä.

Ne jotka ovat seuranneet seikkailujani pidempään ovat jo varmaankin huomanneet että minä en ole periaatteen nainen. Minusta yksinkertaistaa voisi myös itsekkäistä syistä, esimerkiksi siksi ettei kulutuskeskeinen elämäntapa tuota onnea ja hyvää elämään vaan jotakin aivan muuta. Elän yksinkertaisesti, siis käytän laadukkaita ja kestäviä vaatteita, syön laadukkaista raaka-aineista huolella valmistettua ruokaa, nautin takan lämmöstä ja saippuasta joka tuoksuu taivaalliselta eikä kuivata herkkää ihoani. Koska meillä eletään yksinkertaisesti, meillä on aikaa sanoa Puolisolle muutakin kuin hei ja moi, pysähtyä hetkeksi katsomaan auringonkukkien venymistä ja syksyn tähdistöjen saapumista iltataivaalle.


Samaan aikaan toisaalla vakuutetaan että iloa voi kokea uusista tavaroista. Miten monta kertaa minäkin olen ihastunut, ostanut, kyllästynyt ja unohtanut? Ei kuulosta erityisen iloiselta, näin tarkemmin ajateltuna. Tai, toisin aseteltuna: jos ilo uudesta tavarasta on todellista iloa, mikä on sitten se tunne kun sateisena syysiltana käpertyy sohvannurkkaan värikkäiden lankojen kanssa? Entä miltä tuntuu kun eräänä keväisenä aamuna menee kasvimaalle ja huomaa että multaan on noussut rivi pirteitä pikku retiisinversoja, tai kun myöhemmin kesällä ruuanlaitto alkaa käynnistä kasvimaalla? Kun katsoo taivaalle ja näkee laulujoutsenten lentävän kohti järveä? Nämä ovat ilon ja kauneuden hetkiä. Onnistumisen hetkiä. Kokemusteni mukaan niitä alkaa ilmaantua elämään yksinkertaistamisen myötä. Yksinkertainen elämä, sellaisena kuin olen siihen tutustunut, on ylellisyyttä ja iloa täynnä ihan luonnostaankin. Irtiotot arjesta kuuluvat niille joiden arjessa on jotakin vikaa.

Kulutuskeskeisen elämäntavan tarjoamat onnistumisen elämykset ovat vähissä ja niin pieniä että niitä on metsästettävä lakkaamatta. Samalla markkinointi pyrkii synnyttämään uusia tarpeita ja tekemään meistä tyytymättömiä siihen mitä meillä jo on. Tähän ansaan vihertäjäkin astuu helposti: ekologisempi elämäntapa nähdään kulutustyylinä. Voit kuluttaa oikein tai väärin, ja yleensä teet aina jonkun mielestä jotakin väärin. Mutta mitäpä jos unohtaisimme sen kaiken mitä teemme väärin ja puutteellisesti? Mitäpä jos miettisimme, mikä on helppoa ja palkitsevaa ja yrittäisimme sitä? Itse olen sitä mieltä että jos yksinkertaistaminen ei ole mielestäsi kohtuullisen helppoa ja palkitsevaa, kiusaat itseäsi turhaan. Koska meillä kaikilla on runsaasti parantamisen varaa monessa asiassa, ei ole mitään syytä olla menemättä reilusti siitä missä aita tuntuu matalimmalta. Ja koska emme ole klooneja eikä ideana ole perustaa kulttia, voimme myös unohtaa sekä itsemme että toisten vertailemisen ja kritisoinnin. Voimme rauhassa edetä omaa tahtia, oman elämän mittakaavassa, onnistumisten ja ilon hetkien kannustamana. Voimme odottaa että huomenna koittaa uusi päivä jolloin ehdimme ja jaksamme sen mikä ei tänään onnistunut.

Minun versiooni yksinkertaisesta elämäntavasta kuuluu ilo ja nautinto. Miksi kauneuden tavoitteleminen olisi sen vähäpätöisempää kuin materiaalisten tarpeiden tyydytykseen pyrkiminen? Olemmeko muka pelkästään fyysisiä olentoja? Miksi ilon etsiminen ja löytäminen olisi kevytmielisyyttä, jos lääketiedekin osaa kertoa että masennus ja mielen mustuus ovat tappavia sairauksia? Hyvä elämä, sellaisena kuin sen ymmärrän, on harmoniaa ihmisen ja hänen ympäristönsä väliä. Se on tasapainon tila. Eikä tasapainoa voi olla ilman iloa, kauneutta ja onnen hetkiä. Yksinkertaistamisprojektin edetessä monista asioista tulee kieltäydyttyä, sitä mukaa kun ymmärtää siitä etteivät nämä asiat edistä hyvää elämää. Silloin kieltäytyminenkin on helppoa, ei ahdistavaa eikä vaikeaa uhrautumista. Yhtä tärkeää on opetella sanomaan kyllä kaikelle sille kauniille mikä ravitsee mieltä ja pysäyttää ankeuden. Pian huomaa että heti kun elämäänsä tekee vähän tilaa, ilon aiheita alkaa tunkea ovista ja ikkunoista.

Paris, New York, Milan, Mogadishu

Uskon vakaasti olevani tyylikäs ilmestys haastevaatteissani. Minulla on todisteitakin: viimeisten parin kuukauden aikana olen kaupungilla vastaanottanut useammalta tuntemattomalta kehuja asuistani.

On täysin, aivan täysin, epäolennaista että jokainen kehuja on ollut somali.

On varmasti myös sattumaa että silloin kun ylipäätään kiinnitän huomiota jonkun pukeutumiseen, tämä joku on myös lähes varmasti somali. Pari viikkoa sitten bongasin Helsingissä pitkän naisen jolla oli päällään istuva, musta abaya ja upea, unikonpunainen hijab. Hän oli luultavasti menossa kotiin vietettyään päivän catwalkilla. Aiemmin kesällä muistan nähneeni täysmustan asun johon oli yhdistelty nerokkaasti erilaisia kankaita ja tekstuureja.

Se että sattuu olemaan sinisilmäinen blondi on huono syy pakottaa itsensä pukeutumaan pöhköihin legginseihin ja roikkuviin tunikoihin, puristaviin farkkuihin ja tätibleisereihin. Elämä on liian lyhyt kuljettavaksi vaatteissa joista ei todella pidä. Paitsi siinä tapauksessa ettei todella pidä mistään, mikä sekin on omalla tavallaan surullista…

Ja onhan se hienoa että niinkin erilaisten ihmisten kesken on jotakin yhteistä, jotakin mistä voi puhua. Mistä minä puhuisin somalien kanssa, jos en tyylistä?

Tänään jo aikaisemmin esittelemäni vihreä huivi palasi näyttämölle uudella tavalla sidottuna ja yhdistettynä punaiseen liiviin. Toimii se näinkin.


Photobucket

I firmly believe that I can be fairly stylish when I want to (say, in this challenge). And I have proof. During the last couple of months my outfits have repeatedly received compliments from strangers.

It is completely, absolutely irrelevant that everyone who has complimented me has been Somali.

It must also be a simple coincidence that on those rare occassions when I spot an outfit I really like, its wearer is almost certainly a Somali. A couple of weeks ago I spotted this gorgeous, tall lady who wore a well fitting black abaya with a blazing red hijab. She was probably going home after spending her day on catwalk. Earlier in the summer I remember seeing an all-black outfit in which the wearer had combined different fabrics and textures in an absolutely ingenious way.

Being a blue eyed blonde is a lousy reason to force oneself into unflattering leggings and sagging tunics, uncomfortably tight jeans and auntie blazers. Life is way too short to be spent in clothes that one does not love. Except, if you don’t really love anything, which is also kind of sad…

Besides, it is pretty cool that people so different can have something in common, something to talk about with ease. With my neighbors, I talk about growing apple trees, with astronomers, I discuss cosmology. With Somali ladies, I discuss the elements of style.

Today my green scarf returned, tied in a new way and combined with the red vest. Seems to work.


Julma mutta systemaattinen

... sanoi Puoliso (eli perheen edistynyt tieteenharjoittaja) kun näytin hänelle eilisiltana kaikkien aikojen ensimmäistä tieteelliselle journalille tekemääni referee-kommentaaria. Tänään huomasin tunnelman tarttuneen myös vaatekaappiin: eilisen viettäminen sateisessa Helsingissä tarkoitti että minulla oli pitokuntoisia haastevaatteita jäljellä tasan yhden asun verran. Eipä tarvinnut paljon miettiä kokoustamisasua. Kapinoin spartalaista tunnelmaa vastaan hempeillä asusteilla: ulkomaan-tuliaisena saamani hieno silkkihuivi sai kaverikseen kauniin kaulakorun.

Photobucket

"Cruel. But systematic." said DH (aka. the Advanced Scientist of this household) when I showed him the first referee commentary I have ever written for a scientific journal. Today, I noticed that the same vibe was visible in my wardrobe. After yesterday's trip to rainy Helsinki, I had just one outfit option left. So that's what I wore to today's meeting. I rebelled the Spartan mood by choosing extra cute accessories: a beautiful silk scarf and a romantic necklace.

Syyskuun kuutamo...

...vaiko kananpoikien armeijan kenraali? Päättäkää te.
Minä sanon vain, että yhdessä mustan sisarensa kanssa tämä on ihanin omistamani takinomainen vaate. En ole aiemmin kokeillut yhdistää sitä tummansiniseen, mutta omaan silmääni kokonaisuus näyttää oikein kivalta. Asusteosastolla ei tämän seuraksi ihmeitä kaivata: alushuivissa on pilkahdus tähtitaivasta ja korviin löytyi yönsiniset spiraalit (jotka eivät taas vaihteeksi näy kovin hyvin). Pääkaupungissa niin taivas, meri, ihmiset kuin talotkin olivat lähinnä harmaan eri sävyisiä, joten väriterapia tuli tarpeeseen.

Photobucket

Full moon in September captured into an outfit or the General of the Baby Chick Brigade? I'll let you to be the judge of that and simply say that with its black sister this is the most beloved coatlike thing in my wardrobe. I have never tried to pair it with dark blues, but I think the combination works. In continuation with moonlight theme, I added a studded underscarf, dark blue scarf and awesome pyrex spirals (which, once again, you can hardly see in this picture). In Helsinki, everything was gray -the sky, the sea, the people, the buildings. Portable color therapy was most welcome.

Haasteita ja strategioita

Kuuden vaatteen haaste lähestyy jo puoltaväliä! Toivottavasti teillä lukijoilla on ollut edes vähän kivaa ettekä ole ihan tylsistyneet blogin tilapäiseen tyylivaihdokseen.

Pukeutumisessa haasteeseen osallistuvien tyylit alkavatkin jo vakiintua. Uusia ja ennennäkemättömiä yhdistelmiä ei taida olla enää kellään käytettävissä. Toisilla ovat huvenneet haastevaatteetkin. Kun haasteessa käytettävät vaatteet piti valita etukäteen, yhdellä jos toisellakin mukaan eksyi myös vähemmän onnistuneita valintoja. Yhdenkin vaatteen sivuun jääminen kirpaisee vaihtelunhaluista mieltä. Päivän asujen muuttuessa ennalta-arvattavammiksi itse haaste alkaa muuttua mielenkiintoisemmaksi ja siihen alkaa tulla henkilökohtaisia sävyjä.

Nyt alkaa näkyä se, miten monia eri tapoja (nais)ihmisellä onkaan selviytyä kuukaudesta suhteellista niukkuutta. Jotkut asustavat intohimoisesti, toiset tarkastelevat haasteen sääntöjä pilkkuviilan ja suurennuslasin kanssa, ja kolmannet ovat jämähtäneet luvan kanssa samoihin lempivaatteisiin. Minä otan haasteen edelleen viihteen ja vaihtelun(!) kannalta. Olen tyytyväinen vaatevalintoihini ja innoissani siitä että huivi-ja koruvarastostani on löytynyt vaikka mitä kivaa. Enkä ole vielä edes käyttänyt kaikkia variaatiomahdollisuuksiani. Tähän mennessä lämmin villaliivi on korvannut jopa päällystakitkin. Luulen kuitenkin että flunssasta muistoksi jäänyt sitkeä köhä ja etenevä syksy tuovat ne kuvioihin mukaan jo tällä viikolla...

Suosikikseni haasteeseen osallistujista on muuten noussut tätityttö. Ensinnäkin siksi että hän on saanut ujutettua haastekokonaisuuteensa keltaista, mistä olen asianmukaisen kateellinen, ja toiseksi myös siitä syystä että hänellä on mahdottoman kivoja asusteita joista hän on myös jaksanut ottaa hyviä kuvia. Jos jotakin olen oppinut haasteen aikana arvostamaan niin ihmisiä joiden blogeissa on paljon onnistuneita valokuvia…

Riikinkukon väreissä anoppilaan

Tämän postauksen piti käsitellä kauniita sukkia jotka sain valmiiksi hiljattain (malli Cookie A:n Kelp, lankana Jitterbug josta S-koon silmukkamäärällä neulomalla sai 39-numeroiseen jalkaani sopivat sukkaset). Kuvaan kuitenkin tuli vain osa yhdestä sukasta joka sekään ei näy turhan selvästi.Sentään siitä selviää että jatkoin sukkien innoittamana asustamista riikinkukkoväreissä: jo tutuksi käynyt tummansininen huivi sai seurakseen petrolinvihreän kaulakorun, rannehelyt ja korvakorut. Niidenkin näkyvyys on vähän niin ja näin. Mutta tällä tehtiin kuitenkin päiväretki anoppilaan. Nättejä systeemejä, uskokaa pois.

Photobucket

This post was supposed to be all about the pretty socks I finished a little while ago (pattern is Cookie A's Kelp, made from Jitterbug yarn which is slightly thicker than suggested yarn. Socks knitted in size S were just right for my size 39 feet). But, we caught only part of one sock in this photo, just enough to tell you where the idea to use all this bling and peacock shades came from. The same old dark blue scarf was this time accompanied by petrol green jewelry. They don't show too well in the picture either, but they were nice to wear for visiting my MIL today. Pretty things, I assure you.

Sadonkorjuun värejä

Tänään meillä oli asiaa Lohjan keskustaan. Huomasin että viikon aikana keräämistäni ja käsittelemistäni omenoista oli tarttunut asuun hiukan inspiraatiota. Omenanpunaista, loppukesän lehtien haaleita vihreitä ja ripaus hygieenistä valkoista. Alkusyksy pyydystettynä asuksi.

Photobucket

Today we went to Lohja City to do our weekly shopping. This weeks' hours spent picking and processing apples show in this outfit: apple reds and greens combined with some hygienic whites. Very appropriate for the season.

Kiireviikko ja triple berry pie 2

Tällä viikolla olen vihdoin toipunut sitkeästä flunssasta ja käynyt kasaantuneiden koti- ja sadonkorjuutöiden kimppuun. Avaruustutkimuksen filosofiaakin on tullut pohdittua urakalla. Pienillä ajatuksillani ja teoillani ei ehkä pelasteta planeettaa- paitsi ehkä siinä tapauksessa jos pelastamista kaipaava planeetta on Mars. Marsilla on vielä toivoa. Syyskuu on ehkä vuoden kiireisin kuukausi. Suurin osa kiireistäni kuitenkin sijaitsee kotitontilla ja sopii huonosti yhteen sievien vaatteiden kanssa.Tänään kuitenkin käväisin taas kylällä asioilla. Päivän asuksi päätyi jo aikaisemmin täällä nähty kokonaisuus, tällä kertaa höystettynä suklaanruskeilla asusteilla.

Photobucket

September is probably the busiest month of the year around here, and this year my September is extra busy. Home is the place to be right now- from philosophy to harvest, everything happens in here. My small thoughts and deeds may not be enough to save the planet- unless the planet in question happens to be Mars. Mars still seems to have some hope left... I go out wearing my pretty things only when absolutely necessary. Today, I had some errands to run in the village center. This is what I wore- the same old outfit with chocolate brown accessories.

Jättinuttura

Tämän päivän ohjelmaan kuului pikainen asiointikierros Virkkalan keskustassa. Laittautumisen määrä hämmentää edelleen ja kaipaan paluuta mekkoihini. Päivän asun kohokohtina vihreästä (eettisesti tuotetusta) huivista tehty jättinuttura joka näkyy kuvassa hyvin ja Plan Shopista hankitut hienot paperihelmet jotka eivät näy juuri ollenkaan. Näissä kuvissa on muuten esiintynyt jo kolme erilaista huivinutturaa, ne vain eivät ole oikein näkyneet kuvissa.

Photobucket

Today: I'm still a bit amazed of the amount of stuff I need to wear in these days just in order to get out to take care of some small stuff. I'll be so glad when the month is over and I can get back to wearing my plain dresses. Today's outfit is highlighted by ethically produced accessories. I tied my olive green scarf into a giant bun. The paper bead necklace (from Plan Shop) that is supposed to give the outfit a little color is barely visible.

Triple berry pie

Viime vuonna inspiroiduin Harry Potterin kotihaltija Dobbysta joka pukeutui vanhaan tyynyliinaan. Tämän päivän asuun inspiraatio taas löytyi Farmvillesta. Onko tämä edistystä? No, joka tapauksessa asu sopi täydellisesti koleaan ja harmaaseen päivään.

Päällä tänään: tummansininen hame, luumunpunainen toppi ja punainen villaliivi. Sama tummansininen huivi kuin ensimmäisenä päivänä. Tarkkojen valokuvien ottamista harjoitellaan vielä...

Photobucket

Last year, I got major style inspiration from Dobby The House Elf who was known to wear old pillowcases. This year, I found myself inspired by Farmville. Am I making progress?
I'm wearing the navy skirt, aubergine top and red vest. Same old navy scarf. Perfect outfit for a cold and rainy day.

As you can see, we're still working on how to get good photos.

Sano se numeroin

Syyskuussa on 30 päivää.

Saan 6 vaatteestani sommiteltua 10 erilaista asua. Oikeastaan enemmän, mutta koska en kuitenkaan käytä pelkkää hame+toppi-yhdistelmää, jätin ne pois laskuista.

Jos liikenteessä ollaan 10 asulla, täytyy jokaista asua pitää kuukauden aikana keskimäärin kolme kertaa. Täsmälleen samaa asua tarvitsee siis käyttää keskimäärin kerran puolessatoista viikossa. Kuulostaa kohtuulliselta. Toisaalta koska "erilaiseksi" lasketaan asukokonaisuus jossa yksikin vaatekappale on vaihdettu, viikon aikana tulee kyllä käytettyä pariin kertaan hyvin saman näköisiä asuja.

Jos 10 asun omistaja haluaa pukeutua kuukauden jokaisena päivänä eri tavalla, hänen on siis asustettava jokainen mahdollinen vaateyhdistelmä kolmella eri tavalla.

Se on aika paljon asusteita, mutta onneksi samoja asusteita voi helposti yhdistää eri asukokonaisuuksiin. Toisaalta, jos haluaa välillä oikeasti vaihtelua, ihan kaikkia asusteita ei ehkä voi kierrättää yhtä tarmokkaasti kuin varsinaisia vaatteita. Asusteita ei myöskään voi käsitellä samanlaisina paketteina kuin asuja. Esimerkiksi samaa laukkua tai samoja kenkiä voi käyttää vaikka 10 kertaa kuussa, kun taas sama huivi asustaa korkeintaan kolme tai neljä asua kuukauden aikana.

Tässä vaiheessa matematiikasta tulee liian monimutkaista minun aivoilleni. Toteanpahan vain, että on mielenkiintoista saada selville kuun lopussa, millaisen asusteröykkiön olen käynyt läpi. Vai iskeekö laiskotus jossain vaiheessa niin että alan tyynesti kierrättämään täsmälleen samoja kokonaisuuksia?

Pukeutuminenko muka helppoa?

In the name of everything that is pink

Kuukausi kuudessa vaatteessa? Pala kakkua. Kuukausi ilman vaaleanpunaista? Saisin varmaan jonkin kamalan puutostaudin. Tänään koin taas elämyksen kun pukeuduin hameeseen ja puseroon ruokakaupparetkeä varten. Ulkoilemaan pääsivät illalla pesukoneen kautta pyörähtänyt harmaa pusero ja khakinvihreä hame. Vaaleanpunainen huivi (eettistä tuotantoa!) ja rannekoru samoissa sävyissä. Sidoin vielä huivin tyylillä joka maksimoi vaaleanpunaisen määrän.

Kaiken varalta.


Photobucket

A month in just 6 clothes? Piece of cake. A month without pink? Not sure if I would make it. Today I had to leave the house only to pick up some groceries. In a skirt and blouse. Wow. Today’s outfit: gray tunic fresh from laundry, khaki skirt. Pink scarf (ethically produced) and bracelet. Notice the scarf tying style that maximizes the amount of pink showing. Just in case.

Sohvalta on hyvä nillittää

Olen oppinut että tapahtuma kuin tapahtuma on tässä maassa sitä onnistuneempi mitä enemmän se kerää kyynisiä nillittäjiä. Kuuden vaatteen haaste näyttää tässä valossa olevan jo nyt menestys. Tähän –siis haasteen ensimmäiseen iltaan- mennessä olen bongannut bittiavaruudesta jo useamman kappaleen ihmisiä jotka joko a)väittävät ettei heidän tarvitse vaivautua koska haaste ei koske heidänlaisiaan minimalisteja vaan siihen osallistuvat vain ne joilla on paha asenneongelma tai b) jotka toteavat että haasteeseen osallistuminen on joka tapauksessa turhanpäiväistä puuhastelua johon osallistuvat ne joilla ei ole oikeaa tekemistä.

Minulla on varaa puhua tästä. Voin nääs olla viimeisiä ihmisiä Suomen maassa joille tämä haaste on tarkoitettu (katsokaa vanhempia kuvapostauksia joissa vilahtelen vakiotyylissäni, niin ymmärrätte miksi). Silti olen sitä mieltä että minunkin kannattaa vaivautua. Oma pukeutumiseni voi hyvin, mutta se tarkoittaa vain sitä että minulla on tilaisuus huvitella ja yrittää inspiroida muita hyvään. Siinä on minun haasteeni: yrittää hetkeksi unohtaa tavanomainen, aika äärimmäinenkin, minimalismini ja yrittää tuoda iloa ja inspiraatiota yksinkertaiseen pukeutumiseen. Maalaismekot inspiroivat vain harvoja hc-yksinkertaistajia, mutta tässä minulla on tilaisuus yrittää houkutella normaalimpaa kansaa kohti yksinkertaisempaa ja eettisempää pukeutumista. Väitänpä, että omalta osalta minimalismiin pääseminen on itse kullekin vasta ensimmäinen askel yksinkertaistamisen polulla. Toinen, aivan yhtä tärkeä askel, on herätellä muita ihmisiä pohtimaan ja kenties jopa muuttamaan toimintaansa. Tietysti siihenkin päämäärään voi pyrkiä ylemmyydentuntoisella saarnaamisella ja syyllistämisellä. Epäilen kuitenkin sen menetelmän tehokkuutta. Itse uskon, että inspiroivuus ja oman hyvän olon levittäminen hiljaisenkin esimerkin avulla ovat paljon parempia keinoja.

Toinen argumentti on kyllästymiseen asti tuttu kaikille meille maailmanparantajille. Mikäli elämäänsä kyllästyneisiin kyynisiin narisijoihin on uskominen, maailmanparantajalla olisi aina parempaa tekemistä. Jos yksittäisen ihmisen panos ei riitä pistämään kuntoon koko maailman ongelmia, se on liian vähän. Se on puuhastelua, ja parempi olisi jos ihmisparka ei kuvittelisi teoillaan olevan merkitystä vaan painuisi vaikka tienaamaan itselleen lisää rahaa. Arkikyynikon käyttövoimana taitaa pohjimmiltaan toimia kateus: miten tuo kehtaa uskoa itseensä ja mahdollisuuksiinsa, kun minä olen jo evääni syönyt ja uskoni menettänyt? Ainakin me hyve-eetikot tiedämme että teoilla on aina merkitystä. Emme aina näe kaikkia niitä vaikutuksia joita teoillamme on ympäröivään maailmaan. Mutta voimme aina olla varmoja siitä että hyvät tekomme vahvistavat omaa luonnettamme. Jos joskus sitten kohdalle sattuisikin tilaisuus tehdä jotakin isommassa mittakaavassa merkittävää, olemme harjoitelleet hyvin ja osaamme todennäköisesti toimia hyvin silloinkin. Kukaan ei voi korjata koko maailmaa, mutta toisaalta maailma on pitkälti sellainen miksi sen teemme. Millaista maailmaa rakentaa se joka keskittyy mollaamaan ja arvostelemaan toisia? Rakentaako mitään vai nakertaako vain? Omasta puolestani voin sanoa ettei tämä maailma tosiaankaan ole kaikilta osin sellainen kuin se olisi jos minä saisin päättää asioista. Mutta voin sanoa yrittäväni parhaani. Jaksan yrittää koska aina toisinaan kylvämäni ajatukset ja pienet teot lähtevätkin itämään. Kotisohvalla voi olla hyvä nillittää, mutta se on myös erinomainen paikka alkaa korjaamaan maailman vääryyksiä. Tehtävää kyllä riittää kaikille ja loppuiäksi. Onneksi tekemisen ei kuitenkaan tarvitse olla ikävää raadantaa jota ainoastaan ylemmyydentunnon kelmeä hehku valaisee. Välillä voi eksistentiaaliangstinen filosofikin vaikka alkaa kaivelemaan korurasiaa ja alkaa pitämään tyyliblogia.

Tyylikukkasia, osa 2: Helsinki-päivän asu

Päivän asujen aika on koittanut! Tällaisessa varustuksessa viiletän tänään Helsingissä. Siihen kului kolme kuudesta vaatteestani: tummansininen hame, musta toppi ja harmaa pusero. Ja vähän asusteita.

Photobucket

Since a couple of international cheerleaders have announced themselves, I will also be adding a brief English commentary to each of my outfit posts. You will also get your very own In English-tag.
This is what I wear today for a day in Helsinki: navy skirt, black top, gray blouse/tunic/thingy and the necessary accessories.

Uudemmat tekstit Vanhemmat tekstit Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments