Viisasten kivi

Tämän tarinaviikon alussa on kivi. Tarkemmin sanottuna pieni palanen tavallista hiottua kvartsia. En enää tarkkaan muista mistä se tuli, mutta alusta lähtien sen kohtalona oli velloa kaapin pohjalla osana sitä pikkutavaroiden aallokkoa joka kotonani velloo, niiden joille ei keksi mitään järkevää käyttöä mutta mitä ei ihan osaa poiskaan heittää. Esille laitettavaksi minulla oli paljon muita kiviä, mielenkiintoisempia, värikkäämpiä, harvinaisempia. Ei kvartsini ollut edes puhdas ja kirkas kuten korunteossa käyttämäni kvartsihelmet vaan sisälsi pieniä sulkeumia jotka taittoivat valoa, saivat sileän kiven näyttämään siltä kuin joku olisi paukuttanut siihen pieniä hohtavia lommoja vasaralla. Kvartsi, Ukonkivi. ”Eikö jumalalla muka ollut mistä valita nimikkokivensä?” ajattelin kun pakkasin kivikokoelmaa takaisin. Kiven viisiminuuttinen valossa oli taas ohi ja sen oli aika palata pimeään ja unohdukseen. Juuri silloin valonsäde osui kiveeni juuri oikeasta kulmasta, ja sen sisällä syttyi sateenkaari.

Pyörittelin kiveä kädessäni ja huomasin että jotta sen sisällä tanssivat sateenkaaret ja hohtavat valot näkyisivät, on sitä katsottava juuri oikeasta kulmasta, valonsäteen osuessa pikku kiveen täsmälleen oikeasta suunnasta. Ei ihme etten ollut huomannut sitä aiemmin. Jos valaistus on yhtään vääränlainen, voi kiveä pyöritellä vaikka miten kauan ilman että mitään näkyy. Jos kaikki on täsmälleen oikein, saa pieninkin liikahdus kivessä asuvat sateenkaaret tanssimaan ja väreilemään. Hetken on kuin kiveen olisi vangittu oma pieni valon, värin ja kauneuden maailmansa. Hauras, vaikeasti tavoitettava mutta pysyvä, siru kauneutta jonka ääreen voi aina palata jos vain tietää, miten. Kultaiset, siniset, vihreät, punaiset ja valkoiset odottavat läpinäkyvän ja samean sisässä tulevansa nähdyksi. Minua ne odottivat useamman vuoden. Sateenkaari, vanhalta nimitykseltään ukonkaari. Minulla on sellainen pienessä kivessä. En tiedä, näkivätkö kaukaiset Esivanhempani sateenkaaria kirkkaissa kivissä. Mutta tiedän että jos näkivät, heillä oli hyvä syy ajatella sateenkaarten jumalaa.

Itse Ukosta en ole muodostanut montaakaan mielipidettä, mutta kivi ei enää loju hylättynä. Minulla on kannettavalle ihmeelle paljon käyttöä. Maailmassa jonka huolet ovat raskaat ja surut lukemattomat, voin halutessani kutsua kädelleni sateenkaaret ja revontulet. Ne muistuttavat minua asioista joita minulla ei ole varaa unohtaa, esimerkiksi siitä että suurta kauneutta voi löytää pienistä ja odottamattomista paikoista. Että jos en näe jossakin mitään kaunista ja erityistä, vika voi olla myös havaitsijassa. Että on onni ja etuoikeus olla täällä ihmettelemässä maailmaa ja muistamassa hetkien kauneus. Että kauneus on pysyvää, ei suinkaan katoavaista eikä ainakaan joutavaa. Muistan että on olemassa syy sille miksi kannattaa yrittää aina vain, myös toivottomia ja mahdottomia asioita. Muistan ettei idealisti ole vain ikuinen epäonnistuja joka ei ymmärrä Realiteetteja, vaan ihminen joka on nähnyt kauneutta ja ymmärtänyt siitä ainakin sen verran ettei kyynisyydessä ole havaittavissa sen jälkiä.


Maailman korjaamiseen ja epätoivon vastustamiseen ei riitä se että tukena on argumentti,valtaa tai aseellinen ylivoima. Kyynistyminen ja luovutusmieliala syövät niin filosofeja kuin vallanpitäjiäkin, ja on liian helppoa lähteä tielle jossa periaatteet myydään ja uhrataan kompromissin nimissä kunnes niistä ei ole jäljellä muuta kuin kiusallinen muisto. Vaan valo ja kauneus ovat toivon polttoainetta. Ja niin pieni kivi johon on piilotettu sateenkaaren värit ja revontulten valo, on maailmanparantajalle aarre. Se on todellinen viisasten kivi (eng. philosopher's stone, lat. lapis philosophorum) jolla on voima uudistaa tylsynyt mieli ja uupunut sydän. Kivi johon katsomalla tavoittaa sirun siitä ikuisen lajista jota kauneudeksi kutsutaan. Ja ehkäpä maailmankaikkeuden huumorintajusta kertoo jotakin se, että alkemistien turhaan etsimä myyttinen aarre on tänä tieteen ja teknologian aikana kaikessa hiljaisuudessa päätynyt erään vaatimattoman filosofin käteen. Eikä se sitten ollutkaan kivi jonka vain viisain voi löytää, vaan kivi jollainen tulee filosofille todelliseen tarpeeseen.

posted under , , |

0 kommenttia:

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments