Sika, se joulumielen tuo

Iloitkaa kanssani! Olemme onnistuneet tänä(kin) vuonna löytämään joulupöytäämme luomukinkun.

Kauan sitten Helsingissä, ja vielä lyhyen junamatkan päässä Järvenpäässä, asuessani tämä ei ollut temppu eikä mikään: sen kun paineli Stockmannin herkkuun ja teki tilauksen. Täällä Uudenmaan peräkylässä tilanne on toinen. Luomukinkun löytäminen näillä seuduilla vaatii sekä hyvää onnea, aktiivisuutta että hyvissä ajoin liikkeellä olemista. Turhanpäiväisistä yksityiskohdista kuten kinkun koosta tai omasta näkemyksestä tuore/pakaste-debattiin ei pidä olla turhan tarkkoja toiveita. Mieluiten ei mitään toiveita. Jos kinkku löytyy, se on yleensä kaupan ainoa yksilö jonka voi joko ottaa tai jättää. Se kannattaa ottaa, koska se hyvin todennäköisesti on koko kulmakunnan ainoa yksilö. Siinä missä pakastealtaat pullistelevat bulkkituotetta jonka imagoa yritetään epätoivoisesti pelastaa toinen toistaan komeammilla nimillä, luomua etsivän maalaiseläjän on syytä kohottaa itselleen onnittelumalja jos onnistuu löytämään etsimänsä. Joka vuosi emme ole onnistuneet, useimpina kuitenkin, kun olemme aloittaneet järjestelmällisen metsästyksen jo joulukuun alkupuolella. Ensi vuonna, jos kaikki menee hyvin, olemme karkkilalaisen possutilan vakioasiakkaita ja saamme kinkkumme järjestymään sitä kautta. Näin kauan meillä kesti, näillä kyvyillä ja resursseilla, saada selville että tällainen mahdollisuus on olemassa vain parin kuntarajan päässä, niille jotka tekevät tilauksensa alkusyksystä. Se on paras mahdollisuus johon olen toistaiseksi törmännyt.

Joo, on Lohjallakin Citymarket ja uutukainen Prisma. Molemmissa on laajat pakastealtaat joissa riittää silmänkantamattomiin pakastettua bulkkikinkkua. Tänä vuonna kinkkumme löytyi Virkkalan K-marketista jonka lihatiskille voisivat isompienkin paikallisten markettien edustajat käydä tekemässä opintomatkan. Minun on hiukan vaikea uskoa että olemme 40 000 asukkaan kaupungissa ainoa perhe joka tahtoo pöytäänsä luomulihaa. Maabrändityöryhmä hoi, eikö tässä luonnonläheisessä, puhtaiden makujen maassa saada maataloustuotantoa millään siihen kuntoon ettei yhtä luomulihakönttiä tarvitsisi keskisuuressa kaupungissa jäljittää viikkokausia kahden ammattitutkijan järjestelmällisyydellä?

Kaupan edustajat muistavat usein muistuttaa, että ihmisille tarjotaan sitä mitä he haluavat. Asia ei ole aivan näin yksinkertainen. Miten minä voin antaa tuottajille signaaleja siitä että haluan luomulihaa, jos sitä ei kerta kaikkiaan ole tarjolla? Saavatko tuottajat kenties telepaattisesti tietoonsa pettyneen naamani kun katselen pakastealtaan lihamerta ja jahtaan kiireisiä myyjiä kuullakseni vastaukseksi luomukyselyihini konekivääritulituksen tehokkuudella lasketellun "Ei meillä ole eikä tule!":n?


Tästä pääsemmekin erääseen isoon eettisen kuluttajan dilemmaan. Jos olen huolissani tuotantoeläinten kohtelusta, minulla on valittavanani kaksi eettistä vaihtoehtoa: voin ryhtyä kasvissyöjäksi tai tukea eettistä lihantuotantoa. Jos ryhdyn kasvissyöjäksi, minulta ei sen jälkeen enää heru tukea eettisillekään lihantuottajille. Tämä voi pitkällä tähtäimellä johtaa lihankulutuksen laskuun, mikä tietysti on kaikin tavoin hyvä asia, mutta lihankulutuksen laskeminen ei mitenkään väistämättä johda tuotanto-olosuhteiden paranemiseen. Päivän oppitunti: eettisen kuluttajan on ensinnäkin priorisoitava huolenaiheensa ja toiseksi, valitsipa hän miten tahansa, yksikään valinta ei ole moraalisesti täysin ongelmaton. Myöskään se mitä valittu eettinen periaate käytännössä tarkoittaa riippuu paitsi toimijan tahdonvoimasta ja moraalisesta erinomaisuudesta, myös asioista joihin hän ei voi vaikuttaa. Esimerkiksi tällä hetkellä Suomessa eettinen kuluttaminen on erilaista riippuen kuluttajan asuinpaikasta. Meillä täällä maalla on kasvimaamme ja puutarhamme, mutta kauppojen valikoimat ovat paljon huonommat kuin isoissa keskuksissa.

Luomutuotteita ei voi suosia jos niitä ei ole saatavilla kohtuulliseen hintaan kohtuullisen vaivannäön tuloksena. Jokainen vastoinkäyminen tarkoittaa sitä ettei eettinen valinta enää ole joidenkin ihmisten todellisten resurssien sallimissa rajoissa, ja mitä enemmän vastoinkäymisiä tielle kasataan, sitä harvemmilla on todellinen mahdollisuus kuluttaa eettisesti.
Siksi esimerkiksi luomutuotteiden käyttämisestä ei voi tehdä kenenkään eettisen valveutuneisuuden mittaa niin kauan kuin luomun suosimen on käytännössä mahdollista vain etuoikeutetulle vähemmistölle. "Etuoikeuksilla" en tarkoita nyt pelkästään taloudellisia mahdollisuuksia. Ne voivat olla myös tiedollisia (mistä löytää pientuottajia jotka eivät itsestään paljon ääntä pidä tai onko minulla aikaa ja taitoa etsiä lisää tietoa), tai vaikka asuinpaikkaan perustuvia. Lopulta ympäristötietoisuudesta tulee elitismiä, ei siksi että moraalinen erinomaisuus onnistuu vain hyvin harvoilta (mikä sekin toki on totta) vaan ennen kaikkea siksi että eettisten ostosvalintojen tekeminen on vaihtoehto vain niille jotka ovat alun perinkin monella tapaa etuoikeutettuja verrattuna taviksiin. Kaupoilta kuluttajan vastuun perääminen onkin nykytilanteessa oman vastuun pakoilua. Kuluttaja voi valita mitä ostaa, mutta kuningas on se jolla on valta päättää ne vaihtoehdot joista kuluttajat voivat ostoksensa valita.

Elämme nyt tilanteessa jossa vihreitä vaihtoehtoja on tarjolla erikoistuotteina joiden hankkiminen vaatii erityistä vaivannäköä ja usein myös rutkasti enemmän rahaa kuin tavallisten vaihtoehtojen ostaminen. Tämä tilanne ei ole millään tavalla kestävä. Ympäristöetiikkona mieleni tekee sanoa että jokaisen meistä tulee olla ensi sijassa huolissaan omista tekemisistämme, ja toissijaisesti huolissaan siitä mitä massat tekevät –se enemmistö joka ei ole valmis näkemään suurta vaivaa ja maksamaan rutkasti ylimääräistä hyväntekeväisyyden ilosta. Eettisten tuotteiden vaikea saatavuus tekee niistä massoille vain näennäisen vaihtoehdon, ja jos niitä vielä markkinoidaan moraalisesti parempien ihmisten valintoina, voi olla että ne päinvastoin kääntävät koko ympäristönsuojelua vastaan monet sellaiset ihmiset joilla ei ole mahdollista kuluttaa eettisesti mutta joiden olisi ehkä mahdollista vihertää elämäänsä jollakin muulla tavalla. Niinpä tavallisten, tiedostavien kuluttajien ohessa ympäristötekoja tulee vaatia myös tuottajilta ja kaupan alan päättäjiltä.

posted under , , , , |

3 kommenttia:

Liisa kirjoitti...

Voi hitsi. Nyt kyllä käy kateeksi vaikka itse en sikaa syökään. Mutta pitää silti mainita, että Klaukkalan cittarissa oli monta viikkoa luomukinkkujen tilauslista (johon en siis saanut aikaiseksi raapustaa nimeäni). Ei se aina ole ketjujen politiikasta kiinni vaan myös kauppiaan aktiivisuudesta ja näkemyksistä.

By the way. Palasin kiltisti bloggeriin. Tuli ikävä.

Saara kirjoitti...

Ollaan sitten kateita puolin ja toisin- minulle kelpaisi tuollainen Klaukkalan citari. Olet varmasti ihan oikeassa siinä että kauppiailla on paljon valtaa.

Jipii! bloggeriin palaamisestasi. Mielenkiintoisia ajatuksia, kauniita käsitöitä ja somia kissoja ei ole blogistaniassa yhtään liikaa.

Liisa kirjoitti...

No mutta. Nyt punastun.

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments