Kysy mitä vain 2010: vastaukset

Kysymykset on kysytty, ja nyt on vastausten aika. Tänä vuonna olitte hiljaisempia kuin viime vuonna, ja olen onnistunut mahduttamaan kaikki vastaukset mukavasti yhteen nippuun.

Onnellisuus

Kuinka olla onnellinen? Ja kuinka pelastaa maailma? Entä miten tehdä molemmat yhtä aikaa?

Nämä kysymykset ovat sekä tärkeitä että sen verran usein kysyttyjä, että minulla on vielä ihan pikkuisen uskoa ihmiskuntaan.

Onko maailman pelastuminen on aina jollain lailla pois omasta onnellisuudesta? Onko hyvän tekeminen olennaisilta osin kieltäymystä, luopumista ja kärsimistä? Ei minusta. Ihminen ei ole ympäristöstään erillinen kupla vaan kaikki vaikuttaa kaikkeen. Ei ole mitenkään helppoa saada selville mitä haluaa ja mikä tekisi onnelliseksi juuri minut- monilla sen keksimiseen on mennyt kymmeniä vuosia tai jopa koko elämä. Minusta on parempi lähteä siitä että ihminen on onnellinen pelastaessaan maailmaa. Lisäksi meillä on yleensä parempi käsitys siitä mikä kaikki maailmassa on pielessä kuin siitä mitä ihmettä oikein elämältä, maailmalta ja kaikelta haluamme.

Mikä on mielestäsi suuri epäkohta jonka helpottamisessa sinusta voisi olla hyötyä?
Jos et osaa päättää, ja olet ulospäinsuuntautunut, osallistu politiikkaan. Jos et osaa päättää, ja olet introvertti, ryhdy harjoittamaan filosofiaa. Jos olet päättämätön mutta käytännöllinen ihminen jonka mielestä sen paremmin politiikka kuin filosofiakaan eivät vaikuta kovin hyödyllisiltä puuhilta muttet silti tiedä, mikä olisi hyödyllistä, mene tekemään vapaaehtoistyötä. Jokaisella ei ole mahdollisuutta tehdä yhtä paljon tai näyttäviä pelastusoperaatioita, mutta jokaisella on aina mahdollisuus valita, onko osa ongelmia vai niiden ratkaisuja. Jos tiedät tekeväsi parhaasi jonkin merkityksellisen asian eteen, tiedät myös ettei elämäsi ole turhaa ja tyhjää.

Maailman pelastamisessa auttaa myös tyytyväisyyden, kohtuullisuuden, vaatimattomuuden ja hyväntekeväisyyden hyveiden harjoitteleminen. Ahneus, lyhytnäköinen itsekkyys ja halu päästä naapurin edelle ovat juuri niitä paheita jotka vaikuttavat suurten ympäristöongelmien ja monen vääryyden taustalla. Toisaalta on helppo ymmärtää että näiden paheiden vaivaamat ihmiset eivät ole onnellisia, ellei hetkellisiä tyydytyksentunteita lasketa. Sitten kun vielä muistaa että äärimmäisyyksiin menevät ihmiset polttavat itsensä helposti loppuun ja toisaalta sen etteivät välinpitämättömät kyynikot saa aikaan mitään hyödyllistä, niin paketti alkaa olla kasassa.


Täällä kellokorttiorjuudessa kiinnostaisi pohdinta, missä määrin taloudellisesti riippuvainen voi olla vapaa.

Kaikki riippuvaisuudet ovat jossain määrin rajoitteita. Taloudellisia rasitteita, kuten asuntolainoja, pidetään usein vähintään puolivälttämättöminä pahoina. Yksinkertaistajien joukossa näyttäisi olevan vallalla käsitys, että ihmisen on hyvä pyrkiä taloudelliseen riippumattomuuteen ja mahdollisimman nopeaan velkojen poismaksamiseen.

Monilla meistä (mukaan lukien itselläni) tässä projektissa kuitenkin kestää kauan. Silloin on hyvä tietää että vaikka taloudelliset rasitteet ovatkin rasitteita, ne eivät ole onnen esteitä. Onko täydellinen vapaus ylipäätään onnellisin mahdollinen tila? Olen huomannut julkisessa keskustelussa eri yhteyksissä tällaista pohjavirettä, mutta onko se perusteltua? Onko inhimillisen onnen perikuva vuokralla asuva tai matkalaukkuelämää viettävä sinkku jolla ei ole läheisiä ihmissuhteita tai muitakaan vastuita? Ei minusta. Rasitteillakin on usein kaksi puolta: toisaalta ne rajoittavat ja kuluttavat resursseja, mutta jos vapaaehtoiset rasitteensa (kuten vaikka sen asuntolainen) valitsee onnistuneesti, voi onnellisuuden suhteen hyvinkin jäädä voiton puolelle. Rasitteet muuttuvat taakoiksi silloin kun jokin on mennyt pieleen eikä panoksemme tuota sitä onnellisuutta jota olemme odottaneet sijoitusta tehdessä. Pitää muistaa sekin että kaikilla tehdyillä valinnoilla on seurauksensa. Jos esimerkiksi en osta täydellistä ja kohtuullisen hintaista kotia silloin kun sellainen on tarjolla, on mahdollista että myöhemmin en enää pysty pyörtämään päätöstäni ja ostamaan vastaavaa myöhemmin. Elämän isoja rasitteita pohdiskellessa pitäisi siis koittaa hahmottaa kokonaisuus ja olla jonkinlainen käsitys siitä miten haluaa asioidensa olevan pitkällä aikavälillä.

Vapaaehtoisten rasitteiden lisäksi elämässä on myös pakkoja, ja on sitä paitsi ihan tavallista että alun perin vapaaehtoisestikin valitut rasitteet alkavat jossain vaiheessa näyttää pakoilta. Sellaiset rasitteet joita emme ole voineet itse elämäämme valita tai joista emme vain pääse eroon, täytyy käsitellä toisella tapaa kuin ne asiat joiden suhteen meillä on päätösvaltaa. Niitä täytyy käsitellä elämän reunaehtoina, puitteina joiden rajoissa meidän on pyrittävä vapauteen ja onneen. Aina voi tietysti toivoa että jonakin päivänä pakot poistuvat tai ainakin lakkaavat hiertämästä. On kuitenkin mahdollista että näin ei koskaan tapahdu, tai että vaikka tapahtuisikin, todellisuus osoittautuu toisenlaiseksi kuin ruusuiset unelmat. Siksi on hyvä etsiä onnea nykyhetkestä ja yrittää vaalia kohtuullisuuden ja vaatimattomuuden hyveitä. Onnellisillakin ihmisillä voi olla haaveita ja unelmia, mutta he osaavat erottaa toisistaan onnen ja täydellisyyden.

Uskonto

Sekin askarruttaa, miksi Harry Potterin noituutta pidetään pahana, vaikka ei olisi niitä edes lukenut.

Noituuden kammo on monoteistista hapatusta. Suuret monoteistiset uskonnot (juutalaisuus, kristinusko ja islam) suhtautuvat jyrkän kielteisesti noituuteen, ja perinteisen jumalallisen rangaistuksen julistamisen lisäksi noidiksi epäiltyjä on vainottu tämänpuoleisessakin maailmassa. Monoteismissa noituus yhdistetään saatananpalvontaan, ja koska monoteistien hallussa on perinteisesti ollut jumalallinen totuus, on pakanoiden ja muiden noitien ollut turha vikistä sellaisista pikkuseikoista kuin ettei noituutta harjoittavissa luonnonuskonnoissa ole yleensä ollut mitään Ha-shataniin verrattavissa olevaa hahmoa jota noita voisi edes teoriassa palvoa. Monoteistisen käsityksen mukaan noidan ongelma on se että hän kääntyy jonkin muun kuin monoteistijumalan puoleen, ei menoissa sinänsä. Kulttuuriantropologisesta näkökulmasta katsottuna herran siunausta lukeva luterilainen pappi ei eroa miltään olennaiselta osin piiriä rakentavasta wiccalaisesta noidasta vaan molempien toiminnasta voidaan puhua rituaalisin, toiminnallisin käsittein. Monoteistin mielessä ero on kuitenkin maailman kokoinen.

Myös Suomessa noitia, tietäjiä ja ylipäätään alkuperäisuskonnon harjoittajia on menneinä vuosisatoina vainottu ja tapettu kristittyjen toimesta. Noituus onkin onnistuttu juurimaan kulttuuristamme sen verran tehokkaasti että nykyään ihmisten käsitykset siitä mitä noituus on ja ei ole, ovat yleensä peräisin suoraan satusetien mielikuvituksesta. Ehkäpä siksi fundamentalistipiireissä sadut otetaan nykyäänkin niin vakavasti ja harhaudutaan kuvittelemaan että esimerkiksi Harry Potterissa kuvattu noituus on mitään muuta kuin satua, että Harry Potteria lukemalla ihminen voi oppia jotakin (tai yhtään mitään) noituuden harjoittamisesta. Joillekin pahaksi toki riittää se että Harry Potterissa noituus esitetään minään muuna kuin asiana johon tulee suhtautua irrationaalisella kammolla.

Kun syvään tietämättömyyteen yhdistetään se, että monista ihmisistä vain on kiva tuomita ja arvostella muita ja että arvosteleminen on tunnetusti sitä helpompaa mitä vähemmän faktatieto rasittaa päätä, saamme ihmisiä jotka kirkkain silmin julkituovat käsityksensä siitä että Harry Potterin noituus on pahaa. Omasta puolestani, toivoisin kovasti että Harry Potterista huolestuneet tekisivät empiirisen kokeen. Menisivät etsimään lähimetsästä –tai vuorten takaa, ihan miten vain- tikun josta tuntuu lähtevän hyvät vibat ja kotiin palatessaan yrittäisivät avata ulko-oven siten että osoittaa ovea tikulla ja huutaa ”Alohomora!” Minä veikkaan, että valkotakkiset saapuvat paikalle huomattavasti ennen oven maagista avautumista.

Tieteellisen käsityksen mukaan noituus on huuhaata. Se ei pääse pahojen asioiden listalla kovin korkealle. Noituus on kielteistä siinä mielessä että taikauskoisuus ei ole hyvästä, että huuhaan harjoittaminen ei edusta kovin fiksua ajankäyttöä, ja tietysti on myös pahasta jos noituuden varjolla huijataan ja hyväksikäytetään hyväuskoisia ihmisiä. Tosin, nämä ongelmat eivät maailmassamme ole yksinomaan noituuden ongelmia vaan samoilla perusteilla voisi kritisoida myös noitien vainoajia…

Loppukevennys


Jos saisit miljoona euroa niin mitä tekisit rahoilla? Entä mikä on lempivärisi?

Jos saisin miljoona euroa, neuvottelisin niiden käytöstä tietysti perheen talousvastaavan (lue: perheen lasku- ja kirjanpitotaitoinen henkilö) kanssa. Luulisin että käyttökohteet sisältäisivät lainojen poismaksun, pari parannusta/remonttiprojektia talossa ja puutarhassa ja ison lahjoituksen hyväntekeväisyyteen. Jos mahdollista, sijoittaisin osan rahoista pieneen metsäpalstaan jostakin lähiseuduilta. Sieltä voisi alkaa hakea polttopuut ja pelastaa maapalan muuten tehometsätaloudelta tällä kauniilla, mutta alisuojellulla alueella. Luulen, että tuon summan ilmestyminen tilille auttaisi myös kummasti tähän ikuiseen rahoitusstressiahdistukseen.

Lempivärini vaihtelevat vähän ajan mukana. Aika pitkään lempivärejäni ovat olleet vaaleanpunainen ja –keltainen. Piristäviä mutta silti lempeitä hyvän mielen värejä.

0 kommenttia:

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments