Hot pink (g)love

”Tuo minulle lankaa”, sanoin kun Puoliso jokin aika sitten kysyi, mitä haluaisin tuliaiseksi Norjasta. ”Ihan millaista ja minkä väristä vain, vähintään sata grammaa. Yllätä minut.”
”Ihan mitä lankaa vain?” hän varmisti.
”Niin.Ei ole olemassa vääränlaisia lankoja, vaan ainoastaan lankoja joille ei vielä ole löytynyt täydellistä ohjetta.”, selitin. Joskus ihmisen on terveellistä astua mukavuusalueensa ulkopuolelle, ja yllärilankojen tilaaminen on turvallisimpia tietämiäni tapoja sen tekemiseen.

Sisimmässäni olin toki melko varma siitä että saisin tuliaiseksi sittenkin tuttuja ja turvallisia värejä. Ehkä kananpojankeltaista, ehkä viininpunaista joka on Puolison lempiväri. Varmasti jokin gravitaationkaltainen voima vetäisi Puolison viininpunaisen langan luo.


Mutta sainkin tuliaiseksi kasan sataprosenttista ohuehkoa villalankaa väreissä jotka olivat juuri niin yllättävät kuin olin alunpitäen unelmoinut: pari kerää syvän liilaa, muutama fuksianpunainen. Ja kokonaiset viisi kerää hot pinkkiä. Ja millaista hot pinkkiä! Tässä sävyssä oli pikku hippunen korallisuutta niin että se sopii kuin sopiikin yhteen ihonvärini kanssa, ja hehkui tummanviolettia talvitakkiani vasten. Jos minä olisin mennyt lankakauppaan, en varmasti olisi huomannut miten ihmeellinen tämä väri onkaan, vaan olisin ohittanut sen kahta kertaa vilkaisematta ajatellen että hot pink on hot pinkkiä eikä ikinä sovi minulle. Olisin menettänyt paljon. Toisissa ihmisissä on se erinomainen piirre että heillä ei ole aivan samoja sisäisiä rajoitteita kuin itsellämme. Joskus, kuten onnellisissa perheissä, sillä seikalla on järjestelmällisesti hyviä seurauksia.

Viime talvena pääsin sormikkaiden neulomisen makuun. Sitä ennen puuha ei ollut oikein innostanut. Kelpo sormikkaita saa halvalla kaupasta ja lapasiin verrattuna niiden askartelemisessa on iso työ. Kaikki ne sormet, kaikki ne langanpäät, ja vaikka olenkin tänä vuonna oppinut nauttimaan pikkuruisten ristikoiden ja monimutkaisten palmikoiden väsäämisestä sukkiini, sisäinen käsityöspartalaiseni voi edelleen hyvin ja ohjaa minut tarttumaan ensi sijassa töihin jotka vaikuttavat nopeasti valmistuvilta, yksinkertaisilta ja lämmittäviltä. Viime talvena kävi kuitenkin niin etten löytänytkään mistään juuri sen värisiä sormikkaita kuin sen hetkinen pakkomielteenpoikaseni vaati, mutta sen sijaan löysin täydellistä lankaa. Ryhdyin neulomaan ja koin jälleen pienimuotoisen valaistumisen. Oikein hyvin istuvien vaatteiden sanotaan istuvan kuin hansikas, mutta minulle valkeni että tarkemmin ajatellen kaupasta ostetut hansikkaat eivät ole erityisen istuvia. Sormet ovat yleensä himpun verran liian pitkät, ranne voi olla hitusen löysä, ylipäätään koko hoito istuu sen verran hyvin että sen kanssa tulee toimeen eikä ajattele asiaa sen enempää. Siis siihen päivään asti kun vetää käteensä täydellisesti istuvan, mittojen mukaan tarkasti tehdyn sormikkaan. Sinä päivänä kaikki muuttuu, mikään ei ole niin kuin ennen, eikä sen jälkeen voi elääkään aivan niin kuin ennen. Niin siinä sitten kävi huomatessani joitakin päiviä sitten ettei minulla ole tarpeeksi käsineitä, mielessäni ei käväissytkään lause "pitää lähteä etsimään uusia" vaan suuntasin lankavarastolleni ja valikoin sieltä kerän norjalaista villaa.

Kyllä, peruslapaset pyöräyttäisi varmasti hitusen nopeammin kuin perussormikkaat, mutta ei se ero suuri ole. Etenkään vaiva ei ole niin suuri että sormikaspulan iskiessä tekisi yhtään mieli lähteä kauppaan vaan pikemminkin mieleen tulee pistää dvd-soittimeen hyvä elokuva ja asetella itsensä sohvalle. Sormikkaani ovat aivan tavallista sileää neuletta jonka aavistuksen röpelöinen pinta paljastaa ettei se ole peräisin neulekoneesta. Sen verran käsityöspartalainen vielä jaksoi päätään nostaa. Eron huomaa vasta kun ne ovat kädessä, juuri minun kädessäni, sillä ne on tehty minun käsieni mitoille. Arkipäivän täydellisyyteen sopii riemukas, hehkuva väri. Väri, jossa on tarina.


ps. Viimeinen tilaisuus jättää kysymyksiä on käsillä nyt. Huomisaamuna on jo myöhäistä!

posted under , , , |

2 kommenttia:

WeirdRockStar kirjoitti...

Mikä tahansa mittojen mukaan tehty vaate saa sielun soimaan. Sama pätee sormikkaisiin. Pssst, olen huomannut että Gjestalin Naganoa ei saa edes sormikkaissa kulutettua läpi.
Ilkamoin kanssasi uusista langoista.

Saara kirjoitti...

Gjestalin Nagano ei soita kelloja *lähtee sivistämään itseään*

Yllärilangat ovat kivoja (kyllä kulta, tämä oli vihje!) Niitä odotellessa, mietin mitä muuta kuin sormikkaita tuosta norjanvillasta saisi. Lanka on niin ilmettyä sormikaslankaa kuin olla voi, ohutta ja lämmintä, mutta kasasta riittäisi ehkä johonkin muuhunkin. Näen edessäni raukeita inspiraationetsintäiltoja...

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments