Paratiisin puita istuttamassa

Tänään postilaatikkoon pudonnut Tiede-lehti otti esiin tärkeän ja täälläkin esillä olleen teeman: tavallisten ihmisten syyllistämisen ilmastonmuutoskeskustelussa. Sensaatioita ja syntipukkeja jahtaava media syyttää milloin ketäkin ilmastorikollisuudesta. Esimerkiksi tämän jutun kirjoittaja on ilmastorikollinen koska asuu tilavassa omakotitalossa, syö lihaa (ja on vielä selkeästi ylipainoinen), ja omistaa todennäköisesti kaikkea enemmän kuin olisi tarkkaan ottaen välttämätöntä. Muitakin syntejä varmasti löytyy jos etsimään aletaan. Esimerkiksi tekopyhyys joka ilmenee siinä etten älyä pitää suutani kiinni ilmiselvästä täydellisyyden puutteestani huolimatta. Aivan oikein on huomattu että tavallisen ihmisen pienillä teoilla on kuitenkin keskimäärin minimaalinen vaikutus. Vaikka kaikki suomalaiset muuttuisivat Pentti Linkolan klooneiksi, sillä ei maailma pelastuisi.

Nyt kun synnintunnustukset on tehty ja toivon mukaan osoitettu että filosofillakin on jonkinlainen realiteettien taju, voinemme siirtyä hämmentävimpiin mietteisiin. Mikä merkitys tällä kaikella on ja mitä omien vaikutusmahdollisuuksien pienuudesta pitäisi ajatella? Minusta ongelmana ei ole asioiden tärkeysjärjestys, siis se tekevätkö kaikki tarmokkaasti Oikeita Tekoja eivätkä ole sortuneet Puuhastelun tai vielä pahemman Piiperryksen harhapoluille. Tärkeää ei ole se, voiko yksittäinen ihminen tehdä paljon vaiko vähän vaan se, tekeekö itse kukin sen minkä tänään voi, pyrkiikö tänään hyvään vaiko johonkin muuhun. Se taas on asia jonka voi tietää ainoastaan ihminen itse. Me ulkopuoliset voimme antaa ideoita, joista toivon mukaan joku ajattelee: ”hei, tuotahan minäkin voisin kokeilla!” Voimme rohkaista ja näyttää hyvää esimerkkiä. Mutta syyllistäminen johtaa pahimpaan tuntemaani ympäristösyntiin: ahdistuksen ja masennuksen herättämiseen niin että ihmisistä tulee välinpitämättömiä ja jopa niin vihamielisiä että jo Etiikan Tutkijan huoneeseen astuminen tulkitaan vihamieliseksi provokaatioksi johon korrekti vastine on kovaääninen protesti.

Entä miksi meidän tulisi tehdä voitavamme, vaikka se olisikin mitättömän vähän? Siksikö että olemme sisimmässämme viheliäisiä olentoja joiden on pyydeltävä anteeksi omaa olemassaoloaan kaikin keinoin? Siksikö että meidän tulee tuntea kollektiivista syyllisyyttä teoista joita esivanhempamme ovat tehneet ja kaukaisten maiden ihmiset ymmärtämättömyydessään tekevät edelleen? Siksikö että ympäristöasiat ovat jälleen uusi alue jolla muutenkin rasitettujen ihmisten pitää suorittaa ja todistella kelvollisuuttaan? Ei, ei ja ei. Vaan siksi että ympäristömme on arvokas ja kaunis asia joka ansaitsee tulla suojelluksi. Ainutlaatuinen planeetta ei ansaitse vain luopumisia ja vaivaa. Se ansaitsee rakkautemme ja kiitollisuutemme. Jos todella olemme jotakin enemmän ja parempaa kuin eläimet, olisi kait johdonmukaista osoittaa se tekemällä hyviä tekoja ja vaalimalla haavoittuvaisia elämänmuotoja, ei tuhoamalla ja tuottamalla mielivaltaista kärsimystä vain siksi etteivät heikompamme voi pakottaa meitä käyttäytymään hyvin. Emme ehkä voi valita, tuhoutuuko maailma vaiko ei. Mutta voimme valita, keitä me olemme. Voimme valita, olemmeko osa ongelmia vai ratkaisuja.

On paljon sellaista jolle emme mahda mitään. Mutta etukäteen emme tiedä, mitkä asiat niitä ovat. Siksi yrittäminen on mielekästä. Toisinaan teoilla on myös odottamattomia seurauksia, hyvässä ja pahassa. Toisinaan seurausten toteutumisessa yksinkertaisesti kestää kauan, tai ne tapahtuvat muuten vain katseemme ulottumattomissa. Ennen kaikkea, ympäristökysymykset ovat monimutkaisia ja moneen ongelmaan on ainakin yksilötasolla olemassa useita hyviä ratkaisuja riippuen hiukan siitä mitä näkökulmaa painotetaan. Esimerkiksi, minä en ole eläinoikeusajattelija vaan hyve-eetikko ripauksella syväekologiaa, leopoldilaista maaetiikkaa ja agrarianismia. Tai jotain. Mutta tämä ei tarkoita sitä että eläinoikeusajattelijat olisivat mielestäni perustavalla tavalla väärässä tai harhautuneita puuhastelijoita joiden kalloon minun pitäisi pikimmiten mennä paukuttamaan järkeä ja asioiden oikeaa tärkeysjärjestystä. Turhan ankaria he usein ovat (niin kuin monet muutkin), mutta pohjimmiltaan minusta on aika selvää, että jos eläinoikeusnäkökulma edistyisi, maailmasta voisi tulla monella tapaa nykyistä parempi paikka. Vastaavasti, en myöskään säti lääkäriäni siitä että hän on valinnut työkseen auttaa yksittäisiä ihmisiä sen sijaan että omistaisi aikansa ihmiskunnan vapauttamiseen syövästä tai malariasta. Maailma tarvitsee sekä käytännön ihmisiä että teoreetikkoja, eikä kukaan voi millään olla kaikkea yhtä aikaa. On hyvä että meillä on niitä jotka auttavat yksittäisiä ihmisiä, mutta on myös hyvä että jotkut kantavat huolta niistä epämääräisemmistä ja abstraktimmista asioista jotka vilahtelevat syvissä vesissä arkimaailman alla. Ennen kaikkea, vaikka kaiken paheksunnan säästäisi niille jotka toimivat julmasti, välinpitämättömästi ja itsekkäästi, paheksuttavaa riittää ihan varmasti jokaiselle.

Siinä missä on rikollista viedä ihmiseltä usko ja toivo omiin vaikutusmahdollisuuksiin ja siihen että voitavansa kannattaa aina tehdä, eräs tärkeimmistä ympäristöteoista on ilmenemismuodoltaan yhtä pieni: toivon, uskon ja merkityksen levittäminen. Ihan jokaista kulutusvalintaa en minäkään jaksa tarkkaan syynätä. Ihan jokaisessa tarjolla olevassa väittelyssä en jaksa altistaa itseäni henkiselle selkäsaunalle, vaan joskus olen uupunut ja vaikenen, vaikka taskussani olisikin vino pino argumentteja millä puolustautua. Mutta monena sellaisenakin päivänä jaksaa sanoa jollekulle pari kannustuksen sanaa, sujauttaa ostokset kaupassa kangaskassiin…tehdä jonkin pienen teon josta paistaa toivo. Toivo ja usko oman toiminnan arvokkuuteen on välttämätön edellytys mielekkäälle toiminnalle. Se joka onnistuu kylvämään ahdistuksen ja epätoivon sijasta toivon ja merkityksellisyyden siemenen, on ihminen joka istuttaa paratiisin puun. Jokainen päivä jona niin onnistuu tekemään, on päivä jona tapahtui jotakin tärkeää.

0 kommenttia:

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments