Päivän ekoteko: tue läheistesi itsetuntoa

Aamu uutisvirrasta pomppasi silmiin kummallinen uutinen. Otsikon (joka oli tavalliseen tapaan hyvin luovasti väsätty), tutkijan mielestä odottavilta äideiltä pitäisi kieltää meikkaaminen. Uutisen pohjana oleva tutkimus muistutti taas siitä että jokaisena arkipäivänä me (etenkin naiset) lastaamme ruumiiseemme kosmetiikan muodossa ison kuorman kemikaaleja joista osa on terveydelle haitallisia ja vielä suurempi osa kysymysmerkkejä terveysvaikutustensa osalta. Kuten tavallista, riemu repesi keskustelussa jossa todettiin että ajatuskin kosmetiikan kieltämisestä on täysin kohtuuton. Ilman kosmetiikkaa naiset sekä tuntevat itsensä rumiksi että ovat rumia!

Mietitäänpäs taas vähäsen. Vielä viisikymmentä vuotta sitten meikkaamiseen suhtauduttiin maassamme epäilevästi. ”Rumat ne vaatteilla koreilee” sanottiin, ja meikkaamista pidettiin jotenkin moraalisesti epäilyttävänä. Puhtoinen elovenatyttö oli yhä kauneusihanne siinä missä meikatut näyttelijätkin. Sata vuotta sitten kunnolliset, tavalliset naiset yksinkertaisesti eivät meikanneet ja seksikkyys kiinnosti paljon vähemmän kuin se onko tuleva puoliso kova työihminen. Nykyään siitä mikä ensin oli kivaa ja piristävää on tullut asia jonka moni kokee sosiaaliseksi pakoksi. Luonnollisuus assosioituu hoitamattomuuteen ja ruokkoamattomuuteen, ei luonnonkauneuteen, terveenä hehkuvaan ihoon ja kiiltäviin hiuksiin. Ihminen on normaali silloin kun hänen kemikaaleista tahmaiset hiuksensa vaativat pesua vahvoilla liuotinpohjaisilla aineilla joiden jälkeen tarvitaan toisia aineita palauttamaan hiuksiin edes osa luonnollisennäköisestä kosteudesta ja kiillosta… Terve, ehostamaton ihmisruumis näyttää väsyneeltä, nuhjuiselta ja jopa sairaalta, ja se on ongelma sillä nykyään kaikkien on näytettävä tehokkailta ja pirteiltä kuin duracellpuput. Jos sisäinen tila olisikin muuta, siitä sopii olla hiljaa ja napsia vaikka onnellisuuspillereitä. Muovimaailmassa ei kaivata muistutuksia inhimillisyydestä.

Meidät on opetettu kaivelemaan luonnollisesta olemuksestamme virheitä. Ei ole enää kyse siitä että ihailisimme poikkeuksellisen hyvän näköisiä ihmisiä, vaan hyvännäköisyydestä on tullut vaatimus. Kalpeus ei ole vaalean suomalaisen ihon normaali ominaisuus talvisin, vaan ongelma joka tulee korjata meikillä. Ei ole vain niin että pitkät tummat ripset ovat kauniit, vaan sellaiset on oltava, muuten naisihmisessä on puute. Emmekä nykyään suinkaan suhtaudu puutteisiin myötätuntoisesti ja lempeästi. Samalla kun yritämme sopeutua koko ajan mahdottomammiksi käyviin vaatimuksiin, vaadimme samaa myös muilta. Uskomme että puutteellisuuden olemassaolo altistaa syrjityksi tulemiselle, kiusaamiselle ja muille sosiaalisille sanktioille ja käyttelemme myös itse näitä sanktioita yhä estottomammin. Voimme ajatella ilkeitä ajatuksia, vähän syrjiä ja vihjailla. Voisihan ihminen poistaa puutteensa kosmetiikan avulla, jos vaan vähän viitsisi. Julmaa, ilkeää asennetta ei sitten tarvitse ryhtyä kenenkään poistamaan. Ulkoiset puutteet ovat aina merkkejä luonteen puutteista, eivät suinkaan vaikkapa siitä että ihmisellä on jotakin parempaa tekemistä kuin kuorensa kiillottaminen. Mietimme, kuka minusta voisi tällaisena pitää, vaikka voisimme myös miettiä että olemme enimmäkseen ihania ihmisiä joista toiset pitävät tai ovat pitämättä omista syistään. Mietimme sitä miten miellyttäisimme arvostelijoita sen sijaan että tekisimme sen mihin meillä oikeasti on hyvät perusteet: kyseenalaistaisimme arvostelun oikeutuksen. Haluamme miellyttää kriitikoita sen sijaan että toteaisimme heidän olevan pinnallisia idiootteja. Hyväksymme ja alistumme ulkonäköfasismiin sen sijaan että yrittäisimme omalta osaltamme tehdä maailmasta inhimillisemmän. Ja lopulta häviämme paljon enemmän kuin sen nihkeän hyväksynnän jonka saamme palkkioksi kaikesta vaivasta.

Ympäristöetiikan ja ympäristöterveyden näkökulmasta ongelma on selvä: kemikaalialtistukset vahingoittavat sekä suoraan käyttäjiä että välillisesti ympäristöä. Lisäksi ulkonäköpaineiden jatkuva lisääntyminen lisää yleisesti ottaen kulutusta kun kelvataksemme meidän on täytettävä aina vain vaikeammin saavutettavat ja yksityiskohtaisemmat vaatimukset. Jossakin sen rajan on mentävä, mutta onko kohtuullista syyllistää jo ennestään tiedostavia ihmisiä ja vaadittava heiltä alkajaisiksi poikkeuksellista luonteenlujuutta tässäkin asiassa?

Kieltämälläkö tästäkin selvittäisiin? Vai olisiko kumminkin niin että vikaa kannattaisi etsiä tekoja syvemmältä, ajatuksista ja asenteista? Ehkäpä tilanne ei korjaannu vain sillä että kohdistetaan kontrollia ihmisryhmään -kuten odottaviin äiteihin- jotka muutenkin ovat jo viranomaiskontrollin kohteena neuvolajärjestelmän kautta. Ehkäpä, jos idealisteja ollaan niin kuin tässä blogissa on tapana, kannattaisi miettiä runsaan kosmetiikan käytön syitä ja tehdä vähemmän kuluttavasta elämäntavasta kaikille helpompi?

Ehkäpä ei pitäisi taas tarttua kulutustekoihin vaan ottaa tavoitteeksi toistemme itsetunnon tukeminen. Ei sen tarvitsisi asua peilissä eikä meikkirasiassa. Entäpä jos läheisemme käyttävätkin meitä peileinä? Mitä me heille kerromme? Kerrommeko heille heidän puutteistaan ja niistä kaikista tavoista joilla he poikkeavat muovisista ihanteista? Tietävätkö he ihan varmasti olevansa upeita ja kauniita olentoja, mustilla silmänalusilla tai ilman, terveinä tai sairaina? Entä näytämmekö esimerkillämme että aina tulee olla huolissaan ja epävarma, että aina tulee pingottaa?

On ekoteko kehua suihkunraikasta puolisoa hyvännäköiseksi ja ostaa ryppyvoiteen sijasta kosteusvoidetta. On ekoteko näyttää siistiltä ilman kemikaalikuormaa ja yrittää arvioida ihmisiä enemmän käytöksen ja vähemmän ulkoasun perusteella. On ekoteko olla lempeä ja muistaa ettei toisten ihmisten tarvitse ottaa elämäntehtäväkseen minun maailmani koristamista. Vaikka joskus (ja etenkin marraskuussa) on kiva ja piristävää laittautua, on yleiseksi periaatteeksi parempi ottaa vaatimattomuus. Se osoittautuu taas kerran hyveeksi jossa yhdistyvät terveyshyöty, ympäristön hyvinvointi, rahan ja vaivan säästö sekä myös oma henkinen hyvinvointi. Omaa luovuutta ja hyvää makua voi ilmaista muillakin tavoilla kuin kuluttamalla laittautumiseen. Mikä tärkeintä, vaatimattomuuden sitkeä harjoittaminen kehittää uskoa siihen että silläkin lailla pärjää hyvin. Ellei peräti paremmin.

2 kommenttia:

Haneli kirjoitti...

Hyvä kirjoitus.

Meikkaan harvoin.

Saara kirjoitti...

Kiitos! Minäkin meikkaan harvoin, ellei marrasaikaa lasketa =)

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments