Kuinka kuppikiven kävikään

Muistatteko vielä Suomen suurimman kuppikiven jonka siirtoaikeista kirjoitin kesäkuussa?

Museovirasto siis puolsi kiven siirtoa. Mutta sen esittämät perustelut vaikuttivat omituisen huterilta. Museovirasto esimerkiksi kertoi, että vastaavia siirtohankkeita on toteutettu kahdesti aikaisemminkin. Se mitä Museovirasto unohti tässä yhteydessä mainita on, että molemmissa aiemmissa siirto-operaatioissa siirrettävä kivi vahingoittui. Niinpä viraston väite siitä että siirto parantaisi mahdollisuuksia hoitaa uhrikiveä sen arvon mukaisesti, on outo. Ensin kivi altistetaan vahingoittumiselle toimenpiteellä, joka ei ole onnistunut virheettömästi kertaakaan. Sitten operaatiosta selvinnyt jäännös (tai sen osa) voidaan puhdistaa, merkitä ja sen ympärille voidaan vaikka istuttaa kukkia. Näiden kosmeettisten toimenpiteiden tekeminen tässä vaiheessa johtaisi sitten jotenkin siihen että uhrikivi voi entistä paremmin.Hm. Itse en ole käynyt paikan päällä, mutta valokuvissa kivi näytti sijaitsevan nurmikolla ja asemakaavassa sille oli rajattu suoja-alue. Miksei Museoviraston mainitsemia kunnostustoimenpiteitä olisi voinut millään tehdä kiven alkuperäisellä paikalla? Ettei vain kyse ollut siitä ettei kunnostustöitä todella haluttu tehdä, ainakaan ennen kuin alkoi näyttää siltä että pieni restaurointi saattaisi olla rituaali jolla voisi yrittää lepytellä kiven ympärille jostakin haon alta nousseita kiukkuisia pakanoita?

Mutta nyt kaikki ihmetteleminen ja valittaminen on myöhäistä. Kun siirtohanke nousi kesäkuussa julkisuuteen, autokauppa ilmoitti jo seuraavana päivänä harkitsevansa muita vaihtoehtoja. Museovirasto antoi tiedonannon, jonka mukaan siirtoa suunnitelleen Aro Yhtymä Oyj:n laajennushanke on toteutettu, eikä sen yhteydessä kajottu uhrikiveen tai sen asemakaavassa määriteltyyn suoja-alueeseen. Kohun laannuttua siirto kuitenkin suoritettiin syyskuun 27. päivänä kaikessa hiljaisuudessa. Että näin hyvin kansalaisyhteiskunta ja hallinnon avoimuus taas voivat. Minun on myönnettävä, että pykäläviilani ei ole ihan parasta A-laatua. Olenhan tehnyt oikeustieteellisessä vain sivuaineopinnot. Mutta ihmettelen silti vielä paria asiaa sillä juridisella järjellä joka minulla mahdollisesti on.


Nyt siirretty kivi kuului muinaisjäännösten tärkeimpään luokkaan. Siirto osoittaa, ettei muinaismuistolain mukainen rauhoitus koske tosiasiallisesti paikkoja vaan ainoastaan esineitä. Tämä on erittäin suppea, joskin varmasti liike-elämän tarpeisiin hyvin sopiva, tulkinta. Se on kummallinen tulkinta myös siinä valossa, että laissa erotetaan selvästi toisistaan kiinteä muinaisjäännös ja irtain muinaisesine. Kuppikivi kuuluu lain mukaan kiinteisiin muinaisjäännöksiin. Voisi siis kuvitella, että sen kohtelu muistuttaisi luontevasti enemmän kiinteiden kuin irtainten esineiden kohtelemista. Laissa siis ei nähdäkseni olisi ollut mitään estettä tulkita kiinteän muinaisjäännöksen sijaintipaikkaa osaksi esinettä, vaan päinvastoin lakitekstin kokonaisuus näyttäisi puoltavan tällaista ajattelutapaa. Sen sijaan hieman kummallisena voisi kenties pitää Museoviraston tulkintaa jonka mukaan kiinteää, asemakaavassa suoja-alueella rajattua esinettä voidaan mutkattomasti kohdella kuin irtainta tavaraa. Käytännöllisemmin sanottuna, siirto-operaatiossa kiveä on kohdeltu kuin ikonia tai rippiristiä jonka pyhyyteen siirtely ei vaikuta, ei niin kuin kirkkoa tai hautausmaata joihin se kuitenkin kiinteänä esineenä laissa vertautuu. On (ehkä) suojeltu kiveä, ei pyhää paikkaa.

Lain henki ja tarkoitus ei sitä paitsi ymmärtääkseni ollut suojella liike-elämän intressejä hankalilta muinaismuistoilta vaan vaalia muinaismuistoja ja niiden edustamaa kansamme henkistä perintöä. Se on surullinen päivä jona suojelijat kääntyvät suojattejaan vastaan ja lain tarkoitushakuisen tulkinnan avulla toimitaan sen julkilausuttua tarkoitusta vastaan. Muinaismuistolain 1§ jossa todetaan, että kiinteät muinaismuistot ovat rauhoitettuja muistoina Suomen aikaisemmasta asutuksesta ja historiasta ei ilmeisesti olekaan tulkintaohje jossa kerrotaan, mitkä ovat niitä asioita joita lain avulla halutaan suojella, vaan vain jonkinlainen esipuhe. Lain 8§ mainittu muinaismuiston arvon turvaaminen on sekin ilmeisesti vain juristien kapulakieltä eikä suinkaan ilmaisu jolla lainsäätäjä yrittää viitata lain ensimmäisessä pykälässä mainittuihin arvoihin.

Suomalaisten pyhien paikkojen suojana on ollut toistaiseksi vain muinaismuistolaki. Teoriassa sen olisi pitänyt riittää: eihän suomenusko ole päälle liimattua tuontitavaraa vaan kansamme henkinen perintö joka ilmenee sekä nykypäivässä että menneisyyden jälkinä joita esimerkiksi pyhät paikat edustavat. Pyhää ja arkista, historiaa ja nykypäivää ei voi erottaa toisistaan. Mutta tänä päivänä päättäviin asemiin on eksynyt niitä joiden mielestä henkinen perintö saa luvan selvitä jossakin sopivassa nurkassa poissa tärkeämpien asioiden, kuten yhden liikeyrityksen intressien, tieltä. Yritetään mennä eteenpäin samalla kun vanhaa tuhotaan. Täältä filosofin norsunluutornista katsottuna koko touhu muistuttaa kummallisesti hölmöläisten peitonjatkamista.

Tarvitsemme ilmeisesti turvaksemme lisää pykäliä. Suomenuskoisissa piireissä onkin alettu puuhaamaan uskonnollisen yhdyskunnan perustamista. Ehkäpä, jos Luojat ja Patentti-ja Rekisterihallitus suovat, suomenusko ja sen pyhät paikat saavat tarvitsemaansa suojaa. Tiestä rekisteröidyksi uskonnolliseksi yhdyskunnaksi on oletettavasti tulossa kivikkoinen: uskonnollisen yhdyskunnan perustamisesta säätävät lait on laadittu monoteistisesta näkökulmasta ja suuria maailmanuskontoja silmälläpitäen. Luonnonuskonnon kääntäminen Systeemin kielelle on vaikeaa. Lisäksi viranomaiset ovat suhtautuneet ei-maailmanuskontojen rekisteröitymishankkeisiin tähän mennessä nihkeästi: esimerkiksi wiccalaisten hakemus hylättiin. Eikä lain kirjaimen pilkulleen täyttämään pyrkivillä pastafareillakaan ole juuri menestystä ollut.

Voimme kuitenkin yrittää ja toivoa parasta. Omalta osaltani, olen päättänyt lähteä hankkeeseen mukaan. Tässä talossa tullaan siis näkemään vielä sellainenkin ihme jonka en olisi vielä viisi vuotta sitten itsekään uskonut olevan mitenkään mahdollinen, en kuuna kullan valkeana: en ainoastaan liity uskonnolliseen yhdyskuntaan, vaan peräti osallistun sellaisen perustamiseen. Vaan olenhan minä itseni ennenkin yllättänyt. Metafyysiset mielipiteeni eivät edelleenkään kaipaa turvakseen uskonyhteisöä. Mutta näyttää siltä että Esivanhemmat ja Heidän muistonsa meidän maailmassamme kaipaavat minunkin panostani.

0 kommenttia:

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments