Ihmisystävällisempää ympäristöajattelua

Virpi Salmi suomii tämänpäiväisessä Helsingin Sanomien kolumnissaan ekohifismin buumia, johon kuuluu elintarviketeollisuuden syntien kauhistelu ja erikoisruokavalioon sopivien raaka-aineiden kalastelu herkkukaupoista joissa suurin osa kansasta ei koskaan pysty syystä tai toisesta shoppailemaan.

Salmi tietysti kärjistää reilusti, mutta hänen kuvaamansa ilmiö on kyllä todellinen. Minäkin olen tavannut enemmän kuin riittävästi ekohifistelijöitä, ihmisiä jotka kieriskelevät omassa kuivettuneelta gojimarjalta tuoksuvassa erinomaisuudessaan ja samalla onnistuvat tekemään hallaa koko ympäristöaatteelle luomalla vaikutelmaa siitä että ympäristöystävällisyys on elämäntapa joka tulee kalliiksi ja vaatii erityistä asiantuntemusta kuten taitoa shopata oikeita tuotteita oikeista liikkeistä (jotka mielellään ovat pieniä ja sijaitsevat kivijalassa Helsingin kantakaupungissa). Tavikset, köyhät, amatöörit ja maalaiset älkööt vaivautuko. Ympäristöeliitti osaa, tietää, ja sillä on ennen kaikkea varaa arvostella.

Emmekä me, tavalla tai toisella hyvintoimeentulevan cityvihreän imagosta poikkeavat, vaivaudukaan. Sen sijaan meidän on mahdollista tavoitella hyvää elämää toisin, yhtä hyvin tavoin. Joku kotitarveviljelee, toiselle säästäväisyys on toinen luonto. Kolmas häärää vähäsen siellä täällä. Eri polkujen vertailu ja paremmuusjärjestykseen asettelu on turhaa kun vaihtoehtoja on niin paljon. Jos teen voitavani, kellään ei ole perusteita tulla sanomaan että teen liian vähän tai räpellän säälittävästi. Epärealististen vaihtoehtojen hehkuttaminen on vähintään turhaa ja pahimmillaan vihjaa että vähän tekeminen on jollain tavalla vielä paheksuttavampaa kuin täydellinen välinpitämättömyys. Vähän tekevä tekee itsestään silmätikun antamalla toiminnallaan ymmärtää ettei ole välinpitämätön, toivoton tapaus. Samalla hänet on kuitenkin helppo lannistaa ajattelemattomilla ja kovilla, vaikka sitten kuinka hyvää tarkoittavilla sanoilla. Ja ymmärtääkseni ihmisen ajaminen takaisin välinpitämättömyyteen ja kyynisyyteen on tosi iso ympäristösynti. Niin kauan kuin motivaatiota ja yritystä ylipäätään löytyy, on toivoa siitä että ihminen jonakin päivänä päätyy korjaamaan havaittuja puutteita. Niin kauan kuin kynnys yksinkertaistamiseen on matalalla eikä vaadi kuin hiukan kiinnostusta, moni jaksaa ottaa ensimmäisen askelen tällä pitkällä polulla. Vaativa ja ankara ekoelitisti ehkä saa painettua hiilijalanjälkensä pieneksi kuin anorektikon uuman, mutta lopputulos on silti reilusti miinuksella jos hän on siinä ohessa onnistunut karkoittamaan kaksikin lähimmäistään syvemmälle välinpitämättömyyteen.

Pääsemme taas samaan vanhaan havaintoon että saman teon voi tehdä monesta eri syystä. Joku ostaa luomuruisleivän, koska se on hänelle paras mahdollinen tapa elää ympäristöystävällistä elämää. Joku toinen ekoilee koska se on muodikasta ja antaa kivan ylemmyydentunteen. Näiden kahden välisen eron näkee sitten muista asioista- ja yleensä sen havaitseminen vaatii aikaa. Siksi meidän olisi ehkä viisainta lakata katselemasta niin kovin kiinnostuneesti muiden tekemisiä ja huolehtia enemmän omista asioistamme. Ehkä on joskus hiukan hölmöä ajatella hyväntahtoisesti että muutkin tekevät vain voitavansa tässä monimutkaisessa maailmassa. On kuitenkin olemassa suurempiakin paheita kuin hölmöys, esimerkiksi ilkeys ja pätemisen tarve. Hiljainen esimerkki ei ole mikään huono opetusmenetelmä, etenkin jos Mahdolliset Havaitsijat huomaavat tekojen ohella sen että tuo ekologisesti elävä ihminen vaikuttaa elämäänsä tyytyväiseltä, mukavalta tyypiltä jolta voisi ehkä uskaltaa kysyä tyhmiäkin kysymyksiä. Vaan kuka ihme haluaa muuttua omahyväiseksi tiukkapipoksi? Sitä paitsi luulen että parantamisen varaa on itse kunkin elämäntavassa. Olen varma siitä että tarpeeksi ilkeä mieli löytäisi röykkiöittäin kritisoivaa kenestä tahansa, Dalai Lama ja Sokrates mukaan lukien. Mutta kritiikkiä on maailma täynnä. Lisäksi se on se taito jonka filosofian opiskelijat oppivat keskimäärin toisena opiskeluvuotena (elleivät ole synnynnäisiä lahjakkuuksia, mikä sekään ei ehkä ole kovin suuri hyve). Taidossa luoda ihan omia ajatuksia jotka kelpaavat rakentamaan muutakin kuin sytykepinoa, on sen sijaan viisaimmillekin haastetta loppuelämäksi. Edistystä odotellessa ei kukaan voi tehdä enempää kuin voitavansa. Mutta se on aivan riittävästi mille tahansa päivälle.

0 kommenttia:

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments