Elämää, kulutusta, ekologiaa, ajatusta

Olin juuri aikeissa alkaa pilkkomaan kotitekoisia suolakurkkuja ja punasipulia stroganoffiani varten kun huomasin että kaikki leikkuuveitset olivat astianpesukoneessa. Jotenkin olin onnistunut taas täyttämään sen parissa päivässä, vaikka meillä kuinka on vain kahden hengen talous. Lohduttauduin sillä että eilen tekemäni Helsingin Sanomien hiilijalanjälkitestin mukaan olen edelleen guruluokassa. Pyörittäessäni talon arkea jossa pyykkiä tuntuu olevan aina odottamassa koneellisen tai parin verran ja astianpesukone täyttyy vauhdilla jota en mitenkään tunnista ekoilublogeista, olo ei kuitenkaan ole erityisen gurumainen (olen varma siitä että oikeat gurut eivät tunne epämääräistä syyllisyyttä vaan muistuttavat valaistuneita hinduja jotka joutuvat peseytymään aina kun vähemmän pyhä ihminen koskettaa heitä).

Sitten muistin taas vanhan puolustuspuheeni: meillä tulee sotkua, tiskiä, pyykkiä ja kaikenlaista hävitystä siitä syystä että meillä asiat tehdään mieluiten itse, alusta asti ja kotona. Esimerkiksi valmisruuista on paljon pahaa sanottavaa, mutta kumpi tuottaakaan enemmän jätettä kotitalouteen: kaksi siistiä mikrorasiaa vai ne pakkaukset, kuoret ja jämäpalat joita syntyy aterian valmistamisesta itse. Tai, palatakseni tiskeihin: meillä syntyy tiskiä. Mutta kai muutkin ihmiset syövät kolme ateriaa päivässä? Kuten jo aikaisemmin pohdin, kotitalouden ruokajätteen määrän saa pieneksi paitsi pyrkimällä säästäväisyyteen, myös siten että syö ulkona, mikä puolestaan ei ole erityisen ekologista. Joten miksi ihmeessä tuijotamme nenän alla olevan jätteen määrään ja kuvittelemme että olemme suurten totuuksien äärellä?

Tänään ymmärsin, että oikeastaan kotitalous on hieman harhaanjohtava mittari kulutuksen määrälle.
Eläväthän useimmat normaalit ihmiset (en siis minä) suuren osan ajastaan kodin ulkopuolella, esimerkiksi töissä ja matkoilla. Silloinkin kulutetaan, ehkä jopa enemmän kuin kotona. Esimerkiksi Vihreiden rakastama idea kulutuksen painopisteen siirtämisestä tavarasta palveluihin osoittautuu ongelmalliseksi tästä näkökulmasta katsottuna. Palveluiden kulutus ei lisää tavaran määrää, mutta palveluiden tuottaminen voi kuluttaa yhtä paljon kuin tavaroiden valmistaminen. Palveluntarjoaja tarvitsee tilat ja usein jonkinlaisia välineitä palvelun tuottamiseen. Palveluiden kuluttaminen edellyttää myös liikenteen käyttöä sekä palvelujen perässä matkustavien asiakkaiden että niitä tuottavien työmatkalaisten muodossa- ja liikenteen päästöt ovat tunnetusti eräs suurimmista saastuttajista. En usko että ympäristöongelman voi ratkaista kapitalistiystävällisesti. Kyllä meidän täytyy pyrkiä vähentämään kaikkea kulutusta sekä yksinkertaistaa elämäntapaamme siten että saamme takaisin vaikutusvallan mahdollisimman suureen osaan elämäämme.

Kotitalous ei ole siis ymmärtääkseni se elämänalue johon kuluttamisemme keskittyy. Mutta se on se elämänalue johon vaikutusmahdollisuutemme keskittyvät. Voimme tietysti edistää ympäristön huomioimista myös työpaikoilla, mutta yleensä vaikutusmahdollisuutemme ovat paljon rajallisemmat kuin kotona. Kokonaiskulutuksessa oikeille jäljille voitaisiin päästä, jos kotitalouden ohella tarkastelemme elämäämme kokonaisuutena. Eikä kaihdettaisi ajattelemista. Suomalaisissa ekoilublogeissa minua ärsyttää ehkä eniten se että niillä on paha taipumus antaa halki, poikki ja pinoon-tyyppisiä yhden lauseen neuvoja joiden avulla elämä pistetään kuntoon ja maailma pelastetaan käden käänteessä Gurun näyttäessä kädestä pitäen mallia. Kirjoittajat jotka tietävät satavarmasti, miten tuntemattomien lukijoiden tulee elää. Nyt vaan menet ja teet näin, pulinat pois ja tossua toisen eteen. Kuvittelevatko neuvojat että ylenmääräinen itsevarmuus antaa luotettavan ja älykkään vaikutelman? Ei anna, etenkään kun neuvot ovat usein kaavamaisia tai suorastaan huonoja. Maailma on monimutkainen paikka. Yksinkertaisten neuvojen sovellusala on hyvin rajattu. Ajattelu on rasittavaa, mutta eikös se niin ollut että rasitusta pelkäämättömistä tulee hyväkuntoisia? Miksi nykyään ajatellaan, että huolellista ajattelemista pitää karttaa kuin ruttoa? Ettei kukaan jaksa muuta? No, minä tiedän ainakin yhden blogin (pikemminkin: yhden jos toisenkin) joissa ajatellaan paljon ja joita silti lukeekin joku. Nih.

Näissä tunnelmissa, minä lähdin jatkamaan pihatöitä. Vielä on kasvimaata käännettävänä, kompostia kärrättävänä ja hirmuinen määrä haravoitavaa ja talviteloille pantavaa ennen kuin talvi saa tulla. Ohessa ehtii ehkä ajattelemaankin lisää.

0 kommenttia:

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments