Sano se numeroin

Syyskuussa on 30 päivää.

Saan 6 vaatteestani sommiteltua 10 erilaista asua. Oikeastaan enemmän, mutta koska en kuitenkaan käytä pelkkää hame+toppi-yhdistelmää, jätin ne pois laskuista.

Jos liikenteessä ollaan 10 asulla, täytyy jokaista asua pitää kuukauden aikana keskimäärin kolme kertaa. Täsmälleen samaa asua tarvitsee siis käyttää keskimäärin kerran puolessatoista viikossa. Kuulostaa kohtuulliselta. Toisaalta koska "erilaiseksi" lasketaan asukokonaisuus jossa yksikin vaatekappale on vaihdettu, viikon aikana tulee kyllä käytettyä pariin kertaan hyvin saman näköisiä asuja.

Jos 10 asun omistaja haluaa pukeutua kuukauden jokaisena päivänä eri tavalla, hänen on siis asustettava jokainen mahdollinen vaateyhdistelmä kolmella eri tavalla.

Se on aika paljon asusteita, mutta onneksi samoja asusteita voi helposti yhdistää eri asukokonaisuuksiin. Toisaalta, jos haluaa välillä oikeasti vaihtelua, ihan kaikkia asusteita ei ehkä voi kierrättää yhtä tarmokkaasti kuin varsinaisia vaatteita. Asusteita ei myöskään voi käsitellä samanlaisina paketteina kuin asuja. Esimerkiksi samaa laukkua tai samoja kenkiä voi käyttää vaikka 10 kertaa kuussa, kun taas sama huivi asustaa korkeintaan kolme tai neljä asua kuukauden aikana.

Tässä vaiheessa matematiikasta tulee liian monimutkaista minun aivoilleni. Toteanpahan vain, että on mielenkiintoista saada selville kuun lopussa, millaisen asusteröykkiön olen käynyt läpi. Vai iskeekö laiskotus jossain vaiheessa niin että alan tyynesti kierrättämään täsmälleen samoja kokonaisuuksia?

Pukeutuminenko muka helppoa?

0 kommenttia:

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments