Rakkaus tekee itsestään kauniin

Uuden Mustan keskustelupalstalle on ilmaantunut parikin kirjoitusta joissa kirjoittaja aikoo alkaa käyttämään virttyneet vaatteet loppuun kotioloissa ja ryhtyä panostamaan siistiin työpukeutumiseen. Kun sen luin, ensimmäinen ajatukseni oli hento toive siitä että maailmankaikkeus olisi armelias ja nämä ihmiset eläisivät yksin.

Kukaan ei ole niin ihastuttava persoona etteikö hänen puolisonsa joutuisi luonnostaankin kestämään rasitusta jos jonkinlaista. Ylipäätään, suhteen ikääntyessä ja tiivistyessä siihen alkaa kertyä kaikenlaista arkista. Seurustelun alkuvaiheessa laittautumiseen saattoi kulua aikaa tuntikaupalla. Asiat etenivät suotuisasti, kunnes lopulta ostettiin sormukset ja uskottiin ikuiseen onneen. Ja sitten selviää että se ”onni” onkin jotakin muuta kuin hyvinpukeutunut ihminen joka vie ulos kivoihin paikkoihin. Monessa perheessä käy niin että se ihastuttava ihminen vain katoaa jonnekin ja tilalle tulee jotakin perin ankeaa. Jossakin vaiheessa hormonihöyryt hieman hälvenevät päästä ja mieleen tulee se että tuo ihana olento saattaa kenties olla kaltaiseni kuolevainen. Mutta pitääkö saman tien avittaa kumppaniparka inhorealismin puolelle ryhtymällä käyttäytymään välinpitämättömästi?


Puoliso on se kaveri joka on välttämättä halunnut itselleen etuoikeuden kantaa minulle kuumaa juomaa kun olen flunssassa, vaeltaa kanssani joka viikko ruokakaupassa, vastailla loputtomasti kysymyksiin tasoa ”oisko tää huivi nyt kuiteskin parempi kun toi?” ja kuunnella kiukkuisia monologejani maailman vääryyksistä. Muun muassa. Rasittavuus tulee luonnostaan. Joten eikö kannattaisi omistaa muutama ajatus päivässä rutiininomaisesti sen miettimiseen, miten tuon toisen elämän tekisi mahdollisimman helpoksi? Siihen että monen vuodenkin jälkeen hänestä tuntuisi siltä että yhdessä eläminen ei ole vain se mihin tässä on päädytty vaan onnellinen ja palkitseva olotila? Ja kukakohan sen Puolison elämää helpoksi tekee ellen minä? Pomo?

Mitä järkeä on olla mustasukkainen, jos samaan aikaan pitää hyvää huolta siitä että näyttää kotioloissa (siis juuri silloin kun puoliso on katselemassa) mahdollisimman luotaantyöntävältä? Ja kuinka rakastavaa käytöstä on vastaavasti laittautua nätiksi vain silloin kun pitää tehdä vaikutus puolituttuihin? Millä tavalla tällainen käytös tekee puolison elämän helpoksi ja saa hänet tuntemaan että perheen perustaminen oli hyvä idea eikä vain universumin katala huijaus? Eikö järkevää olisi toimia päinvastoin? Niin, ehkäpä joku puolituttu suhtautuu myönteisemmin jos olen huoliteltu. Mutta mitä merkitystä tämän puolitutun ystävällisyydellä oikeastaan on pitkällä aikavälillä? Yleensä hyvin vähän. Sen sijaan puolison tunteiden merkitystä elämänlaatuun on vaikea liioitella.
Kodin julistaminen alueeksi jossa pidettäväksi kelpaavat ne ryysyt jotka eivät enää minnekään muualle kelpaa on hyvä tapa läpsäistä kumppania naamalle ilman että olisi pikkusormeaankaan nostanut.

Elämä on kokonaisuus, vaikka se nykyään mielellään pilkotaankin osiin kuten perhe, pukeutuminen, työ, vapaa-aika. Todellisuudessa kaikki kuitenkin vaikuttaa kaikkeen. Ja kaiken ylle levittäytyy arki. Jokaisena tavallisena päivänä en voi tehdä tunteistani suurta spektaakkelia. Mutta voin tehdä pieniä asioita: kysyä Puolisolta, onko hänellä jotakin erityistoiveita ensi viikon ruokalistan suhteen, huolehtia siitä että näytän siistiltä ja niin edelleen. Arjen unohtaminen ja paikkailu yltiöromanttisella toiminnalla harvinaisissa erityistilanteissa ei vain tahdo toimia. Paremmin tuntuisi toimivan pienten tekojen ottaminen jokapäiväiseksi tavaksi. Yhdessä eläminen on paitsi sitä että puoliso saa nauttia rasittavista piirteistämme aitiopaikalta myös sitä että itsellä on joka päivä monia tilaisuuksia ilmaista arvostusta ja kiintymystä. Rakkaus ei ole halpaa, eikä sellaisia tilaisuuksiakaan jokaisella ole. Moni kaukosuhteessa vastentahtoisesti ryytyvä ja moni yksineläjä olisi onnellinen niistä asioista joita me tasaisen varmassa suhteessa elävät pidämme helposti itsestäänselvyksinä.

Virttyneitä vaatteita tarvitaan vähäsen, esimerkiksi maankääntötöissä tai mattopyykillä. Suuremmat määrät taitaa kuitenkin olla viisainta leikellä matonkuteiksi tai rievuiksi. Täytyy kuitenkin muistaa että talouden hajottaminen ja erilleen muuttaminen on epäekologinen teko, kun taas auvoisa yhteiselo tarkoittaa sitä että samoja tavaroita ja tiloja on ekologisesti käyttämässä vähintään kaksi ihmistä. Parempi on heittää menemään muutama vanha vaate kuin koko puoliso. Voimme vapautua ja leikkiä olevamme pikkuruisia saaria universumin äärettömässä yössä joskus yksinämme. Niille joilla on puoliso, sanoisin ettei koti kuitenkaan ole sopivin paikka siihen leikkiin.

posted under , , , |

3 kommenttia:

Suvi kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Suvi kirjoitti...

Kärjistää toki voi, mutta ehkei avioliiton kuitenkaan pitäisi päättyä, vaikka toinen päättäisikin käyttää kotona huonokuntoisimpia vaatteitaan? Mielestäni kuluneiden vaatteiden käyttämistä kumppanin läsnä ollessa ei pitäisi ottaa läpsäyksenä kasvoille, vaikka olet oikeassa kyllä siinä, että siististi pukeutuminen on keino osoittaa kunnioitusta kumppaniaan kohtaan.

On mukava lukea tekstejäsi. Osittain se johtuu siitä, että huomaan sinulla olevan sellaisia arvoja, joista osaa olen itsekin omaksumassa ahdasmielisen uskonnollisuuden jäädessä taakse, mutta olet myös sujuva kirjoittaja.

Vaikka on myöhä, en malta olla lukematta tekstejäsi vielä eteenpäin. Koska olen vielä näin nuori ja elämää näkemätön tyttölapsi, nautin elämänkokemusta henkivistä kirjoituksistasi. En ole kaikesta samaa mieltä, mutta esimerkiksi Mistä tietää kuka on Se Oikea -artikkelissa olit nostanut aivan oikein esille sellaisia avioliiton laatuun ja kestävyyteen vaikuttavia piirteitä, jotka moni on nykyaikana unohtanut. Itse haluan ainakin muistaa, että toimiva suhde perustuu juurikin esimerkiksi sitoutumiselle ja kunnioittamiselle, joista jälkimmäinen oli tosin vasta tämän illan oivallus. Kiitos siitä! Ja kiitos mielenkiintoisista artikkeleistasi.

Saara kirjoitti...

Tervetuloa lukemaan ja kommentoimaan :) Kaikesta ei tosiaan tarvitse olla samaa mieltä eikä mikään kysymys ole tyhmä. Hienoa, jos tekstini herättävät ajatuksia ja pohdintoja.

Niin, eiköhän liiton päättyminen ole vähän monimutkaisempi juttu eikä koskaan johdu mistään yhdestä jutusta vaikka tietysti joku pieneltä näyttävä asia voi olla se minkä ympärille asiat kärjistyvät? Eikä ulkopuolinen tietenkään voi tietää, ilmentääkö huonoimmissa vaatteissa kulkeminen kunnioituksen puutetta vai jotakin muuta. Kritisoin siis ensi sijassa välinpitämätöntä ja itsekästä asennetta, sitä jonka mukaan kotona ei tarvitse jaksaa eikä viitsiä mitään ja puoliso on itsestäänselvyys joka ei sen kummempaa huomaavaisuutta kaipaa. Tämä asenne voi ilmetä, ja varmasti ilmeneekin, muussakin kuin pukeutumisessa, ja varmasti aiheuttaa aikanaan isompiakin ongelmia.

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments