Omat omenakarnevaalit

Tilanne tässä huushollissa on tällä hetkellä se, että kesäkurpitsaa on syöty lähes joka päivä kolme viikkoa. Teemaviikko on venymässä teemakuukaudeksi. Varsinaisia kesäkurpitsareseptejä olen käyttänyt vähän ja keskittynyt sen sijaan ujuttamaan tätä jaloa vihannesta jokseenkin kaikkeen mikä kulkee käsieni läpi. Arvokas reseptien selailu vaihtui jo ensimmäisen viikon jälkeen hämärämpiin kotikemistisiin viritelmiin. Nyt ovista ja ikkunoista ovat alkaneet vyöryä lisäksi omenat, perinteiseen tapaan valkeiden kuulaiden johdolla. Tänään pilkoin kuusi kiloa piirastäytteitä pakkaseen. Seuraavaksi pitäisi etsiä jostakin sosemylly ja pyöräyttää vuoden omenasoseet. Kun ne ovat purkissa, alkaakin pääsato jo kypsyä –kolmisen sataa kiloa hyvänä vuonna, joskin tänä vuonna saattaa olla vähän vähemmän hyvä vuosi. Lopullisesti omenavirta tyrehtyy vasta lokakuun puolella, talviomenien poimimisen myötä. Pakkasenpuremat antonovkat kerätään varovaisesti, peitellään silkkipaperiin ja viedään kellariin jossa ne hyvässä lykyssä säilyvät syötävinä joululle asti.

Myös tuttavapiiristä on tänä vuonna kuulunut kummia. Vielä pari vuotta sitten olimme outolintuja satosirkuksemme kanssa. Mutta tänä vuonna yhden jos toisenkin facebook-profiileihin on ilmestynyt mainintoja mustikkaretkistä (niin, meillähän ei sellaiselle sitten selvitty), mehunkeittäjäisistä ja itse kerätyistä ja pakastetuista marjoista. Mietin, onko tämä vähän saman tyyppinen ilmiö kuin se kun tuttavapiiristä iso osa avioitui samana vuonna. Jos on, niin tarkoittaako se sitä että meillä ollaan oltu keski-ikäistymisen etujoukoissa? Hm. Vaan väliäkö tuolla, jos keski-ikäistyminen maistuu kotitekoiselta hillolta ja kesäkurpitsapannarilta. Siinä tapauksessa tämän elämän vuosikymmenen makumaailma on selvästi parempi kuin edellisen.

Ahkerien päivien vastapainoksi elokuussa on tarjolla myös kuulaita iltoja. Tähdet ovat palanneet kesätauolta. Kirkkaina iltoina niitä tervehtimään voi juosta vaikka yöpuvussa, juuri ennen nukkumaanmenoa. Samalla voi nuuhkia kypsyvien omenoiden raikasta tuoksua ja bongata hyvällä onnella vaikka lepakon tai mäyrän. Maahan pudonneet omenat jotka päiväsaikaan houkuttelevat lähinnä ampiaisia ilahduttavat yöaikaan toisenlaisia, hieman ujompia kulkijoita. Kaikkia Virkkalan eläimiä yhdistää kuitenkin tähän vuoden aikaan se että ne ovat villieläimiksi tavattoman hyvinsyöneitä ja hemmoteltuja. Vialliset omenat voi aivan rauhassa kärrätä keittiöjätekompostin sijasta lehtikompostiin. Ne saavat olla rauhassa koska kaikille haluaville mäyristä myyttisiin omenavarkaisiin asti riittää ensiluokkaista tavaraa niin paljon kuin ne vain saavat itseensä ahdettua.

Ahkerien viikkojen kuluessa sadonkorjuuhenki leviää lukemattomista kotipuutarhoista kaupungin keskustaa kohti. Länsituuli tuo omenien tuoksuttamaa ilmaa Virkkalasta keskustan harmaammille kaduille ja siellä täällä kaupungin puistoihin istutetut vaatimattoman näköiset leikkaamattomat puut paljastuvat nekin omenapuiksi.Syyskuussa, pääsadon kypsymisen aikaan, kaupungissa järjestetään viralliset omenakarnevaalit. Luulen, että ne järjestetään niiden iloksi joilla ei omia puita ole. Ainakaan meiltä ei olla päästy näihin juhliin vielä kertaakaan. Juhlinnan aika täällä koittaa vasta sitten kun sato on prosessoitu, varastot pullistelevat ja myöhäissyksyn hiljaisuus laskeutuu peittelemään väsyneet mutta onnelliset omenatarhurit.


Mutta kesäkurpitsaa niissä juhlissa ei tarjoilla.

0 kommenttia:

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments