Tulkoon puu

”Acts of creation are ordinarily reserved for gods and poets, but humbler folk may circumvent this restriction if they know how. To plant a pine, for example, one need be neither god nor poet; one need only own a shovel. By virtue of this curious loophole in the rules, any clodhopper may say: Let there be a tree- and there will be one.”

-Aldo Leopold: A Sand County Almanac-

Eilen kävimme ostamassa puiden ja pensaiden taimia. Tänään istutimme niitä. Muistin Aldo Leopoldin sanat siinä vaiheessa kun levitin multaa istutuskuoppaan uuden persikkapuuni juurelle. Tulkoon puu ja useampikin, sanoimme eilen taimitarhalla. Ja puut tulivat. Jos onni on myötä, ne juurtuvat, kestävät yli talven ja toisenkin. Kesäkolmion alla, kanahaukan terävän katseen vartioimina ne voivat rauhassa kaivaa juurensa syvälle harjumaahan.

Näinä sademetsähakkuiden ja aavikoitumisen aikoina on kuninkaallista asua paikassa jossa puut eivät vain selviydy vaan lisääntyvät. Kehitysmaissa on viime vuosina aloitettu laajoja puunistutusprojekteja aavikoitumisen pysäyttämiseksi ja paikallisten ihmisten ruokaturvan parantamiseksi. Helposti unohtuu se, että meidän olisi syytä tehdä samoin. Suomessa puiden tuhoa edustavat vain lajistoltaan köyhät puupellot ja lohduttomat hakkuuaukeat. Pohjimmiltaan ympäristöongelmat eivät kuitenkaan tunnusta valtioiden rajoja. Ilmastonmuutos ja lajiston köyhtyminen ulottuvat tännekin. Lentokoneilla rahdatut hedelmämme on kasvatettu kaukana, vaikka täälläkin olisi niille hyvää maata. Olemme ehkä kaukana pahan ilmenemistä, mutta emme sen tekemisestä. Siksi uskon että täälläkin tarvitaan lisää puita ja ihmisiä jotka istuttavat niitä. Tarvitsemme paikkoja joissa luonto vaihteeksi rikastuu. Harmaat labyrintit eivät sovi edes rotille. Miksi siis sellaisten rakentaminen on kertovinaan jotakin myönteistä rakentajiensa yhteiskunnasta? Miksi kuvittelemme että puiden pitäminen mykkinä ja itseisarvottomina on rationaalista, kun toisaalta meille kasaantuu koko ajan lisää todisteita siitä että juuri tämä länsimainen ”rationaalisuus” on vakava uhka hyvinvoinnillemme ja jopa olemassaolollemme?


Lehteväksi katoksi oksansa ojentavat omenapuut kertovat puutarhassani ajasta jolloin maailma oli jotenkin yksinkertaisempi ja vailla monia niistä huolista jotka painavat tänä päivänä tiedostavia mieliä. En kuitenkaan usko että viime vuosina istuttamamme puut tulevat suureksi kasvettuaan kertomaan hoitajilleen tämän ajan huolista ja monista uhkakuvista. Puiden muisti ei ole sellainen.
Se on aina vihreä ja lempeä. Puun ajatukset kulkevat havupuiden terre verten, keväisen mahlan ja vastapuhjenneiden lehtien, vanhojen puiden oksille kasvavien sammalten kaikissa sävyissä. Puiden merkittävä ero ihmisiin nähden on, että puiden tapana on muuttua vanhetessaan aina vain elävämmiksi. Jonakin vuonna niiden oksat ovat vahvistuneet kylliksi kannattelemaan linnunpesiä. Sitten havaitaan että kuoren raoissa on tilaa sammalille, jäkälille ja lukemattomille pienille ötököille joista moni päättää päivänsä linnunpoikien kidassa. Puun satoisuus vähenee, se kaatuu, mutta loppuun asti se ravitsee hajottajaeliöitä -ellei sen kohtalona ole päätyä ravitsemaan puutarhurin takassa kylmänä talvi-iltana palavaa tulta. Silloinkin se vapauttaa ilmakehään vain sen hiilidioksidin minkä se on eläessään itsensä sitoutunut ja jättää jälkeensä kasan ravinnepitoista tuhkaa. Puu on tuhoavuuden elävä vastakohta.


Esivanhempamme olivat oikeassa: puut jaksavat tarvittaessa kannatella koko maailmaa. Siinä sivussa menemme mekin, jos vain muistamme vuorostamme huolehtia puistamme.


posted under , , |

2 kommenttia:

Liisa kirjoitti...

Onnea puille ja niitten istuttajille! Mietin luonnon anteliaisuutta pari päivää sitten mustikkametsässä. Niin vähän luonto pyytää meiltä, ja niin valmis se on antamaan. Eihän ihmisen tarvitsisi kuin yrittää pysyä oman nahkansa mitoissa. Ja vaikkemme me olekaan pysyneet missään järkevissä mitoissa, niin vieläkin luonto tarjoaa hyväänsä. Ihmeellistä...

Laitan muuten sinulle sähköpostia tässä saman tien.

loves2spin kirjoitti...

Beautiful song!

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments