Avio-onnea...kaikille kynnelle kykeneville

Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsäsellä on ollut viime päivinä rankka blogielämä. Ensiksi Räsänen kirjoitti blogissaan että Vihreiden (ja Vasemmiston) pyrkimys sukupuolineutraaliin avioliittolakiin on sodanjulistus. Tänään hän loihe lausumaan, että Pride-iskun takana saattaa olla vastareaktio poliittisen eliitin liberalismiin. Hänen sanoistaan tulivat mieleen ne taannoin Kolmen Sepän patsaalla tapaamani uskovaiset, jotka selittivät että ”kristittyinä he kyllä antavat rienaamisen anteeksi, mutta odottakaapas kun muslimit saavat tietää että pornolehtiä vaihdetaan myös koraaneihin. Ne kuulkaa tulevat ja vetävät teitä turpaan. Hyvä jos eivät tapa… Oletteko nyt ajatelleet, mitä muslimit teille tulevat tekemään?” Niin, ei sillä että äärikristilliset väkivallan hyväksyisivät tai toivoisivat että joku tulisi ja tekisi vääräuskoisille sen mitä he itse eivät sivistyneinä ihmisinä tekisi, eihän toki, mutta täytyy ymmärtää että (Luojan kiitos) tässä maassa on vielä niitäkin jotka provosoituvat. Ja heitä, kuulkaa, olisi parasta olla ärsyttämättä. Heidän takiaan olisi parasta olla ihan hiljaa kun ihmisoikeuksia poljetaan, vähemmistöjä syrjitään ja ihmisiä alistetaan vetoamalla yhden uskonnon normeihin ja vahvemman oikeuteen.

Minun turvallisuudentunnettani taas ei paranna mikään niin paljon kuin tieto siitä että meillä on vielä niitä joita ei saada hiljaiseksi pelottelemalla tai muistuttamalla siitä millainen käyttäytyminen tuo ystäviä, hyvän terveyden ja pitkän iän. Niin pienet nilkit kuin suuret terroristitkin onnistuvat silloin kun he onnistuvat kylvämään pelkoa ja eripuraa, vähentämään oikeuksia ja koventamaan asenteita. He epäonnistuvat joka kerta kun joku kieltäytyy pelkäämästä ja elää tänäänkin kuin olisi jo vapaa.

Päivi Räsäsen homofobisessa retoriikassa ärsyttävää on myös se että hän on omimassa siviiliavioliitotkin uskontonsa tukipilareiksi. Jos siviiliavioliittokin on kirkollinen instituutio (mitä muuten mikään avioliitto ei ole alkujaan ollut), tilanne on epäoikeudenmukainen kaikille. Homoille ei suoda pääsyä avioliiton auvoon. Heteropareille taas ei suoda mahdollisuutta parisuhteen rekisteröimiseen. Toisin sanoen, tuodakseen tietyt oikeusvaikutukset parisuhteeseen, heteroiden on pakko mennä naimisiin eli astua järjestelyyn jossa kutsumattomana vieraana kuokkii Jahve. Avioliiton solmimisen voi varmasti nähdä maagisena rituaalina jolla on kosmisia vaikutuksia. Väärin on kuitenkin väittää, että se on maaginen rituaali myös niille joille se on tapa järjestellä perhesuhteita ja hankkia uusi lähisukulainen. Esimerkiksi minä ja Puoliso kyllä tiedämme, että avioliittomme on maallinen sopimus jonka etiikka perustuu ihan muuhun kuin Päivi Räsäsen kaameisiin perhearvoihin. Mutta tietääkö yhteiskunta? Onko ihmisten vuonna 2010 todella väännettävä jokaiselle vastaantulijalle rautalangasta ettei naimisissa oleminen merkitse tietyn moraalikoodiston tukemista? Eikö sitä vihjaa jo se että yleisessä tiedossa on, että Suomessa on kirkollisen lisäksi myös se siviiliavioliitto? Tai se havainto että monet erilaisia katsomuksia ja seksuaalieettisiä käsityksiä kannattavat ihmiset solmivat avioliittoja? Eikö siviiliavioliitto merkitse muuta kuin sitä ettei sitä ole solmittu kirkossa ja ettei vihkimistä ole toimittanut pappi? Eikö sillä ole omaa sisältöä maallisena sopimuksena jonka tarkemmasta sisällöstä jokainen pari voi itse päättää oman katsomuksensa mukaisesti?

Minusta siviiliavioliiton tulisi olla vapaa uskonnollisesta painolastista. Sen tulisi olla jokaiselle kansalaiselle mahdollinen perhe-elämän järjestämistapa riippumatta avioliittoon aikovien uskonnollisesta taustasta, seksuaalisesta suuntautumisesta tai eettisistä näkemyksistä. Siviiliavioliitolla on nähdäkseni yksi arvokas tarkoitus: tukea kansalaisten pyrkimystä järjestäytyä vakiintuneiksi perheyksiköiksi. Sen tulisi tukea vastuullisuutta ja stabiiliutta. Sen ei tulisi pakottaa avioliiton etuja haluavia tietyn, mahdollisesti vieraan, moraalikoodin alaisuuteen vaan tukea tasa-arvoa ja vastuunottoa. Tähän tarkoitukseen se ei voi päästä Kristillisdemokraattien reseptillä johon kuuluu hetero-parisuhdenormatiivisesta etiikasta poikkeavien rankaiseminen, syrjintä ja yleinen päähänpotkiminen. Sitoutumismahdollisuuksien kieltäminen ei opeta ketään vastuuseen, vaan korkeintaan päinvastoin. Miksi seksuaalivähemmistöjen edes tulisi pyrkiä pysyviin parisuhteisiin jos yhteiskunta tekee kaikkensa vaikeuttaakseen niitä? Avioliiton avaaminen kaikenlaisten perheiden oikeudellisten suhteiden järjestelyn perustaksi sen sijaan avaa vastuullisuuden mahdollisuuden kaikille. Silloin jokaiselle on tarjolla vastuullinen vaihtoehto, johon on myös otettava kantaa. Perhesuhteiden turvallisuus, pysyvyys ja rakentavuus näyttävät olevan täysin yhteensopimattomia syrjimisen ja avioliiton mystifioinnin ja rajoittamisen kanssa.

Ketään ei voi pakottaa rakastamaan tai sitoutumaan. Se mitä yhteiskunta voi tehdä on luoda käytäntöjä ja instituutioita jotka tukevat rakkautta ja sitoutumista. Vähemmistöjen uhkailu ja syrjintä eivät kuitenkaan tue ketään. Minusta on kieroutunutta ajatella että perheiden pahin uhka ovat toiset perheet. Miten etenkin sellaiset perhemallit joista enemmistökansalainen on vähiten kiinnostunut, ovat suurin uhka (ja miksei homma toimi toisin päin? Mikseivät lesboystäväni näytä yhtään ahdistuneilta siitä tiedosta että meillä eletään heteroavioliitossa?)? Vai a
jattelevatko Kristillisdemarit, että homoseksuaalisuus ja polyamoria ovat niin autuaallisia tiloja ettei niiden sallimisen jälkeen tavallinen yksiavioinen heteroavioliitto enää houkuttelisi ketään? Niin, kuinka syvää ja arvokasta paljon ihannoitu heteroparien rakkaus taas tämän näkemyksen mukaan olikaan, jos jo toisin ajattelevien tasa-arvoinen kohtelu riittää uhkaamaan sitä? Vai onko kyse sittenkin vain irrationaalisesta vihasta erilaisuutta kohtaan, vihasta jota on keksitty pönkittää kaivamalla omasta -vaikka kuinka monitulkintaisena tunnetusta- pyhästä kirjasta pari lausetta.

Minusta perheiden asiat eivät tässä maassa ole erityisen hyvin. Mutta uhkana eivät ole erilaisuus ja moniarvoisuus vaan kiristyvä yhteiskunnallinen ilmapiiri. Liian kuluttava ja aikaavievä työelämä, puutteelliset ihmis- ja parisuhdetaidot, päihdeongelmat, huterat turvaverkot ja sukupuolten epätasa-arvo ovat isoja ongelmia. Niitä ei kuitenkaan ratkaista vihaamalla vaan yhteiskunnallisella osallistumisella ja tiedostavuuteen oman elämän mittakaavassa pyrkimisellä.

Liikenisiköhän Kristillisdemareilta kaiken sotimisen ohessa joskus aikaa tämäntyyppisten kysymysten vakavalle pohtimiselle?

posted under , , , |

0 kommenttia:

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments