Afrikan-kirjeenvaihtaja

Tänään Virkkalassa on lähes 32 lämpöastetta varjossa. Ugandan pääkaupungissa Kampalassa on vaivaiset 25 astetta. Kyllä niiden kelpaa! Kiinnostuimme asiasta, kun huomasimme että päivän tehtävälistalle kuului kirjeen kirjoittaminen kummilapsellemme Richardille. Näitä kirjeitä tulee kirjoitettua vuoden aikana vain muutama. Kun kirjeen meno yhteen suuntaan kestää parikin kuukautta, kirjeenvaihto on pakosta hidasta. Laskeskelin, että seuraavan kirjeen lähetämme jouluksi. Hauskuutta kirjeenvaihdon hitaus ei kuitenkaan vähennä. Mitä me teimmekään ennen Afrikan-kirjeenvaihtajan saamista? Koska kummilapset, kuten lapset ja perheenjäsenet yleensäkin, saadaan. Ihmisiä (eikä sen puoleen kanejakaan) ei ”hankita” elämään. Raha, sopimusten tekeminen ja muu aktiivisuus voivat toki kovasti edesauttaa heidän saapumistaan elämään, mutta pohjimmiltaan vaihdannan logiikka ontuu.
Niin paljon sen ulkopuolelle jää, kun on ystävistä kyse. Richardin ansiosta tiedämme jotakin siitä millaista on pienen koululaisen arki Ugandan köyhällä maaseudulla. Kirjeiden lisäksi luemme mielenkiinnolla muunkin materiaalin, jota kummihankkeen edistymisestä saamme. Richardin puuhien ja kasvun seuraaminen muistuttaa meitä myös siitä että maailmassa on pohjimmiltaan kahdenlaisia ihmisiä: onnekkaita ja vähemmän onnekkaita. Ei sortajia ja sorrettuja, menestyjiä ja nahjuksia, niitä joilla on oikeus kaikkeen ja niitä joilla ei ole oikeutta mihinkään. Kaikki lapset ovat samalla tavalla mahdollisuuksia täynnä. Mitä sitten tapahtuu…sen kanssa onnella on paljonkin tekemistä. Ja joskus ihmiset voivat olla toisilleen hyvää onnea.

”Hyväosaisen” määritelmä tässä rikkaassa yhteiskunnassa kapuaa aina vain ylöspäin. Nykyään hyväosaisuus merkitsee Suomessa lähinnä taloudellista asemaa. Niillä mittareilla kansakuntamme pärjääkin keskimääräisesti hyvin, vaikka eriarvoistumisen kasvu tarkoittaakin sitä että keskuudessamme on yhä enemmän niitä joilla menee huonosti. Mutta kuinka hyvin Suomi voisi, jos mittareiksi otettaisiin terve mieli ja tyydyttävät ihmissuhteet, alkoholiongelmien ja muiden addiktioiden haittojen puute elämästä (näistä haitoista kärsimiseksi ei tarvitse itse olla ongelmainen vaan riittää että ongelmiin ajautunut kuuluu lähipiiriin) tai edes se miten inhimillisesti yhteiskunnassamme kohdellaan heikoimpia? Ei näyttäisi enää kovin kehuttavalta. Paitsi maailman mittakaavassa. Puhdas juomavesi ja kelvollinen hygieniataso, lääkkeet yleisiin tartuntatauteihin, ja turvallinen elinympäristö jossa arkeen ei kuulu sen paremmin väkivallan kuin luonnonkatastrofienkaan pelko, riittävät tekemään suomalaisesta elämästä ylellistä Maapallolla vuonna 2010. Ja ajatelkaa: vaikka mielipiteeni eivät aina hankikaan minulle kunniaa ja uusia ystäviä, minun ei tarvitse pelätä joutuvani niiden takia vankilaan, kidutetuksi tai maanpakoon. Voin osallistua politiikkaan ja voin turvata lakeihin monenlaista pahaa vastaan (olkoonkin, että lakiteksti voi poiketa huomattavastikin siitä miten asiat käytännössä toimivat). Olen yhteiskunnassani tasa-arvoisessa asemassa miehiin, jopa omaan aviomieheeni nähden. Jo pieni ystävämme Richard elää erinäköisessä maailmassa. Ugandan ongelmiin kuuluvat lapsisotilaita värväävät sotilasjoukot, terrorismi, AIDS, vesi- ja ruokapula, vain muutamia mainitakseni. Maailmassa jota kriisit ja katastrofit kurittavat tuon tuostakin, pitkäkestoisesta kurjuudesta kärsivät jäävät helposti jalkoihin.
Se on sääli, sillä kaikki hankkeet jotka tähtäävät pitkäkestoiseen hyvinvoinnin kasvuun vaativat rahan ja näyttävien operaatioiden lisäksi myös rahaa ja aikaa. Materiaalisen köyhyyden lisäksi myös asenteet ja yhteiskuntien asenteet vaativat huomiota.

Silloin tarvitaan ennen kaikkea toivoa. Me emme ole erityisen varakkaita emmekä riittävän viisaita ratkaistakseen maailman suuret ongelmat. Mutta jotakin voimme tehdä. Voimme jakaa vähän siitä hyvästä minkä olemme itse saaneet ja siten lähettää kauas Afrikkaan hitusen toivoa paremmasta tulevaisuudesta. On nimittäin olemassa toinenkin tapa jaotella ihmisiä kahteen ryhmään: ne jotka ovat osa ongelmia ja ne jotka pyrkivät olemaan osa ratkaisua. Ensimmäiseen kategoriaan pääsee helpoimmin vain olemalla välinpitämätön ja kyyninen. Toiseen pääsemiseksi pitää yleensä nähdä vähän vaivaa. Vastalahjaksi saa myös itse uskoa siihen että juuri meidän pienellä panoksellamme on konkreettinen merkitys. Ja toivoa siitä että jos onnemme joskus kääntyisi, kenties jostakin löytyisi silloinkin niitä joiden elämään ja sydämiin meidänkin huolemme mahtuisivat. Ei jumalia ja onnettaria, vaan samanlaisia tavallisen onnekkaita ihmisiä kuin mitä me olemme tänään.

posted under , |

1 kommenttia:

WeirdRockStar kirjoitti...

Kiitos tästä kirjoituksesta. Täytyykin kirjoittaa meidän O:lle myös Ugandaan.

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments