Vähemmän energiaa, enemmän aktiivisuutta

Puoluekokouksen ensimmäisen ilonpilkahduksen koin jo kuunnellessani puheenjohtaja Paavo Arhinmäen avauspuhetta. Toisin kuin lehtien lööpeistä voisi päätellä, Arhinmäki ei puhunut ainoastaan uusiutuvien energiantuotantomuotojen käyttöönottamisen tärkeydestä, vaan myös siitä että meidän tulee pyrkiä säästämään energiaa sen sijaan että vaatisimme aina vain lisää tuotantoa. Tarpeidemme kasvuun on tultava joku roti, ja meidän on palautettava kunniaan sekä järkevä nuukuus että huolehdittava siitä että tulevaisuudessa uuden teknologian mahdollistama energian säästö tarkoittaa todella sitä että säästetään.

Tällä hetkellähän yhteiskunnassamme vallitsee varsin mielenkiintoinen, joskin masentava, tilanne. Kehittyneen teknologian ansiosta energian käytöstä on tullut aiempaa tehokkaampaa. Arkipäivän energiatehokkuus on jo aivan toista luokkaa kuin vielä parikymmentä vuotta sitten. Ongelmana on, että säästynyttä energiaa ei ole käytetty vähentämään ekologista kuormitusta, vaan mahdollistamaan yhä suurempi kulutus. Tuotteiden elinkaaret ovat lyhentyneet ja muodin perässä pysyminen vaatii aina vain kiihkeämpää kulutusta. Asuntojen energiatehokkuus parantuu, mutta neliöiden määrä lisääntyy vielä nopeampaa tahtia tehden tyhjäksi kehittyneen teknologian ansiosta saavutetun hyödyn. Pohjimmiltaan ongelmamme eivät siis ole teknisiä. Yhtään vähättelemättä suomalaista insinööritaitoa voin sanoa uskovani ettei pelastuksemme löydy teknologian kehityksestä. Kehittyvä teknologia voi kyllä tarjota paljon mahdollisuuksia energian säästämiseen, mutta se käytetäänkö säästö ympäristön hyväksi vai tukemaan yhä hullumpaa kulutusta, on ennen kaikkea moraalinen kysymys. Teknologia ei tule ottamaan siihen puolestamme kantaa, vaan jokaisen on pelastettava itsensä omalta ahneudeltaan. Ongelma ei ole siinä että tavaramme ja kuluttamamme palvelut ovat jotenkin vääränlaisia vaan siinä että haluamme liikaa ja saamme nautintomme vääränlaisista asioista.

Minua ilahdutti huomata, että vasemmistossa tämä tiedostetaan jo laajasti. Monta kertaa esiin nousi, että tarvitsemme uudenlaista hyvinvoinnin mallia. Keskiluokkainen unelma siitä että onni on omistaa vähän enemmän kuin naapurilla ja vähän tyylikkäämpää kuin viime vuonna, on haastettava. Onneksi se ei ole erityisen vaikeaa. Tarvitaan muistutusta siitä että hyvään elämään kuuluu myös riittävästi omaa aikaa, hyvinvoivia ihmissuhteita ja turvallisuudentunnetta. Yhteiskunta voi tukea tai olla tukematta näitä arvoja. Filosofina lisäisin, että hyvä elämä edellyttää myös sen että yhteiskunnassamme toimitaan eettisesti ja kansalaisia kannustetaan aktiivisuuteen ja vastuun ottamiseen. Hyvä elämä edellyttää sitä että me kansalaiset voimme luottaa siihen että saamme ihmisarvoista kohtelua silloinkin jos syystä tai toisesta emme pysty olemaan oman onnemme seppiä.

Oikeiston käsitys inhimillisestä hyvästä on paitsi kestämätön, myös sisäisesti ristiriitainen. Samalla kun työelämää kurjistetaan aktiivisesti, oikeisto haluaisi sälyttää myös vastuun lasten ja vanhusten hoidosta takaisin perheille. Miten ihmisten on tarkoitus revetä kaikkialle? Oikeisto väittää että vasemmiston vaatimat parannukset maksavat liikaa, mutta eikö yhteiskunnassamme jo makseta kovaa hintaa siitä että työelämän tahti on liian kova, ihmisillä on vastoin tahtoaan liian vähän aikaa perheille, ja tulevaisuudenvisioksi tarjotaan vaihtoehdottomuuden retoriikkaa? Onko hyvä kallista, mutta pahoinvointi ilmaista?

Käytännössä tämä kehityskulku johtaa siihen että ne, joilla on varaa ja intoa, maksavat tarvitsemistaan palveluista. Muut jäävät heitteille. Omaisten kannustaminen vastuunottoon on hyvä ihanne. Mutta yhteiskunnassa jossa perheet voivat pahoin, siihen sisältyy myös moraalisia ongelmia. Onko kaltoinkohdelluilla lapsilla moraalinen velvollisuus huolehtia vanhemmistaan? Entä miten käy niiden joilla ei ole sukua, tai jotka ovat etääntyneet suvustaan, esimerkiksi työpaikkojen perässä muuttamisen seurauksena. Mitä oikeisto oikein haluaa tavallisilta ihmisiltä? Vai onko oikeiston käsitys “tavallisesta ihmisestä” porvarillinen aurikoinen perheidylli, joka on todellisuutta vain pienelle kansalaisten vähemmistölle? Ihmisten kannustaminen tarkoittaa minun kielenkäytössäni mahdollisuuksien tarjoamista ja erilaisten elämäntapavaihtoehtojen tukemista; sitä että yhteiskunta on valmis tukemaan kansalaistensa erilaisia hyvän elämän projekteja. Oikeistossa se näyttää tarkoittavan kansalaisten piiskaamista yhä tiukemmin yhteen muottiin- korkeakoulupolitiikka ja puheet työurien pidentämisestä pakkojen ja rajoitusten avulla ovat hyviä esimerkkejä.

Itse uskon, osittain kokemuksen perusteella, että rikkautta voi myös tuottaa se että ihminen saa aikaa ryhtyä kuluttajasta myös tuottajaksi. Tiedän, että on mahdollista elää hyvää elämää ja samaan aikaan vähentää riippuvuutta teollisesta tuotannosta. Se vaatii ennen kaikkea arvojen muutosta. Vastakkainasettelun ajan on palattava myös yhteiskunnalliseen arvokeskusteluun. Vasemmisto on aloittanut tärkeää keskustelua. Kunpa sen ääni vain kuuluisi mediahälyn läpi.

2 kommenttia:

Zepa kirjoitti...

Ihmettelen, miten sä voit tuottaa joka päivä täysin järkevän, PITKÄN jutun, joka on niin hyvä ettei siihen ole mitään lisättävää :-/ Me muut voidaan lopettaa bloginpito tätä menoa kokonaan :-D

Saara kirjoitti...

Kiitos, tuosta olen kyllä otettu! :)

Älä kuitenkaan lopeta bloginpitoa, missäs minä sitten kävisin? ;)

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments