Tulevaisuutta maaseudulle

Viikonloppuna tapahtuneisiin hyviin päätöksiin kuului muiden muassa se, että Vasemmistoliitto ryhtyy ajamaan turkistarhauksen kieltämistä. Äänestys oli tiukka. Oma kantani siihen, miksi turkistarhaus tulisi lopettaa, löytyy jo aikaisemmasta postauksestani. Turkistarhauksen asema laillisena elinkeinona on mielestäni virhe ja lainsäädännöllinen epäkohta. Onneksi meillä on kansan tahtoa edustava lainsäätäjä, jolla on myös mahdollisuus korjata havaitut epäkohdat.

Kokouksessa turkistarhauksen jatkamisen näkökulmasta pidetyistä puheenvuoroista kuitenkin tuli selväksi pohjanmaalaisten huoli työllisyydestä aikana jona lama kurittaa muutenkin maata. Huolta kannettiin myös maaseudun elinvoimaisuuden säilyttämisestä. Nämä ovat tärkeitä huolia, ja omasta puolestani toivon että nyt kun suuri periaatteellinen linjaus on tehty, puolueemme esitttää seuraavaksi uskottavia malleja maaseudun työpaikkojen turvaamiseksi. Ilman sitä hieno periaatteellinen linjaus on suuressa vaarassa jäädä tyhjäksi eleeksi.

Työllisyys on minustakin tärkeä asia, mutta vääryyttä ei saa siunata sillä perusteella että se edistää työllisyyttä. Länsimaisissa yhteiskunneissa pyöveleiltä ja orjakauppiailta on viety jo aikaa sitten työt. Me vasemmistolaiset olemme myös sitä mieltä että ketään ei saa työllistämisen nimissä pakottaa tekemään työtään epäinhimillisissä olosuhteissa tai nälkäpalkalla. Nämäkin periaatteelliset linjaukset vievät varmasti työpaikkoja suomalaisilta (vaikka nimellisellä ”ylläpitokorvauksella” teetettävät työkokeilut ja –harjoittelut ovat toki laillistettuja jo kotimaassakin). Jos suomalaiset vain suostuisivat samaan mihin kaukoidän työläiset, kaukoidän työpaikkoja voisi alkaa valumaan tänne.

Minusta on jotenkin surullista että turkistarhaus, tehotuotanto ja muu epäeettinen toiminta nähdään ainoina mahdollisuuksina pitää maaseutu asuttuna ja elinvoimaisena. Eivätkö Suomen maalaiset muka parempaan pysty? Ainakin aikaisemmin olemme kyllä pystyneet. Minun äidinpuoleiset isovanhempani olivat pienviljelijöitä, ja he tulivat toimeen tilansa tuotolla. Nykyään sellainen ei enää niin vain onnistuisi, mutta miksi? Eikös maailman muuttuminen tässä suhteessa vain johdukin poliittisista päätöksistä? Maaseutua voitaisiin kehittää myös eettisesti kestävillä tavoilla, esimerkiksi tukemalla pienyrittäjyyttä ja kääntämällä suurtiloja suosiva kehitys takaisin kohti pientilamallia. Maaseudun asukasmäärän lisääntyessä myös palveluille tulisi luonnollista kysyntää. Tämä olisi myös suurten kaupunkien asukkaiden edun mukaista, kuten jokainen Helsingistä vuokrayksiötä etsinyt varmasti tietää. Edelleen, luomutuotanto on Suomessa edelleen vähäistä, vaikka kysyntää olisi ja luomun korkeampi hinta saattaisi mahdollistaa pienemmät viljelyalat. Mahdollisuuksia on, jos niitä vain ryhdytään rohkeasti etsimään. Jos vain löydämme poliittista tahtoa parantaa maailmaa ja kehittyä ihmisinä.

Mutta uskokaamme hetken aikaa, argumentin vuoksi, että luomutuotanto on viherpiiperrystä, eikä sen lisääminen ole kerta kaikkiaan mahdollista. Siinä tapauksessa minulla on, näin kasvimaan hoitajan ominaisuudessa, toinen kysymys. Olen nimittäin kasvimaalla puuhastellessa huomannut, että suomalaisessa maaperässä saa kasvamaan hyvin monenlaisia ruokakasveja jopa kahden teoreetikon puutarhurinlahjoilla. Olen myös huomannut, että monia näistä lajeista ei juuri koskaan löydy ruokakaupoista. Parhaaseen satoaikaan meille kaupitellaan toiselta puolelta maapalloa rahdattuja puoliraakoja kasviksia. Ruokavalioomme yritetään tuottaa vaihtelua raakakypsytetyillä mangoilla ja avokadoilla, mutta samaan aikaan tuoreita herukoita, lehtikaalia ja raparperia saa etsiä marketista vainukoirien kanssa. Mikä järki tässä on? Miten tällainen tilanne on ylipäätään mahdollinen? Missä ovat tuottajat jotka tuottaisivat marketteihin ja lähikauppoihin kotimaisia kasviksia, marjoja ja hedelmiä? Meidän perheelle kelpaisivat laadukkaat lihatuotteetkin, ja taitaisivat kelvata muillekin kuluneen kevään kanannahkapihviuutisten jälkeen. Niin kauan kun Lohjan Citarista ei löydy syksyisin härkäpapuja ja tuoreita kurpitsoita, minä en usko etteikö viljelijöille olisi tässä maassa arvokasta työtä tehtäväksi. Se pitäisi vain muuntaa työksi jolla tulee toimeen. Tämä on taas kerran poliittinen haaste.

Ihmisillä, myös turkistarhaajilla, on mahdollisuus uudelleenkouluttautua ja suuntautua uusille urille. Edes kissoilta ei kuitenkaan ole vielä oikeasti löydetty enempää kuin yksi henki. Sen sijaan eläimiltä on löydetty paljon enemmän tuntoisuutta ja kärsimiskykyä kuin yhteiskunnassamme on aikaisemmin osattu kuvitellakaan. Kärsimyksen tuottaminen ja ylläpitäminen ylellisyyden nimissä on julmuutta. Ja laillistettu julmuus on yhteiskunnassa tuhoisa voima. Yhteiskunnan, joka lopettaa turkistarhauksen –tai minkä hyvänsä elinkeinon- tulee kuitenkin tukea kansalaisiaan muutosten keskellä. Ketään ei saa jättää ilman toimeentuloa eikä maaseutua saa kurjistaa. Tämäkin vaatii poliittista tahtoa. Mielestäni ei ole vielä näytetty toteen, että uhkakuvien toteutuminen olisi vääjäämätön seuraus turkistarhauksen lopettamisesta. Jos yhteiskunta on sellainen miksi sen rakennamme, eikö siitä seuraa, että meillä on edelleen paljon vapautta valita ne keinot joilla pyrimme jaloihin päämääriin? Maaseutu ansaitsee ja tarvitsee paljon paremman tulevaisuuden kuin mitä turkistarhaus sille lupaa.

posted under , , |

0 kommenttia:

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments