So long, Ulkomaailma. Minä aion lähteä maalle.

Maailmassa-oleminen on yhtä kamppailua. Kuluneen viikon aikana se on ollut kohdallani liian vähän mitään muuta. Työn ja vapaan raja on ollut tavallistakin häilyvämpi. Olen käyttänyt minulle uskottua vallanmurusta ja raatanut itseni ruvelle ja päreelle pyrkiessäni siihen että olisin käyttänyt valtaani ja argumentaatiotaitoani oikeudenmukaisesti, viisaasti ja lempeästi. Mutta maailmassa-oleminen ja siellä havaittujen vääryyksien vastustaminen on myös vapaaehtoista. Joten kun pääsen tänään kotiin, aion sulkea pihaportin takanani. Aion ripustaa naulaan filosofin viitan ja asuun kuuluvat kurahousut. Jääkööt siihen odottamaan pesua ja paikkausta.

Aion painua kasvimaalle, kitkeä rikkaruohoja ja ehkä kaivaa jotakin. Pistää ruumiin töihin mielen sijasta.
Aion juosta perhosten perässä, keskustella sisiliskojen kanssa auringonotosta ja kanien kanssa hyvästä käytöksestä.
Aion uppoutua viikinkien historiasta kertovaan teokseen jota en ole ehtinyt kiireiltäni lukea. Kun olen saanut sen loppuun tartun toiseen kirjaan. Olen ajatellut Suomen kivikaudesta kertovaa kirjaa jonka hiljattain ostin. Tai ehkä kvanttiteoriaa selittävää teosta.
Aion virkata jotakin. Ehkä myös ommella.

Mutta puhua en aio, paitsi Puolisolle. En aio ajatella lakipykäliä enkä argumentaatiopuita, vaan korkeintaan omenapuita.
En aio olla kaikkea sitä mitä filosofin tulee olla, vaan vain sitä minkä jaksan. Minulle sopii hyvin ettei se ole paljoa.

Illan taittuessa valoisaan yöhön aion palata puutarhaan.
Aion asettua lepotuoliin ja katsoa suureen siniseen kunnes näen sen taakse, sinne missä taivaalta sataa jalokiviä, sinne missä "läheinen" tarkoittaa Andromedaa ja Kolmion galaksia.
Katson ajassa ja avaruudessa kunnes ajatukseni alkavat jäljittää Taivaantakojan muotoa. Kunnes muistan, kuka olen ja missä: pienen pieni kasa atomeita kiertämässä keltaista tähteä Orionin kannuksessa. Mutta atomeita jotka osaavat ajatella itseään ja koko kaikkeuden rajoja. Painan mieleeni sen reitin jota ajatukseni juoksevat ja kirjoitan siitä. Kutsun sitä sitten kolumnikseni.

Kun herään aamulla, aion aloittaa listan alusta. Ehkä myös seuraavana aamuna. Niin monena aamuna kuin tarve vaatii.

Mutta älkää huolehtiko, kaikki te jotka olette kuluneen viikon aikana suuttuneet minuun, olittepa sitten ensikertalaisia tai vakiintuneita hostiileja. Te jotka olette sanoneet (tai peräti huutaneet) minulle että olen moraaliton, ärsyttävä, törkeä, kohtuuton, yhteistyökyvytön, yksityiskohtiin takertuva ja muodollisuuksiin hirttäytyvä, omien puukottaja, ja paljon muuta. Jonakin näistä päivistä aion myös katsoa peiliin vakavasti ja pohtia, onko sanoissanne perää ja onko vika maailman sijasta minussa. Aion kysyä itseltäni, ovatko käsitykseni moraalista, oikeudenmukaisuudesta ja hyvästä hallinnosta jotenkin virheellisiä. Tiedän, ja valitettavasti myös moni muukin hyvin tietää, että se olisi kyllä mahdollista. Hallitsen myös emämunausten tekemisen taidon. Ja tajuan kyllä että hyvä hälytysmerkki on se että pieni leegio virkamiehiä ja Isoja Poikia käy joukolla kimppuuni eri paikoissa, eri asioiden yhteydessä.

Mutta se päivä ei ole tänään. Eikä vielä huomennakaan.


...ja ennen kuin pääsen edes listan alkuun, minun pitää vielä käydä siellä Helsingissä aiheuttamassa vähän lisää pahennusta.

posted under |

0 kommenttia:

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments