Päivä ompelukoneen ääressä

Tämä kevät on ollut kiireinen. Niin kuin kiireisinä aikoina usein tapaa käymään, jotkut asiat alkavat lipsua tehtävälistan hännille ja lopulta siltä pois. Tässä perheessä näihin ovat kuuluneet ompelutyöt. Kevään aikana pieniä tarpeita on ilmaantunut tasaisesti, mutta olen onnistunut aina lykkäämään niitä milloin minkäkin syyn varjolla. Vasta alkaessani miettiä lähestyvää puoluekokousmatkaani huomasin, että lykkäysten tie oli loppuun kuljettu, jos mielin lähteä matkaan hyvin varustautuneena. Julistin tämän päivän päiväksi jolloin mikään ei olisi niin tärkeää kuin ompeleminen. Ei tieteellinen artikkelini, eivät puoluekokousasiat, ei puutarha. Tänään leikkaisin, päärmäisin ja päättelisin niin että heikompia hirvittäisi.

Päivästäni tuli menestys. Sain pyöräytettyä valmiiksi useamman pikku projektin. Väliäkö sillä että useimmat ompeluprojektini ovat yksinkertaisia. En ole mikään mestariompelija vaan vain joku joka on huomannut ettei ihmisen tarvitsekaan olla huipputaitava saadakseen aikaan yhtä ja toista taloudessa tarpeellista. Suurimpana edistysaskeleenani ompelun saralla pidänkin sitä että yhä useammin huomatessani tarvitsevani jotakin tekstiiliä ensimmäinen ajatukseni ei ole ”mistäköhän sen voisi ostaa?” vaan ”voisinko tehdä sen itse?” Toisinaan –esimerkiksi arkipukeutumisen alalla- olen joutunut tekemään isoja tyylillisiä myönnytyksiä saadakseni ratkaistua yhtälön ”rajallinen aika+rajalliset taidot+huivi kireällä”. Mutta myönnytykset kannattavat. Paitsi että tekeleeni ovat sittenkin huolellisesti valmistettuja, ne tuovat muassaan aivan erityislaatuisen tyydytyksen joka syntyy siitä että pystyy tuottamaan itse jotakin mitä todella tarvitsee. Itsellisyyden tunne, joka syntyy siitä että voin tosiaan valmistaa tarvitsemani sen sijaan että joutuisin valitsemaan niistä vaihtoehdoista joita Kauppiaat suvaitsevat panna tarjolle, on aikamme todellista ylellisyyttä.

Käsillä tekeminen ei ole minulle enää harrastus vaan osa elämäntapaani. Se on pieni vastalauseeni Kiina-ilmiölle ja kulutushumalaisen yhteiskunnan takana piilottelevalle riistolle josta kuluttajien korviin tiukkuu vain harvoja, mutta sitäkin huolestuttavampia uutisia.. Itse tehdessäni muistan myös, että valmiina kaupan hyllylle ilmestyvien tuotteidenkin taakse kätkeytyy aina toisten ihmisten työtä ja vaivannäköä. Saavatko tekijät työstään kohtuullisen korvauksen? Saavatko he edes tehdä työtään inhimillisissä olosuhteissa? Jos suhtaudumme välinpitämättömästi halpoihin kulutustavaroihin, suhtaudumme välinpitämättömästi myös tuotantoon kuluneeseen työhön ja kärsimykseenkin sekä siihen huvenneisiin luonnonvaroihin. Kun teen itse, muistan myös niitä jotka tekevät puolestani ne tavarani joita en itse osaa tehdä.

Usein arvotamme ihmisten maailmanparannustakin näyttävyyden perusteella. Minäkin sorrun tuon tuostakin ajattelemaan, että olen aikaansaavimmillani silloin kun lausun suuria ajatuksia kokouksissa, kirjoitan tieteellistä artikkelia tai osallistun johonkin hyödylliseen projektiin. Vaikka pitäisihän minun tietää paremmin: yksi mielipide on kokouksessa usein kuin hyttysen kakka, hyödyllisetkin projektit kuivuvat kokoon tai viimeistään hukkuvat yleiseen hälyyn. Hienot visiot pysyvät itsepintaisesti ideoiden maailmassa vaikka mitä tekisi. Kyllä kaikesta puuhastelusta varmasti hyötyä on. Se hyöty on kuitenkin paljon epämääräisempää kuin kaikesta tohinasta voisi päätellä. Ennen muuta, vaikka onnistuneesti pääsisinkin ratkomaan maailman ongelmia, touhu muistuttaa jotenkin sitä kuuluisaa hölmöläisten peitonjatkamista ellen välillä muista pysähtyä huolehtimaan siitä etten toisaalla osallistu samojen ongelmien kasvattamiseen. Kannattaako ympäristön puolestakaan mesota niin kokopäiväisesti että ei pysty elämään omien opetustensa mukaan? Kannattaako maailman vuoksi hukata oma perheensä? Asioiden arvo ei ole siinä miltä ne näyttävät tai siinä mitkä niiden vaikutukset ehkä parhaassa tapauksessa voisivat olla. Yksityisen ja julkisen, yksinkertaisen ja vaativan, älyllisen ja suorittavan välillä on piilotettuja tasapainon pisteitä joissa asiat loksahtavat hyvään järjestykseen. Niitä kannattaa etsiä. Ompelupäivän pitäminen silloin tällöin vaikuttaisi olevan hyvä keino.

0 kommenttia:

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments