Kuka saa määritellä pahan?

Niin kypsä kuin olisinkin jo vaihtamaan kirjoitteluni aiheen käsitöihin ja kasvimaan tapahtumiin, saatte kestää uskontokritiikkiä vielä tämän postauksen verran. Kristillisdemokraattien kansanedustajan Leena Rauhalan kirjasarjasta tekemä tutkintapyyntö on niitä asioita, joita en vain voi ohittaa. Tutkintapyyntö koskee erään kustantamon kirjasarjaa jossa keskeinen osa on wiccalaisuudella. Eduskunnalle jättämänsä kysymyksen mukaan Rauhalan mielestä kirjasarja on täysin sopimaton nuorille; vähintään ikäraja pitäisi saada. Parasta olisi jos kirjasarjan julkaisu kiellettäisiin kokonaan. Rauhala perustelee kantaansa kirjan sisältämillä moraalittomuuksilla (miksi minä kuulen tätä sanaa nykyään niin usein?!) Kirjasarjan ongelma on, että wiccalaisuudesta –joka muuten on suurimpia pakanauskontoja ja jolla on harjoittajia Suomessakin- esitetään kirjasarjassa ”liian myönteinen kuva.” Millä perusteella? Entä onko Rauhala sitä mieltä että uskontojen mielikuvamarkkinointi tulisi kieltää? Se sopisi minullekin: silloin esimerkiksi kristittyjen evankelistojen tulisi käännytyssaarnoissaan aina mainita myös ristiretkistä, pedofiileistä ja helvetinpelon mukanaan tuomasta ahdistuksesta jota ihmisten ei olisi pakko kokea jos he vain uskoisivat että saarnaajasetä (tai täti) puhuu nyt omiaan? Vai tuleeko tämän koskea Rauhalan mielestä vain niitä uskontoja joista hän ei pidä ja jotka ovat niin marginaalisia että niitä voi turvallisesti vähän kurmottaa. Kuten Vapaa-ajattelijoiden tempauksesta tehdyssä tutkintapyynnössäkin, Kristuksen vapautta ja lähimmäisenrakkautta toteutetaan hänen seuraajiensa mielestä parhaiten sillä että toisin ajattelevia rangaistaan ja sensuroidaan -mitä vain, kunhan heidät hiljennetään.

Kritisoiko arvon kansanedustaja nyt aivan tosissaan toista uskontoa, sen riittejä ja harjoitusta? Rauhalan mielestä esimerkiksi loitsiminen, äiti maan siunaaminen ja uhraaminen tuntuvat olevan pahoja ja järkyttäviä asioita. Täh? Millä tavalla nämä ovat pahoja asioita mistään muusta kuin änkyrämonoteistisesta näkökulmasta? Ja millä perusteella änkyrämonoteistinen näkökulma kelpaa määrittelemään vapaassa maassa hyvän ja pahan? Kun katsoo, millaisen luonnon ryöstämisen ja raiskaamisen Valtauskonto on sallinut, äiti Maa jos mikä on siunaamisen tarpeessa. Itse olen kokeillut sekä loitsimista että uhraamista. Jälkimmäisen olen argumentoinut olevan moraalisesti kiitettävää toimintaa myös sekulaarista näkökulmasta. Jos logiikassani on kristillisdemarin mentävä aukko, toivoisin että joku osoittaisi sen minulle. Entä miksi loitsiminen on paha asia, mutta rukoileminen on hyvä asia? Voiko tällainen näkemys perustua mihinkään muuhun kuin monoteismiin? Jos ei, niin miksi vapaaksi väitetyn yhteiskunnan pitäisi taipua yhden uskonnon ääritulkintaan? Eikö se riitä, että jos wiccalaisuus on jonkun mielestä pahasta, hänellä on kaikki vapaus olla harjoittamatta sitä? Miksi tiedon saaminen jostakin uskonnosta pitäisi kieltää lapsilta sopimattomana sen perusteella ettei joku pidä sen menoista, kun samaan aikaan sallitaan että toisen uskonnon edustajat saavat kertoa lapsille ihailevaan sävyyn kansanmurhista ja lapsensurman yrityksestä (kuten minulle tehtiin pyhäkoulussa kun täti kertoi filistealaisista ja Abrahamista)? Millä perusteella jumalanpalvelukset jossa herkässä iässä olevat lapset voivat joutua kuulemaan helvetillä pelottelua ovat edelleen lapsille sallittuja? Miksi jonkun uskonnon edustajat saavat silpoa pikkulasten sukuelimiä ja pakkoliittää vauvoja uskonnollisten yhdyskuntien veroamaksaviksi juridisiksi jäseniksi, mutta toiset eivät saisi edes kertoa nuorisolle menoistaan?

Entä miksi Rauhalan mielestä kirjasarja on sopimaton juuri tytöille eikä nuorille yleensä? Millä perusteella epäsovinnainen käyttäytyminen ja pakanuuden harjoittaminen on tytöille vahingollisempaa kuin pojille? Haluaisin siis kuulla perustelun joka ei viittaa monoteistiseen naiskäsitykseen jossa tytöt ovat heikompia astioita joille epäsovinnainen käyttäytyminen ei ole sallittua siinä missä pojille. Entä miksi Rauhala nostaa toistuvasti esille sen että päähenkilö on jostakin kahuissaan tai ei tahtoisi tehdä jotakin? Onko hän huolissaan fiktiiviselle henkilölle koituvista traumoista? Vaatiiko hän että eduskunta tulisi romaanihenkilön avuksi? Totuutta on vaikea muuttaa, mutta ehkäpä eduskunta voisi muuttaa kirjan juonta?

Mieli kuvittaa maailman, mutta sellaisen joka kuvittelee omien uskonnollisperäisten käsitystensä kuvaavan todellisuutta ja omien normiensa olevan käypiä universaaleja moraalilakeja, näyttää olevan mahdotonta tavoittaa totuutta. Vapaassa yhteiskunnassa jossa uskonnot ovat tasa-arvoisia, jokaiselle on oikeus määrittää oma pahansa niissä asioissa joissa painava yleinen etu ei muuta vaadi, eikä kenelläkään ole oikeutta leimata toisia pahoiksi vain sillä perusteella että heidän käsityksensä hyvästä, pyhästä ja pahasta ovat erilaisia kuin omat. Puhumattakaan siitä että toisin ajattelevien elämää ja vapauksia saisi rajoittaa pakolla vain erilaisuuteen vetoamalla
.

Henkilökohtainen loppuhuomautus: Toivon olevani väärässä, mutta minulle alkaa kuin alkaakin valjeta hypoteesi siitä millä perusteella me filosofit olemme eräiden mielestä moraalittomuuden huippuja. Me pyrimme puolueettomuuteen ja järkiperäisyyteen, emmekä hyväksy mitään arvoa tai dogmia hyvän sen paremmin kuin pahankaan määritelmäksi ilman että tälle arvolle esitetään vakuuttavat perusteet. Emme kunnioita auktoriteetteja tai vanhoja tapoja. Meillä on tapana vaatia johdonmukaisuutta ja sitä että näkemyksissä esiintyvät ristiriidat tunnistetaan ja niihin reagoidaan rationaalisesti. Dogmaattisiin "arvoihin" sitoutuneelle filosofinen etiikka on kauhistus. Päättäkää itse, mitä filosofian ja filosofien kauhistelu kertoo kauhistelijasta. Ja se, olenko ylipäätään oikeilla jäljillä.

4 kommenttia:

alias Edmund kirjoitti...

Moi!

Loppukaneettisi oli mielenkiintoinen. Millaista moraalin tai etiikan perustelu Sinusta voisi olla? Tämä kiinnostaa minua filosofisena kysymyksenä, sillä kirjoitit, että filosofit edellyttävät tällaisia perusteluja. Ymmärrän kyllä tämän, vaikka haluankin huomauttaa etteivät kaikki kuitenkaan jaak äsitystä siitä että moraalia tai etiikkaa voidaan perustella.

Saara kirjoitti...

Minusta meidän on hyvä lähteä siitä että kaikkea inhimillistä pitää voida ainakin periaatteessa tutkia tieteen (empirian) tai järjen (matematiikka, filosofinen metodi) avulla.

Länsimaisen filosofian projektista puhuttaessa pitäisi ensiksi muistaa että siinä tutkinnan alla ovat vaikeimmat koskaan kysytyt inhimilliset kysymykset joita on ollut tutkimassa vain pieni joukko ihmisiä. Kun kaikki harhapolutkin pitää koluta, ei ole ihme jos edistys näyttää huteralta. Entä mitä pitäisi ajatella siitä että ihmiskunnalta meni tosi-tv:nkin kehittämisessä se 200 000 vuotta? ;)

Etiikan perustelujen täytyy siis mielestäni olla ennen kaikkea järkeviä: johdonmukaisia, hyviä argumentteja joiden soveltamisesta ei seuraa älyttömyyksiä ja jotka eivät vetoa yliluonnolliseen tai dogmeihin joita ei edes periaattessa voida kyseenalaistaa. Hyvä etiikka on siis ensinnäkin mahdollisimman avointa kritiikille. Myös arvot tulisi perustella, mahdollisesti itse hyvän ideaa lukuunottamatta. Tällöin arvon tai hyveen perustelu selittää, miten ko. arvo liittyy hyvän ideaan ja toteuttaa sitä. Henk. koht. olen myös sitä mieltä että hyvä etiikka on myös käytännöllistä. Se ei esimerkiksi esitä moraalista erinomaisuutta tilana jonka saavuttaminen on ihmiselle täysin mahdotonta, tai hyviä tekoja sellaisina joiden tekeminen ei voi onnistua. Emmehän pohdi eettisiä kysymyksiä vain aivojumpan vuoksi vaan siksi että haluamme ratkaista moraaliset ongelmamme ja ymmärtää, mitä on hyvä elämä ja miten sellaista eletään. Oikein hyvä etiikka ei vain selitä ja opasta, vaan myös kannustaa. Hyvä etiikka on käytännöllistä myös siinä mielessä että se pyrkii ainakin pitkällä aikavälillä vastaamaan ihmiskunnan keskeisiin moraalisiin ongelmiin. Hedelmällisenä tieteellisenä teoriana se voi antaa paljonkin pohdittavaa, mutta se ei esimerkiksi itse luo niitä ongelmia jotka se yrittää ratkaista.

Jotenkin näin tämän väsyneillä aivoillani muotoilisin. Kerro jos kuulosti kovin huteralta! :)

alias Edmund kirjoitti...

Nyt kun tämä johdonmukaisuus on päivän sana niin minusta kuitenkin vaikuttaa, että siltä on vaikea välttyä.

1. Jos kaikki pitää alistaa kritiikille miksi hyvää ei saa sille alistaa. Asetutko itse tässä dogmatismin pauloihin, vaikka dogmatiikkaa kritisoit.

2. Miten voidaan etukäteen päättää että moraaliset ongelmat ovat ratkaistavissa? Ei kai ihminen voi tällaista asiaa vain päättää, jos ne eivät vain ole ratkaistavissa? Tällöin käytännöllinen etiikka on silmänlumetta.

3. Miten etiikkaa voi perustella tieteen avulla? Tiedehän on aina mainostanut itseään arvovapaana ja objektiivisena erotuksena kaikesta "moraalisesta". Tieteen tuloksia voidaan käyttää sekä hyvään että pahaan, eikä faktoista voi varmaankaan johtaa sitä miten asioiden pitäisi olla niin miten tämä nyt sitten olisi mahdollista?

4. Riittääkö johdonmukaisuus, järkevyys ja tieteellisyys etiikassa. Eikö näiden avulla päästä moniin erilaisiin tuloksiin kunhan vain lähtökohdat valitaan sopivasti. Miten näitä alkupremisseja voidaan perustella kun ne ovat kaiken järkevyyden ja johdonmukaisuuden lähtökohta. EIkö tämä vie meidät välttämättä jonkinlaiseen dogmatismiin joten dogmatismin vastustaminen on epäaitoa.

5. "Järki" voidaan myös määritellä monella tavalla, Minkä tavan Sinä valitset?

Saara kirjoitti...

1. Tietysti hyvän saa alistaa kritiikille. Tarkemmin sanottuna, luulisin että hyvän käsitettä sinänsä on vaikea kritisoida, koska hyvä ymmärretään itseisarvona. Mutta erilaisia käsityksiä hyvästä saa ja pitää tarkastella kriittisesti ja tarvittaessa muuttaa. Pääsen kuin pääsenkin dogmatismia karkuun!

2. Päätös on pragmaattinen. Jos lähdemme vaihtoehdosta, eli siitä että moraaliset ongelmat eivät ole ratkaistavissa, pysäytämme etiikan tutkimisen ja mahdollisen kehityksen. Entä jos esivanhempamme olisivat aikanaan päättäneet että maailman ilmiöille ei kannata etsiä järjen avulla selityksiä vaan myytit kelpaavat hyvin? Se siitä tieteestä ja kaikesta sen mukanaan tuomasta sitten...

3. Tieteen arvovapauden voi tulkita monella tavalla- kaiken arvopohjaisen aineksen kieltäminen on jo todettu kestämättömäksi. Nykyään arvovapaus tarkoittaa enemmänkin pyrkimystä tunnistaa arvosidonnaiset taustaoletukset ja julkistaa ne. Silloin niitä vastaan voidaan esittää tarvittaessa kritiikkiä.
Etiikka, kuten filosofia ylipäätään, on perusluonteeltaan metafyysistä eli empiriaan perustumatonta. Sitä ohjaa siis logiikka ja filosofinen metodi- se ei ole tiedettä, mutta se on tieteellistä. Näiden avulla myös moraalista voidaan päätellä kaikenlaista...ja aikanaan voidaan päästä tekemään vaikka tieteen etiikkaa. Tieteen ja etiikan suhde onkin oikein mielenkiintoinen.

4. En tiedä, riittävätkö ne, mutta ne kuitenkin ovat parhaat työkalut jotka meillä on käytettävissä. Vaihtoehtona näyttäisi olevan dogmatismi. Etiikka, kuten filosofia yleensäkään, ei ole edistynyt samalla lailla kuin (luonnon)tiede. Tämä johtuu luullakseni osittain juuri esittämästäsi syystä: puuha on hyvin hidasta kun koluttavia sivupolkuja on niin paljon ja tarvittaessa alkuoletuksetkin päätyvät kyseenalaistettaviksi. Tällä hetkellä on olemassa useampi edistynyt ja soveltamiskelpoinen etiikan teoria- ja toisaalta niissä kaikissa on jotakin kritisoimisen varaa.

5. En tiedä, osaanko vastata tuohon. Logiikka + avoin mieli + intellektuaalinen nöyryys (eli kyky myöntää erehdyksensä) voisi olla aika hyvä ihanne. Ehkä pitää myös viitata tuloksiin: järki onnistuu menestyksekkäästi jäljittämään totuutta. Järjen vastakohta, siis järjettömyys, taas on luonteeltaan kaoottista.

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments