Kirjoittamisesta ja vähän piirtämisestäkin

Sanat, ja etenkin niistä kootut lauseet ovat eläviä. Se tekee kirjoittajasta Luojan. Kirjoittaja yhdistää sanat. Mitä tärkeämpi kirjoitus on, sitä tarkemmin oikeiden sanojen on oltava juuri oikeilla paikoilla.Tärkeintä on saada ajatus ilmaistua mahdollisimman täydellisenä ja selkeänä. Runollisuus ja pienemmätkin tyylikikkailut unohtuvat, joskin on täysin mahdollista että oikeat sanat ovat myös persoonallisia ja kauniita.

Pohjimmiltaan kirjoittaminen muistuttaa hyvinkin paljon vanhaa harrastustani maalaamista. Siinäkään tärkeää ei ole tyyli, vaan tyyli ja tekniikka ovat vain keinoja ilmaista selkeästi mielessä olevat ajatukset. Taitava kuvantekijä on siis se joka osaa ilmaista kuvillaan parhaiten erilaisia, monimutkaisia mielensisältöjä. Hyvässä kuvassa, olipa se sitten realistinen tai abstrakti, pieni lyijykynätyö tai seinänkokoinen impressionistinen maalaus, on aina sanoma ja merkitys jonka tekniikka ilmaisee selvästi. Kuvantekijälläkään ei ole hätäpäivää niin kauan kuin hän tietää, mitä yrittää ilmaista ja hän on riittävän taitava kyetäkseen toteuttamaan sen. Sekä taiteilija että ajatustyöläinen ovat vaikeuksissa jos he eivät osaa ilmaista ajatuksiaan. Kuten Stephen King on todennut: ”Jos sinun tekee mielesi sanoa ”en osaa kuvailla sitä”, voit unohtaa kirjoittamisen. Kirjoittajan työtä on osata.” Jos sanat ovat hukassa tai idea muuten vain epämääräinen, on parasta olla hiljaa ja miettiä lisää. Sama pieni daimon, joka istuu olkapäällä ja kertoo taiteilijalle, koska maalaus on valmis ja on aika pistää sivellin syrjään, kertoo myös kirjoittajalle, koska oikeat sanat ovat löytyneet ja päässeet paikoilleen. Daimon ei ole aina oikeassa –sekin tarvitsee kai harjoitusta tullakseen työssään hyväksi. Mutta olen kuitenkin valmis vannomaan kautta Sokrateen parran, että jokainen merkityksellinen teksti tarvitsee pienen daimonin laittamaan siihen viimeiseen pisteen.

Lopulta koittaa se hetki jolloin kirjoitus –tänä päivänä lähes aina kasa bittejä- on laskettava käsistä. Silloin tekstin on oltava niin iso että se selviää yksin maailmassa. Sillä on oltava mukanaan kaikki se mitä se tarvitsee tehtävänsä suorittamiseen kunnialla, eikä mielellään mitään ylimääräistä. Ylimääräisistä runoiluista ei ole kuin haittaa, sillä ne peittävät sanoman alleen. Tekstin on kuitenkin kyettävä puolustautumaan vääriä tulkintoja vastaan. Sen on kyettävä antamaan jotakin vastaanottajille, mieluiten juuri sen mitä kirjoittaja tahtoi antaa. Kun lasken tekstin käsistäni, se alkaa elämään omaa elämäänsä jossa minulla ei enää ole paljon osaa. Vain harvoin saan jälkeenpäin tilaisuuden selittää tekstiäni ja korjata mahdollisia virheitä. Silloinkin on parasta, jos selitettävää on mahdollisimman vähän. Parasta on, jos voi olla hiljaa. Tekstistä on tultava se, mikä kannattelee kirjoittajaa, ei toisin päin.

Tekstin tehtävänä on välittää tulkitsijalle oikeat ajatukset. Lopuksi, aluksi, ja joka kohdassa siinä välissä täytyy muistaa että kirjoitettavien ajatusten tulee olla oikeita. Niiden on oltava tosia. Vaikka kertoisi kullanruskeasta lohikäärmeestä joka asuu vain kirjoittajan mielessä eksistoivassa maailmassa, tekstin on kuvattava sitä maailmaa juuri sellaisena kuin kirjoittaja sen sielunsa silmillä näkee. Sama sääntö pätee myös maanläheisempiin aiheisiin. Tahattomista virheistä ja näkökulmarajotteista johtuvaa ”persoonallista otetta” pääsee yleensä mukaan, mutta jos kuvittelen ettei lukija kuitenkaan huomaa tätä ajatuskatkoa tai sitä että olen tässä kohdassa kaartanut vähän totuudesta sivuun esimerkiksi siksi että ajattelen sen olevan oman etuni mukaista, on parasta jättää kirjoittaminen sikseen. Se joka kirjoittaa vain tosia asioita, ei aina menesty. Mutta kirjoittaja joka vakavaan kirjoitustyöhön ryhtyessään yrittää tuoda esiin mitään muuta kuin totuuden, on tuomittu epäonnistumaan. Jos ei kirjoittajana, niin ainakin ihmisenä.

***

Tämän mielessä pitäen viimeistelen vielä tänään pari kirjoitustyötä. Sitten onkin aika ottaa suunta kohti puoluekokousta. Blogi päivittyy taas, kun olen toennut matkasta.

posted under |

4 kommenttia:

Kristian kirjoitti...

Puhut kirjoittamisesta yleensä ja täsmentymättä jää mitä sillä tarkoitat. Blogisi siältöä enempää tuntematta voin vain arvailla että kyse on faktakirjoittamisesta (filosofia, politiikka jne?). Koska kuitenkin vertaat kirjoittamista kuvataiteeseen, syntyy ongelma: taiteella ei tarvitse olla mitään tekemistä totuuden kanssa, sillä ei tarvitse olla mitään ”sanomaa”. Muutoinhan taiteen olisi jo aikoja sitten voinut jättää filosofien, pappien ja politiikkojen huoleksi. Miltä sellainen taide mahtaisi näyttää.

Vaikka kirjoittamisesta poistaisikin taiteellisuuden aspektin, ajatus siitä että sillä voi pyrkiä vain ”totuuteen” on surullinen. Historiasta löytyy valitettavan paljon esimerkkejä. Tämä ”totuus” kun rinnastuu välittömästi absoluuttiseen oikeassaolemisen tarpeeseen.

Taiteen kokijalla, vastaanottajalla on oikeus tulkita taidetta oman maailmankäsityksenä läpi. On absurdia olettaa, että ”sanoma” olisi niin vahva, että kaikki ymmärtäisivät sen samankaltaisena. Sosialistinen realismi ehkä onnistui siinä tehtävässä, samoin katolisen kirjon oppeja noudattanut renessanssi.

Teesisi mukaan muun kuin totuuden esilletuoja (tai siihen pyrkivä) on tuomittu epäonnistumaan. Jos kirjoituksessa tai muussa taiteessa ”epäonnistuukin”, miten se liittyy ihmisenä olemiseen, onnistumiseen/epäonnistumiseen? Jos tällaisella minäkuvalla suhtautuu kaikkeen tekemiseen, hirttäytyy taatusti ainakin omaan tekemiseensä, ellei jopa itse köyteen. Niin taiteella kuin ihmiselläkin on lupa etsiä, kokeilla, epäonnistua. Ihmisen arvon rinnastaminen hänen saavutuksiinsa on todella ahdasmielistä ajattelua.

On mahdollista että minulta on jäänyt huomaamatta jotain oleellista tästä kirjoituksesta, että en todellakaan ole ymmärtänyt. Oman ajattelusi perusteella sinä olisit siis epäonnistunut vähintäänkin kirjoittajana, ellet peräti ihmisenä?

Saara kirjoitti...

Hei, Kristian! Mielenkiintoinen ja yllättävä tulkinta sinulla! :)

Ajattelin kaikkea mahdollista kirjoittamista, ja ehkä kommunikaatiota yleisestikin, hyvin subjektiivisesta näkökulmasta vain. :) Itse kirjoitan lähinnä faktaa, mutta pöytälaatikkooni kertyy hitaasti myös fiktiota. Enkä ole siveltimiänikään ihan lopullisesti seinään heittänyt.

Minusta (edelleen subjektiivinen mielipide) taiteella tulee olla paljonkin tekemistä totuuden kanssa. Kuten tässä blogissa on aina silloin tällöin nähty, "totuus" ja "todellisuus" ovat usein hyvin subjektiivisia ja epämääräisiä asioita. Missään tapauksessa niillä ei viitata "yleisiin totuuksiin" tai "realiteetteihin" (jotka usein ovat tarkemmin katsottuna epätotuuksia selkeimmästä päästä).
Oikeassa elämässä näin ei tietenkään aina ole. Mainitsemasi sosialistinen realismi on hyvä esimerkki "taiteesta" jonka perusideassa on paljon epätotuutta- jopa nimeä myöten, sillä eihän siinä suinkaan kuvattu sosialismin todellisuutta vaan alistettiin taide propagandan välineeksi. Mutta se onkin jo aivan toinen asia (jota en tässä siis pohtinut).

Filosofit, papit ja poliitikot voisivat olla hyviä taiteilijoita...jos heillä vain olisi kuvallisen ilmaisun tekniikka hallussa. ;) Taide, kuten kirjoittaminenkin voi tehdä mahalaskun siksi ettei sen tekijä hallitse työkalujaan. Onnistuneeseen luovaan teokseen tarvitaan siis sekä idea että taito ilmaista se selvästi. Jos idea puuttuu, saadaan toritaidetta ja tusinaromaaneja, muotoa ilman sisältöä. Jos taas ideat sinkoilevat villeinä mutta niitä ei osaa ilmaista selvästi ja hyvässä järjestyksessä, vaikuttaa ihminen helposti hiukan tärähtäneeltä...

Siinä vaiheessa kun luovan työn tuote siirtyy elämään omaa elämäänsä, valta tosiaan siirtyy tulkitsijalle ja hermeneuttinen kehä pyörähtää käyntiin. Eri ihmiset löytävät eri merkityksiä, ja se on hyväkin asia. Monitulkintaisuutta ei voi välttää ja toisaalta tekijä voi myös tarkoituksella jättää teoksen tulkinnanvaraiseksi.

Joo-o, minusta tekijä joka ei pyri työllään heijastelemaan jollakin tapaa totuutta (joka siis voi hyvin olla hänen henkilökohtainen totuutensa) epäonnistuu. Kysymys on siis pyrkimyksestä, ei todellakaan siitä että tekijällä olisi hallussaan jokin universaali totuus jonka hän haluaa välittää.

Minulle työn perustavanlaatuinen valheellisuus on epäonnistumista. Joko tekijä ei silloin tiedä, mitä hän ajattelee, hän ei uskalla ajatella, tai pyrkii johtamaan yleisönsä harhaan. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä etteikö työssä voisi ilmaista asioita jotka ovat jollain tasolla -esimerkiksi kirjaimellisesti tulkittuina- epätosia.

Uskon että hyvän teoksen tekijä laittaa työhönsä aina jotakin itsestään. Siihen tulee väistämättä hänen ajatustensa muoto. Jos se ajatus on valheellinen, kysymys on tietynlaisesta epäonnistumisesta paitsi luovana työläisenä, myös ihmisenä. Tämäkin on subjektiivista: se että joku ymmärtää minua väärin ei sinänsä välttämättä tarkoita että olisin epäonnistunut. Vasta sitten on syytä huoleen kun merkittävä osa tarkoitetusta yleisöstä tulkitsee työn järjestelmällisesti aivan omituisesti. Ilmaisu voi tietysti olla epäselvää (ja usein onkin, kun ei sittenkään vaan osaa). Pahin epäonnistuminen on kuitenkin syvällisempi: se on tietoista erkanemista totuudesta. Silloin voi tehdä hyvät rahat, mutta en usko että sillä reseptillä saadaan aikaan suurta taidetta.

Kristian kirjoitti...

Kiitos asiallisesta vastauksesta, joka hieman avasi postaustasi. Pelkäsin olleeni aggressiivinen, että ottaisit herneen nenään. Lähtökohta on se, että kun kuulen jonkun ratsastavan "totuudella", tekee mieleni poistaa varmistin.

Taiteen olemuksesta ja keinoista lienemme hieman eri mieltä, kantani on että muoto itsessään voi olla sisältöä. Tämä ei tietenkään tarkoita että sulattaisin kaiken taiteena esitetyn.

Henkilökohtainen totuus ja omaan näkemykseen tinkimättömästi pyrkiminen kuulostaakin paremmalta :)

Saara kirjoitti...

Tässä blogissa asialliset kysymykset ja tiukkakin kritiikki ovat aina tervetulleita. :)

Ymmärrän oikein hyvin halusi poistaa varmistin, kun totuudesta tulee puhe. Se on kieltämättä varsin pahoinpidelty sana. Liian harva on varuillaan sen suhteen- hyvä että sinä olet. Jos viihdyt näillä main pitempään, huomaat (toivon mukaan) että vaikka yritän puhua totuudesta, en väitä olevani totuuden torvi.

Ajatuksesi siitä että muoto itsessään voi olla sisältöä on mielenkiintoinen, ja luulen että olen samaa mieltä ainakin jos abstraktista kuvataiteesta tai runoudesta puhutaan. Ehkä voisin sanoa, että silloinkin kun muoto on sisältöä, sillä on merkitys. Miksi tämä muoto eikä jokin muu? on kai aina mielekäs kysymys, vaikka tarkasteltavana olisi Jackson Pollockin roiskinta. Mutta myönnän kyllä, etten ole kovin hyvin perehtynyt taiteen filosofiaan -ainakaan toistaiseksi. :)

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments