Aktiivisuudessa on tulevaisuus

Jos minun pitäisi tiivistää 2000-luku yhteen lauseeseen, ”Ei se kuitenkaan kannata” olisi kilpailemassa finaalisijoista. Kuluneen vuosikymmenen aikana maailma on kutistunut, ja tavalliset ihmiset sen mukana. Maailmasta on tullut turvattomampi ja ennakoimattomampi. Meillä ei enää ole suuria ideologioita joihin takertua, eipä edes vahvaa yhteistä uskontoa. Meillä on vain toisemme, ja me kaikki olemme sekä pieniä että erehtyväisiä.

Koska kukaan meistä ei todella tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan (se joka on tästä eri mieltä, voisi ystävällisesti vinkata minulle ensi kierroksen lottonumerot), valintamme perustuvat pitkälti uskon asioihin. Ne heijastelevat subjektiivista maailmaamme paljon enemmän kuin objektiivista todellisuutta. Tällöin toiminta, esimerkiksi poliittinen aktiivisuus, on perusluonteeltaan jotenkin positiivista. Olen aktiivinen, koska luotan siihen että mielipiteilläni ja teoillani voi olla vaikutusta. Siihen että on parempi tehdä kuin olla tekemättä ja yrittää kuin jättää sikseen.Tai ainakaan en ole täysin vakuuttunut siitä ettei niillä missään tapauksessa voi olla merkitystä. Olen aktiivinen, koska uskon että on olemassa asioita joita voin tehdä yhteisen hyvän eteen.

Yhteiskunnastamme kertoo aika paljon, että yleinen mielipide tuntuu olevan kanssani usein eri mieltä. Ei isoja asioita voi kuitenkaan ymmärtää ja on aivan sama ketä äänestää. Ei kannata ruveta meuhkaamaan. Ei kannata olla jotakin mieltä, kun asiantuntijat kuitenkin tietävät paremmin. Ei kannata käyttää vähää vapaa-aikaansa epävarmaan yhteisten asioiden hoitamiseen, kun sen voi myös käyttää konkreettisempaan puuhasteluun oman navan ympärillä. Viisas siis vaikenee, pyrkii kaikessa konsensukseen ja myötäilee isompiaan. Näin passiivisuus on uskoa omaan pienuuteen ja merkityksettömyyteen: minä en kuitenkaan osaa, minä en pysty, minä en onnistu, minä en… Passiivinen ihminen voi vain reagoida siihen mitä eteen tulee. Eikä reaktiotakaan tarvitse aina valita- kyllä tarjolla on aina joku ”viisaampi” joka sanoo että on olemassa vain yksi vaihtoehto jos mielii selviytyä. Passiiviselle ihmiselle kukoistuksesta tulee utopiaa ja selviytymiskamppailusta realiteetteja.

Passiivisuudessa on myös se mielenkiintoinen puoli, että joku siitä aina hyötyy. Esimerkiksi Suomessa vasemmistolla on perinteisesti mielipidemittausten perusteella merkittävästi suurempi kannatus kuin mikä realisoituu vaaleissa äänisaaliiksi. Sympatioista ei kuitenkaan ole iloa, vaan ainoastaan siitä että ihminen vaivautuu kävelemään äänestyskoppiin ja käyttämään valtaansa. Vaaleissa oikeisto siis hyötyy vasemmistolaisten äänestäjien nukkumisesta. Lopputulosta saamme katsella koko vaalikauden ajan. Vaaleissa nukkuminen ei siis ole itsenäisen poliittisen protestimielipiteen ilmaisu, vaan konkreettinen vallansiirto yksiltä puolueilta toisille.

Jos on niin, että joku konkreettisesti hyötyy passiivisuudesta, ei ole kaukaa haettua päätellä että tämän jonkun intressissä on myös ylläpitää olotilaa jossa mahdolliset toisinajattelevat pysyvät passiivisina. Onko tällaista toimintaa havaittavissa poliittisessa elämässä? Nähdäkseni kyllä on. Esimerkiksi Kokoomus on tehnyt täsmälleen näin työväenpuolue- ja vastakkainasettelun loppumisretoriikallaan. Jos Kokoomuskin on työläisen puolella, on aivan sama, ketä duunari äänestää. Jos kaikki ovat kaiken hyvän puolesta ja kaikkea pahaa vastaan, voi yhtä hyvin pysyä kotona. Vaalien lopputulos on selvä jo ennen kuin ne on käytykään: valtaan pääsee joku joka puolustaa hyvää ja vastustaa pahaa. Dynaaminen poliittinen elämä sen sijaan tarvitsee vastakkainasetteluita: sitä että kansalaisille on selvää, mitkä ovat puolueiden erot ja mihin hän voi aktiivisuudellaan vaikuttaa. Toimiva demokratia ei tarvitse ainoastaan kansalaisia joilla on poliittisia oikeuksia, vaan myös kansalaisia joilla on uskoa siihen että juuri heidän aktiivisuutensa kannattaa. Jokainen, joka on politiikassa mukana voimavarojensa mukaan ja itselleen sopivalla tavalla, edistää tätä uskoa. Sitä kunnioitan jokaisessa tapaamassani aktiivisessa ihmisessä, edustivatpa he mitä puoluetta ja mielipidettä tahansa. Typeryyden täytyy yhdistyä yhteiskunnalliseen valtaan hyvin harvinaisella tavalla ennen kuin siitä syntyvä haitta ylittää sen, mihin viisaasti vaikenevien massat kykenevät ilman että he tekevät yhtikäs mitään. Jokainen joka vaivautuu tuomaan poliittiset mielipiteensä esiin, edustaa enemmän kuin toivoa. Sellainen ihminen edustaa itse tulevaisuutta.

posted under , , |

0 kommenttia:

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments