Pako kauneuteen

Omenapuumetsän lähes sata hedelmäpuuta ovat kukassa. Jokaisen puun jokainen oksa peittyy kukkiin, valkoiseen ja hentoon vaaleanpunaiseen. Puut ovat rakentaneet kukkaloistoa kaikessa hiljaisuudessa viikkojen ajan, mutta aina se yllättää. Täällä missä omenapuita on joka kolossa, kaupunkikin järjestää omenapuunkukkien kunniaksi kansanjuhlan. En ole vielä yhtenäkään vuotena ehtinyt sinne. Miten malttaisin, kun juhla on jossakin Lohjan keskustassa mutta lähes sata hedelmäpuuta kukkii täällä, ja jos lähden pienelle kävelylle naapurustoon, sekoan laskuissani täysin? Täydellisintä kauneutta ei kävelyretkellä kuitenkaan koe. Siihen tarvitaan muutakin kun kaikki puutarhan hedelmäpuiden kukat. Tarvitaan juuri oikea illan hetki, kun päivän äänet ovat hiljenneet, sininen hiljaisuus joka laskeutuu ilta-auringon kanssa lempeästi puiden oksille. Puiden tuoksu kyllästää ilman ja kevyin tuulenhenkäys puhaltaa ilmaan valkeita terälehtiä pilvinä. Silloin on seistävä nurmikolla. On hengitettävä syvään ja nähtävä kaikki, kaikkien keväiden muistot, kaikki lupaukset tulevista keväistä. Kauneudesta tulee enemmän kuin estetiikkaa; siitä tulee todellisuuden muoto. Maailma ei pakene kauas eivätkä sen huolet katoa. Mutta niistä tulee siedettäviä. Koska mikään määrä synkkyyttä ei ole koko totuus todellisuudesta.

Todellinen kauneus on harvinaista tässä maailmassa jossa esteettistä mielihyvää ja elämyksiä on tarjolla jokaiseen makuun. Jos vain haluan, voin pukeutua kauniisiin vaatteisiin ja maalata peilikuvani värikkääksi. Voin sisustaa kotia, matkustaa ja ravita mieltäni kulttuurielämyksillä. Voin tehdä tätä kaikkea vuosikaupalla, mutta mikään ei takaa että siinä ajassa pääsen kokemaan hitustakaan Kauneudesta. Sillä todellinen kauneus on paljon enemmän kuin osaan sanoin kuvailla ja sellaisena aina hiukan ajatustakin edellä. Sitä voi haluta, mutta sen keräämiseksi ei voi laatia suunnitelmaa eikä strategiaa. Sitä ei voi ostaa eikä rakentaa, ja siksi lupaus siitä onkin asia jota meille voidaan kaupitella loputtomiin, yhä uudelleen. Kerta toisensa jälkeen ihastumme ja kyllästymme kun huomaamme että käteen jäikin vain jokin hieman kauneudenkaltainen asia. Kauneus on häilyvää ja katoavainen mutta silti se on elintärkeä.

Eskapismilla, halulla paeta edes hetkeksi ahdistavaa todellisuutta, selitellään nykyään pieniä arkipäivän moraalisesti arveluttavia valintoja. Arjen vastapainoksi tarvitaan aivotonta viihdettä, kemikaaleja ja kerskakulutusta. Se mikä normaalisti olisi typerää tai piittaamatonta muuttuu harmittomaksi huviksi kun perusteluksi annetaan pako arjesta. Kaikki ymmärtävät eskapistista toimintaa koska jotenkin aikamme ihminen on onnistunut luomaan satumaisen rikkaan valtakunnan jonka rauhassa pitkään ikään elävät asukkaat haluavat epätoivoisesti sieltä kauas pois, edes hetkeksi. Pois emme pääse, mutta emmekö edes tauolle? Kaupalliset pakopaikat tiedetään kyllä huonoiksi. Mutta ne ovat helposti saatavilla, ja ehkä on niin ettei mitään parempaa olekaan? Ehkä nirvana onkin turtumus ja se ettei päässä liiku mitään? Mielensä hetken levon toivossa turruttava ihminen onkin ennen kaikkea surullinen näky: joko hän ei ole koskaan osannutkaan unelmoida tai sitten hän on luovuttanut ja päättänyt tyytyä siihen mitä on helposti ulottuvilla.


Oi, kyllä minä eskapisteja ymmärrän. Tiedän oikein hyvin että maailmamme on tietyiltä osin läpeensä mätä. Välillä ihmettelen, mikä määrä ihmisen julmuutta, pikkumaisuutta tai typeryyttä voisi enää todella yllättää minut. En tiedä, mutta välillä huomaan silti yllättyväni, ja silloin pelkään miten tässä vielä käykään ennen kuin vanhuudenhöperöys tai äkkikuolema tulevat ja vapauttavat minut synkeiden havaintojen taakasta. Uskon kuitenkin ettei keinotodellisuus ole kummoinen ratkaisu niin kauan kuin reaalimaailmassakin on syvää ja sinistä kauneutta, vaikka sitten miten harvinaista. Kauneutta on ehkä vaikea löytää, mutta löytäjä palkitaan aina. Lumouksen ja turtumuksen välinen ero on maailman kokoinen: lumous inspiroi, herättelee ajatuksia, antaa ymmärrystä ja valoa joka kantaa vielä arjen palattuakin. Turtumuksesta taas on pakko palata arkeen, kontrasti on terävä ja usein palaava arki on entistä tympeämpi.

Kauneudesta ei julkisuudessa juuri puhuta –paitsi siellä missä markkinavoimat ovat äänessä, ja siellä siitä puhutaankin asiakkaat pyörryksiin. Kauneutta ei voi mitata, ja tunnetusti eri ihmiset löytävät kauneutta eri paikoista. Onko oikea ratkaisu silti jättää estetiikka huomiotta ja julistaa kauneus luksukseksi jota ilman tulemme kyllä toimeen? Emme tarkkaan tiedä, mihin sijoittamalla saisimme lisää kauneutta (tai edes jotakin sitä muistuttavaa), mutta onko järkevä johtopäätös silloin ettei kannata edes yrittää? On jotenkin surullista miten varhaisimmista ajoista lähtien ihminen on nähnyt suurta vaivaa tavoitellessaan kauneutta ympärilleen, ja aikana jolloin meillä olisi mahdollisuuksia vaikka mihin, jätämmekin siksi, latistamme kauneuden välinearvoksi, tyydymme arkipäiväiseen ja banaaliin. Päätämme että koska emme ymmärrä kauneutta emme myöskään tarvitse sitä. Pian ihmettelemme, mihin elämästä katosi jännitys ja mysteeri, miksi vain näemme mutta emme koe. Kauneuden mysteerin katoaminen ei näytä tarkoittavan sitä että elämä tulisi ymmärrettävämmäksi vaan että sen tilalle tulee ikävämpiä mysteereitä.

Omenapuiden kukinta kestää vain viikon verran. Siihen päättyy kevät ja sen loputtua alkaa vihreä kesä. Japanilaisten vastine keväisessä omenapuutarhassa käyskentelylle, hanami eli kirsikankukkien katselu, sisältää annoksen haikeutta. Hanamissa liikuttaa suuren kauneuden hauraus ja katoavaisuus. Minusta kauneuden katoavaisuus on kuitenkin havaitsijan valinta: kukat katoavat, mutta niiden aistiminen voi muuttaa aistijan. Joten katoavaisuus on suhteellista, ellei peräti harhaa. Omenankukat katoavat, mutta niiden tuoksu jää. Se tulee marraskuisiin uniin, ja jonakin aamuna pimeään on helpompi herätä. Talven lumihiutaleet näyttävät joskus puista satavilta terälehdiltä. Ennen kuin huomaankaan, on taas kevät.

posted under , , |

0 kommenttia:

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments