Mutta porkkana on porkkana

Puutarhamme on perustettu aikana jolloin puutarhan pääasiallinen tarkoitus oli ruokkia talon väki ja vielä kaupunkilaisserkut kaupan päälle. Sen jälkeen muoti on muuttunut, mutta meillä perinne jatkuu edelleen. Blogin päivitystahtikin kärsii, kun aikani ja voimani kuluvat kylvötöissä. Kasvimaan viljeleminen on kuitenkin eräs parhaista tietämistäni ajankäyttötavoista. Ruuan kasvattaminen itse -niissä rajoissa kuin se on itse kullekin mahdollista- on myös tärkeä osa yksinkertaista elämäntapaa. Siihen on paljon hyviä syitä.

Ruokakaupassa käyminen on moraalisesti arveluttavimpia arjen puuhia. On helppoa ajatella miten ihmisen on mahdollista juoda harmiton humala, harrastaa vastuullista seksiä ja sijoittaa eettisesti.
Mutta tavallisen ihmisen on jokseenkin mahdotonta suoriutua ruokakaupasta ulos tekemättä mitään eettisesti arveluttavaa. Aloitetaan vaikka vihannesosastolta. Vielä kaupassakin puoliraa’at tuontikasvikset on kuljetettu toiselta puolelta maailmaa. Kuljetuskustannusten lisäksi hedelmien ja vihannesten kaltaisille nopeasti pilaantuville tuotteille voi laskea melkoisen hävikin, mikä tarkoittaa että ostamalla osallistuu pimeän jätteen tuottamiseen. Tavanomaisesti tuotettuja vihanneksia ja hedelmiä on lannoitettu rajusti ja ne on käsitelty sekä ihmiselle että ympäristölle haitallisilla torjunta- ja pintakäsittelyaineilla. Espanjalaiset tomaatit on saattanut poimia laiton siirtolainen joka käytännössä on orjatyövoimaa. Kotimaisten kasvihuonevihannesten viljeleminen aiheuttaa valosaastetta ja kuluttaa etenkin talvisaikaan runsaasti energiaa. Entä sitten valikoimat? Kotitarveviljelijän näkökulmasta monet tavalliset, helposti kasvatettavat vihanneksetkin loistavat poissaolollaan. Paikallisissa marketeissa teollisia uutuuksia tuodaan hyllyihin viikottain. Mutta herukoita, raparperia, lehtikaalia ja kurpitsoita on tarjolla vain satunnaisesti (ja silloin kun on, laadussa ei ole kehumista). Useimmista kasviksista on ylipäätään tarjolla vain yhtä tai korkeintaan paria lajiketta- ja usein ne ovat lajikkeita jotka on valittu varastointiominaisuuksien ja satoisuuden, ei maun tai ravintoarvon perusteella. Tehotuotanto on uhka myös viljelykasvien biodivesiteetille. Mieli alkaa mustua. Emmekä siis vielä ole päässeet pois edes vihannesosastolta. Liian tarkkaan asioita ajattelevan kaupparetki keskeytyy tässä ajatuskokeessa ahdistuskohtaukseen.

Peräännymme siis takaisin, tänne kotiin jossa kevätkylvöt ovat vielä vähän kesken. Nappaan seinustalta lapion ja lähden kohti kasvimaata. Puutarhassa ongelmat alkavat kummasti pienentyä. Retiisintaimet ja valkosipulit näyttävät hennoilta ja tietämättömiltä mistään muusta kuin mehevästä mullasta ja auringosta. Mutta ne ovat osa ratkaisua moniin maailman ongelmiin. Kaikki mitä kannan puutarhasta pöytään on pois osallistumisestani siihen ongelmavyyhteen joka tunnetaan nykyaikaisena ruuantuotantona. Samalla säästän rahaa (ellen erehdy laskemaan työlleni hintaa), saan runsaasti liikuntaa ja parannan perheen ravitsemuksen laatua. Opin myös paljon uutta ja toteutan itsellisyyden hyvettä. Itsellisyys –kreikkalaisen autarkeian- suomalainen vastine merkitsee konkreettisen itsenäisyyden lisäksi myös kykyä huolehtia itsestään sekä sitä että ihmisellä on ne kyvyt, tiedot ja taidot joita tähän tarvitaan. Minun on vaikea keksiä taitoa joka olisi perustavampi kuin taito kasvattaa itselleen ruokaa.

Selvältä myös näyttää että suuri osa ruuantuotantomme ongelmista liittyy jollain tapaa siihen että tavalliset ihmiset ovat hylänneet kotitarveviljelyn. Tehotuotanto on tuotantoa massoille. Kotipuutarhassa ei kuitenkaan tarvitse tuottaa ruokaa kuin yhdelle perheelle, ja siksi lempeä ote riittää hyvin. Jotenkin meille on uskoteltu että kyky tehdä rahaa on tärkeämpi kuin kyky saada maa tuottamaan ja ylläpitämään ihmistä. Kaltaisilleni maailmanparantajillenikin on kuulemma lukemattomasti parempaa tekemistä. Pitää osallistua, kirjoittaa, vaikuttaa, järjestää tempauksia, pitää puheita ja kokoustaa. Kotona voi vain nyhjätä ja passivoitua. Onko todella näin? Mikä mahtaisi olla tärkeämpää kuin tehokas yritys puuttua osaltaan aikamme vakaviin ympäristö- ja ihmisoikeusongelmiin ja ryhtyä vastuulliseksi oman ylläpitonsa suhteen? Ei kai edes eettisesti kestävän työn tekeminen oikeuta ihmistä moraaliseen välinpitämättömyyteen vapaa-ajalla? Ei kai aiheuttamaansa haittaa voi lakaista sivuun vain sillä perusteella että tekee sitten toisaalla jotakin hyödyllistä? Sitä paitsi, työelämässä aikaansaatu hyöty on usein epävarmaa ja kyseenalaista. Kovin pitkälle on vaikea nähdä.


Kotipuutarhassakin on runsaasti epävarmuutta. Mutta jotakin aina kasvaa, satoa aina korjataan ja syödään. Ja kaikki sato kuuluu parempaan maailmaan. Ajatus kodista kulutusyksikkönä ja passivoitumisen pesänä ei sekään ole universaali totuus vaan osa teollisen yhteiskunnan ideologiaa. Jos osaamme jo kritisoida tehotuotantoa makrotasolla, ehkäpä meidän kannattaisi kyseenalaistaa sen perusajatukset myös mikrotasolla?

0 kommenttia:

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments