Kirsikkaperhosen tapaus

Tänään palasin kotiin Helsingistä tavanomaisissa tunnelmissa: väsymystä, voimatonta kiukkua, orastavaa eksistentiaalimasennusta ja vanhaa kunnon misantropiaa. ”Sellainen maailma vain nyt on”-asenne on varmasti mielen hyvinvoinnille hyväksi, mutta valitettavasti se on myös ajatusmalli joka ei lainkaan sovi ihmiselle joka yrittää selviytymisen lisäksi myös parantaa maailmaa. Onneksi en ollut fyysisesti aivan rättipoikki. Vaihdoin edustusvetimet vanhaan maalaismekkoon ja puutarhaessuun ja painuin kaivamaan kasvimaahan laajennusta ja levittämään hevosenlantaa. Reippailun ohessa pidin tietysti silmäni auki.

Suuri, oranssi perhonen kaarsi vauhdikkaasti näkökenttään, teki pari kierrosta suuren pensaan yläpuolella ja päätti sitten laskeutua mukulaleinikille vain metrin päähän puutarhurista. Se levitti hitaasti siipensä auki, ja kumarruin varovasti lähemmäksi. Tämä kaunotar ei ollutkaan mikään tavallinen nokkosperhonen! En osaa vielä varmasti tunnistaa jokaista suomalaista perhoslajia paikan päällä, mutta tiedän kyllä, mihin pitää katsoa ja mitkä tuntomerkit täytyy painaa mieleen jotta varma lajinmääritys onnistuisi. ”Sinun täytyy olla kirsikkaperhonen!” oli kuitenkin ensimmäinen mieleen tullut ajatukseni. Seuraava oli: nyt pitää olla tarkkana. Kirsikkaperhoset ovat hyvin harvinaisia, enkä ole havainnut koskaan yhtään luonnossa. Juuri tällaisten tilanteiden takia minä joka kevät kertaan tunnistusoppaani huolella. Siipien reunat? Koko? Näkyykö siivissä lainkaan valkoista? Entä etusiipien yläpinnan sisin täplä? Tuskin olen saanut tärkeät tuntomerkit painettua mieleeni kun perhonen lähtee jatkamaan matkaansa. Mutta minä olen tyytyväinen: näin huolellisesti tehty havainto olisi helppo tarkistaa. Oikeastaan ainoa laji johon voisin sekoittaa kirsikkaperhosen on toinen harvinaisuus, isonokkosperhonen, jota sitäkään en ole koskaan havainnut luonnossa. Näiden kahden lajin väliset erot eivät ole valokuvistakaan katsottuna suuren suuria. Mutta ne ovat olemassa ja tiedossani. Tarkistin havaintoni vertaamalla mieleen painamiani tuntomerkkejä sekä kirjallisuudesta että netistä löytyviin tarkkoihin valokuviin, ja mieliala alkoi kohota kuin keväinen lämpömittari: olin ollut oikeassa! Harvinainen vieras oli tullut tervehtimään minua! Hieman myöhemmin sain selville Hatikasta että tänä vuonna on tehty toinenkin kirsikkaperhoshavainto. Ovatko kirsikkaperhoset palaamassa Suomeen vuosikymmenten poissaolon jälkeen? Ovatko ne onnistuneet talvehtimaan ennätyshankien keskellä? Näihin kysymyksiin vastaaminen edellyttää lisää havaintoja. Ja minä aion pitää silmäni auki.

Harvinaisia lajeja ei välttämättä tapaa yhtään koko havaintokauden aikana. Toisaalta, erikoista ja jännittävää voi löytää puutarhasta minä tahansa päivänä. Kokemus on osoittanut että useimpina päivinä jotakin kyllä löytyy. Jos ei perhosharvinaisuuksia, niin ehkä muita outoja otuksia, mielenkiintoisia kasveja, jännittäviä tapahtumia. Sanotaan että matkailu avartaa, mutta minä olen huomannut ajatusteni avartuvan parhaiten kun muistan pysytellä kotiportin sisäpuolella. Suurella maailmalla on tarjottavana kovaa ja räikeää, mutta todelliset ihmeet asuvat usein yksityiskohdissa. Kotona uudet havainnot voi suhteuttaa olemassaolevan tietämyksen verkostoon. Niistä tulee enemmän kuin informaatiosilppua: ne lisäävät ymmärrystä.

Joskus harvoin –silloin kun aivoni tuntuvat erityisen alityöllistetyiltä- yritän pohtia kauneuden syvintä olemusta. Toistaiseksi edistystä ei ole juurikaan tapahtunut. Osaan toki erottaa arkisen ja pinnallisen esteettisen mielihyvän todellisesta kauneudesta ja todeta sen varjoksi vain. Mutta yhden aika käyttökelpoisen oloisen hypoteesin olen kehittänyt: todellinen kauneus ei ole vain kauniin asian sisäistä harmoniaa vaan se viittaa itsensä ulkopuolelle. Se inspiroi ja sen havaitseminen muuttaa aina jollakin perustavalla tavalla ymmärrystämme maailmasta. Todellinen kauneus ei ainoastaan miellytä havaitsijaa vaan avartaa häntä. Esimerkiksi Andromedan galaksi, oikein hyvä taideteos ja kirsikkaperhonen ovat kukin tavallaan osallisia tällaisesta kauneudesta. Ne eivät kerro vain itsestään, vaan koko todellisuudesta ja paikastamme siinä. Ne asettuvat omalle paikalleen: suureksi filosofiseksi ideaksi, pieneksi tiedonmuruseksi tai miksi tahansa siltä väliltä ja avaavat ajatuksille uusia näkymiä ja yhteyksiä. Kauneus lisää ymmärrystä maailmasta ja palauttaa rakkauden elämää kohtaan.


Tänään kirsikkaperhonen sattui paikalle juuri sopivasti kun tarvitsin muistutusta siitä että minulle tutuinkin osa multiversumista on ihmeitä ja salaisuuksia täynnä. Se jatkoi matkojaan, minä sain havaintoni ja huomasin yhtäkkiä olevani taas mietteliäällä päällä. Muistin, miksi pikainen maailmanloppu olisi todellinen menetys eikä vain elegantin yksinkertainen ratkaisu kaikkeen siihen mikä täällä on pielessä. Jäljelle jäi kasapäin kysymyksiä. Ehkä saan niihin vastauksen, ehkä en. Selvää on kuitenkin että maailmani on rikkaampi. Enhän vielä aamulla olisi osannut kysyä juuri näitä kysymyksiä.

0 kommenttia:

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments