Keskiaikapäivät jatkuvat

Kalenterini väittää tänäänkin että elämme vuotta 2010, järjen ja sivistyksen vallan aikakautta ihmiskunnan historiassa. Aamun verkkohesaria lukiessani aloin kuitenkin taas kerran epäillä tätä. Graviditas-klinikalla naisparit joutuvat ennen hedelmöityshoitojen aloittamista psykologin pakeille. Lääkäri Eero Varilan mukaan näin toimitaan siksi että naisparit ovat erilaisia kuin muut parit. Uutisessa mainitaan että pätevän psykologin kanssa keskusteleminen voi olla miellyttäväkin kokemus. Sitä en ollenkaan epäile. Minustakin psykologin kanssa keskusteleminen on oikein virkistävää ja mukavaa. Psykologit ovat lämpimiä ja rakastettavia ihmisiä joiden seura on kuin grillinuotion äärellä istuisi. Siksi minullakin on kotonani paitsi takka, myös psykologi. Mutta mitä tekemistä psykologien rakastettavuudella on sen kanssa että naisparit passitetaan psykologin kontrolliin kun taas heteropariskunnille riittää kevyempikin menettely?

Naisparit joutuvat psykologille, koska heidän perhemallinsa poikkeaa ”perinteisestä”. Mikä on tämä perinteinen perhemalli? Raamatussa, etenkin vanhan testamentin aikaan, polygynia oli se perinteikäs vaihtoehto jota monet pyhät miehet toteuttivat suurella innolla. Uudessa testamentissakaan ei vaimojen määrää rajoiteta yhdelläkään jumalallisella käskyllä. Vasta islam 600 vuotta myöhemmin asetti vaimojen ehdottomaksi enimmäismääräksi neljä. Mutta tässä tapauksessa ongelmana ei ollut kumppanien lukumäärä vaan sukupuoli. Jos perinteisiin aletaan tukeutua, minua aina kiinnostaa, minkä vuosisadan perinteet ovat relevantteja ja minkä vuosisadan perinteet ovat jo muinaisuutta joihin vetoaminen on saivartelua. Kuka sen päättää ja miksi meidän pitäisi uskoa häntä? Esimerkiksi esikristillisellä suomenmaalla eläneiden ihmisten perhemalleista meille ei ole säilynyt tarkkaa tietoa. Mutta homoseksuaalisuus on ilmeisesti ollut hyväksyttyä, ja homot ovat tiettävästi kohonneet usein shamaaneiksi ja tietäjiksi. Tästä voisi päätellä että heillä on ollut myös oikeus rakkauselämään. Jos homouden osoittaminen olisi ollut tiukasti tuomittua, miten homot olisivat voineet valikoitua merkittäviin asemiin yhteisössä? Eihän homous päälle päin näy, muusta kuin käyttäytymisestä. Minkä takia vieraan uskonnon pakolla tänne tuomat ”perinteet” siis olisivat arvokkaampia kuin alkuperäinen, homoystävällinen traditiomme? Kunnes toisin todistetaan, minusta kannattaisi lähteä siitä että perinteisin suomalainen kanta on se että yhteiskunta pitäköön uteliaan nokkansa erossa tasa-arvoisten kumppanien välisestä rakkauselämästä ja olkoon kiitollinen siitä että rakkautta ja perheenperustamishaluja ylipäätään on.

En ymmärrä, mikä riski on että lapsen seksuaalisuudesta tulee ”tietynlainen”. Mitä ”tietynlaisella” edes tarkoitetaan? Sitäkö että lapsesta voi tulla homo? Mikä ihmeen ongelma se nyt olisi? Minä luulin ettei homous ole kymmeniin vuosiin ollut sen paremmin rikos kuin sairauskaan. Yhteiskunnassamme on jo ajat sitten tunnustettu että homouden leimaaminen rikokseksi tai sairaudeksi johtui leimaajien ennakkoluuloista, ei sen luonteesta sinänsä. Jos tosiaan uskomme tiedettä ja lakejamme, meidän on hyväksyttävä homous normaalien ihmisten yhtenä ominaisuutena, samaan tapaan kuin silmien väri tai veriryhmä. Sitä paitsi, voisi kuvitella että korkeakoulutetut ihmiset vuonna 2010 osaisivat jo päätellä että suurin osa homoista on syntynyt heteroperheisiin. Vai yrittääkö Varila sanoa että homous altistaa lapset harvoille vakaville seksuaalisille poikkeamille, kuten pedofiliaan? Tätä väitettä ei tietääkseni ole tieteellisesti todistettu (ymmärtääkseni tutkimukset viittaavat päinvastaiseen), ja jos näin on, se on ennakkoluulo. Siis jotakin, joka on ennakkoluuloisen ihmisen itsensä, ei sen kohteen murhe. Entä miksi ”asioista kertominen” voi olla ongelma naisparin kotona? Eikö se ole ongelma heteroparien kotona? Onko heterovanhempien ihan hyvä kertoa –ja miksei näyttääkin- lapsille miten hommat meidän perheessä hoituvat niin kuin luonto on tarkoittanut, mutta lesbovanhempien ei? Vai olisiko sittenkin niin että seksuaalisuudesta keskustelu ja vanhempien väliset kiintymyksenosoitukset ovat jokaisessa perheessä asia jonka hoitaminen vaatii jonkinlaista taitoa, sukupuolista riippumatta? Odotetaanko lesbovanhempien jotenkin erityisesti nostavan esille että ”meillä ollaan poikkeavia ja b-luokan kansalaisia” ja odotetaanko heterovanhempien vastaavasti tuovan esille että meillä ollaan sitten kunnon heteroita? Vai saavatko heterot olla hiljaa mutta naispareilla on Asia Josta Pitää Puhua? Miksi?

Entä onko mahdollinen koulukiusaus todella lapsen vanhempien ongelma? Oikeuttaako mikään poikkeavuus kiusaamisen tai tekeekö se siitä edes ymmärrettävää? Mielestäni ei. Kiusaaminen ei koskaan ole hyväksyttävää ja sen vihjaaminen että se johtuisi mistään muusta kuin kiusaajan väärästä toiminnasta on törkeää. Miksi lapsen lihavuudesta johtuvaa koulukiusausta ei pyritä ratkaisemaan komentamalla lapsi laihdutuskuurille tai eksoottisen uskonnon ja siihen liittyvien kummallisuuksien takia kiusatun perhettä ei ohjeisteta kääntymään evankelis-luterilaisuuteen, mutta naisparin kanssa kannattaa kyllä ottaa mahdollinen kiusaaminen puheeksi jo ennen lapsen syntymää? Jos yhteiskunnan tosiasialliset (vaikkakin virallisen moraalikäsityksen vastaiset) asenteet ovat merkittävä syy sille miksi naisparin lapsen elämä voi olla muita lapsia vaikeampaa, eikö se olisi painava syy pyrkiä muuttamaan näitä asenteita? Millä tavalla moraalista on alistaa se osapuoli joka ei ole tehnyt mitään väärää, kontrolliin ja rajoituksiin?

Ylipäätään, minua ihmetyttää tämä kaikki syynääminen maassa jossa lapsia saavat perinteisillä, turvattomilla menetelmiä hankkia kaikki ihmiset jotka siihen suinkin kykenevät. Jos ihmiseltä epää oikeuden hedelmöityshoitoihin, häneltä epää turvallisen mahdollisuuden lisääntyä. Mitä tämä merkitsee? Sitä, että naispareilla on tämänkin jälkeen olemassa mahdollisuus lisääntyä- tavalla joka on heille äärimmäisen epämiellyttävä ja sisältää vakavia riskejä. Jos naispari on vakaasti päättänyt hankkia lapsen ja toinen heistä on hedelmällinen, hedelmöityshoidon kieltäminen on vain hidaste, ei varma este. Jos taas ollaan sitä mieltä, että homosuhteessa eläminen sinänsä aiheuttaa syyn epäillä ihmisten kykenevyyttä vanhemmiksi, tulisi nämä epäilyt johdonmukaisuuden nimissä ulottaa laajemmallekin. Minulla ei ole juuri nyt ole tilastoja ulottuvillani, mutta veikkaanpa etteivät Suomen lastensuojelulliset ongelmat –jotka muuten ovat vakavia ja hyvin yleisiä- synny merkittävissä määrin naisparien perheissä. Miksi yhteiskunta on kiinnostunut kontrolloimaan naisparien lisääntymistä, mutta ei edes yritä puuttua alkoholistien,väkivaltarikollisten tai vaikkapa sinkkunaisten lisääntymiseen? Kieltämältä lesboilta oikeuden turvalliseen lisääntymiseen yhteiskunta ilmaisee, että jollakin tavalla heidän normaali, periaatteessa hyväksyttävä ominaisuutensa on suurempi vika kuin ne ongelmat joiden johdosta perheet yleensä päätyvät lastensuojelun asiakkaiksi. Turvallisen lastensaantimahdollisuuden kieltäminen on askeleen päässä lesbojen pakkosteriloinnista, mutta siitä en ole varma, kuinka suuri se askel ainakaan teoreettisella tasolla on.

En ylipäätään ymmärrä miksi yhteiskuntamme instituutiot kutsuvat usein ”perheiden tukemiseksi” kontrolli- ja sanktiointitoimia. Näitä keskiaikapäiviä seuratessa tuntuu siltä että instituutioidemme mielestä aikamme suomalaisen yhteiskunnan suurimpia ongelmia on se että täällä on kaikesta yrittämisestä huolimatta aivan liikaa lujaa rakkautta, sitoutumishalua ja pyrkimystä vastuullisuuteen ihmissuhde- ja perhe-elämässä. Jos näin on, mistä ne kaikki synkät tilastot tulevat? Mistä tulee se pienten uutisten virta joissa kerrotaan kaikissa mustelmien ja sisäisten haavojen väreissä näkyvistä perhehelveteistä? Onko meillä todella varaa pyrkiä rajoittamaan kenenkään vastuullisen ihmisen rakkautta, vai pitäisikö meidän päin vastoin oikeasti miettiä miten tukisimme sitä? Ennen kaikkea: onko millään tsunamiyliopistoilla toivoakaan nostaa kansakuntamme menestyksekkäiden sivistysvaltioiden joukkoon jos asenneilmasto on tällä tasolla?

posted under , , |

0 kommenttia:

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments