Mikä meitä fiksuja suomalaisia oikein vaivaa?

Taidan tosiaan alkaa toistaa itseäni. Mutta kuluneena viikonloppuna olen joutunut rasismiteeman kanssa tekemisiin jo kahdesti: ensin Vasemmistoliiton Uudenmaan piirin piirikokouksessa jossa hyväksyimme rasisminvastaisen kannanoton ja toisen kerran hieman yksityisemmässä arkisessa keskustelussa.

Virkkalaan ei ole pizzerianpitäjien lisäksi tullut montaa ulkomaalaista. Lohjalla olen nähnyt tasan kerran hijabia käyttävän naisen. Se toinen paikallinen huivipää olen minä, eikä minua lasketa koska olen kuitenkin ulkonäöltäni stereotyyppinen suomalainen: iso, vaalea ja sinisilmäinen. Niin, luulisi ettei muukalaisvastaisille ole täällä paljon niitä joita vastustaa.

Mutta Ne ovat uhka täälläkin ja jos joku Niistä kehtaa joskus jalallaan tänne astua, selvät mielipiteet ovat jo valmiina. Ja minä ihmettelen, mistä hiivatista lähtien tavalliset järkevät suomalaiset ovat alkaneet tuomitsemaan ihmisiä edes näkemättä heitä. Mistä lähtien rasismista tuli salonkikelpoinen puheenaihe ja vihapuheesta aihe jonka voi ottaa esille koska vain, kenen blondin kanssa vain?


Viime kuukausien aikana olen yhä useammin törmännyt niinkutsuttuun maahanmuuttajakritiikkiin niin netissä kuin torikeskusteluissakin. Tapaamilleni kriitikoille on ollut yhteistä se että heillä on paljon enemmän luuloja kuin tietoa. He vastustavat islamia, mutta vastustus kaatuu siihen että se pohjautuu tiedon sijasta luuloihin ja väärinkäsityksiin. He vastustavat pakolaisia, mutta eivät tiedä millaisista oloista nämä ovat joutuneet lähtemään eivätkä muista että siitä ei ole sataakaan vuotta kun Suomestakin lähdettiin sotaa pakoon. Tapaamani "kriitikot" ovat ihmisiä joilla on paha olla. Väitänpä kuitenkin että sen pahan olon perimmäinen syy eivät ole maahanmuuttajat. Väitän myös että jos haluamme ottaa tämän päivän suomalaisen pahoinvoinnin vakavasti, meidän pitäisi laajentaa keskusteluamme juupas-eipäs-maahanmuutosta käsittelemään yhteiskunnallista epäoikeudenmukaisuutta ja syrjäyttämistä yleensä.

Olen huomannut tämän kevään ja talven aikana että on paljon asioita joita minäkään en hyväksy enkä suvaitse. En hyväksy rasismia. En hyväksy yhdenkään uskonnon syrjintää, vaikka kyseessä olisi kuinka aggressiivinen uskonto jonka edustajat pistäisivät minut päiviltä jos vain saisivat tilaisuuden. Uskon vakaasti siihen että parempi on kärsiä pahaa kuin tehdä sitä. Jos minun suvaitsevaisuuteni, lempeyteni, idealismini tai hyvät tekoni johtavat siihen että joku käyttää minua hyväkseen tai suoranaisesti vahingoittaa minua, se on paljon pienempi paha kuin väärin tekeminen tai hyvän tekemättä jättäminen.


En hyväksy sitä että kenenkään uskonnonharjoittamista rajoitetaan silloin kun siihen ei liity suoranaista toisuskoisten syrjintää, pakottamista tai muuta konkreettista haitantekoa. Mitä syrjintään tai pakottamiseen tulee, havaintojeni mukaan sitä harjoittavat innokkaimmin aivan kotimaiset voimat. Muslimeilla on kyllä kuulemma kaikenlaisia pahoja aikeita, mutta samanlaisia huhuja kiersi juutalaisistakin 1920-ja 30-luvuilla. En hyväksy ihmisten arvottamista heidän ulkomuotonsa tai syntyperänsä perusteella. En hyväksy sitä että jotakuta pidetään alempiarvoisena, potentiaalisena rikollisena tai vastenmielisenä pelkästään sillä perusteella että hän on erilainen kuin Me (keitä "me" sitten ovatkaan). En hyväksy vihan nimittämistä isänmaallisuudeksi enkä suvaitsemattomuuden kutsumista suomalaisuudeksi.

Nykysuomalainen, kulutushumalainen, juureton ja julkisuutta palvova kulttuuri ei minusta ole puolustamisen arvoinen. Eräät länsimaiset arvot kyllä ovat, esimerkiksi vapaus, veljeys ja tasa-arvo. Niille on yhteistä esimerkiksi se ettei niitä puolusteta syrjimällä vaan ystävällisyydellä, epäitsekkyydellä ja muistamalla että näkyvistä eroistaankin huolimatta kaikkien kulttuurien edustajilla on paljon yhteistä. Olen aika varma siitä että voisin olla hartaan muslimin kanssa monesta asiasta samaa mieltä, aivan samoin kuin olen monesta asiasta samaa mieltä hartaiden kristittyjen tai juutalaisten kanssa. Jos eromme ovat ylitsepääsemättömiä, ne ovat sitä siksi että olemme niistä sellaisia tehneet. Jos yhtäläisyyksiä ei löydy, se voi johtua myös siitä että meiltä puuttuu halua etsiä niitä. Kenenkään uskonto, katsomus tai kulttuuri ei ole niin täydellinen etteikö toisin ajatteleviltakin voisi oppia paljon. Toisin sanoen, kenenkään ajattelu ei ole niin täydellistä etteikö joku aivan erilainen ihminen voisi sitä rikastuttaa, jos vain annamme siihen mahdollisuuden.

Syrjintä ei koskaan ole ongelmien ennaltaehkäisemistä. Se on niiden aiheuttamista. Se on oman edun vastaista toimintaa ja virheellistä päättelyä. Jos päättelemme että ihmisen ulkomuoto tai tausta kertovat hänestä kaiken mitä meidän tarvitsee hänestä tietää, ihmiskuvamme on kapea ja ajattelumme huolimatonta. Jos haluamme tietää millaisia ihmiset todella ovat, meidän on nähtävä tutustumisen vaiva. Sama pätee silloin kun haluamme arvioida sitä ovatko he kunnollisia vai rikollisia retkuja, kiihkoilijoita, juurettomia vai jotakin siltä välillä. Jos haluamme tavoitella kestävää hyvinvointia ja reilumpaa maailmaa, helppoa tietä ei ole vaan jaloja päämääriä on tavoiteltava jaloin keinoin. Päämäärät ja toiveet elävät jossakin mahdollisessa maailmassa, mutta tekomme ovat todellisuutta. Hyvää voi syntyä vihasta ja syrjinnästä huolimatta, mutta ei koskaan niiden ansiosta.


posted under , , , , |

2 kommenttia:

Ofelia kirjoitti...

Mitä nyt näitä lähipiirini muslimeita olen kuunnellut, niin heidän mielestään kaikki olisi hyvin, jos muutkin olisivat muslimeita. Heillä ei ole mitään opittavaa meiltä (jotka olemme Jumalan hylänneitä kännikaloja) vaan meillä heiltä... Vain muslimit ovat oikeassa ja juurikin täydellisiä. Vaikeus onkin mielestäni siinä, että muslimit eivät jousta vaan meidän pitää sopeutua heihin. He ovat aina oikeassa, oli kyse mistä hyvänsä - yritä siinä sitten laajentaa katsantokantaa... Toki minäkin olen monesta asiasta heidän kanssaan samaa mieltä, mutta muuri tulee vastaan juuri siinä, että loppujen lopuksi vain muslimitapa on ainoa oikea tapa elää. Jos olet eri mieltä, olet rasisti. Eli kyllä ne osaavat sopivasti vetää tämän rasistikortin esiin. Rasismi kun ei enää ole sitä että sanotaan jotain pahaa ihonväristä tai leimataan sen perusteella toinen joksikin, se on nykyään sitä että ollaan eri mieltä jostain eikä anneta kaikessa periksi.

Saara kirjoitti...

Tällaista olen kuullut. Mutta...entä sitten? Jos joku on ahdasmielinen ja joustamaton, se on hänen häpeänsä. Meidän ei tarvitse lähteä leikkiin mukaan, eikä meillä ole moraalista oikeutta vastata pahaan pahalla. Tietysti suvaitsevaisuutta ja hyvää tahtoa voi käyttää hyväksi. Pointtini olikin, että jos ainoa tapa estää hyväksikäytetyksi tuleminen on syrjiä itse, sitten tulen mieluummin hyväksikäytetyksi.

En ylipäätään tee (tai kehota ketään tekemään) hyviä tekoja palkkioiden tai vastavuoroisuuden toivossa, vaan siksi että hyvä on itsessään arvokasta. Se on jotakin jonka tulisi olla olemassa. Jos minä teen hyvän teon ja saan kärsiä pahaa sen vuoksi, maailma on edelleen parempi paikka kuin jos minäkin olisin tehnyt pahaa.

Nyt voidaan tietysti sanoa että tekemällä pienen vääryyden olisin voinut estää suuremman pahan tapahtumisen. Tämä on kuitenkin spekulaatiota, puhumattakaan siitä että minä aika harvoin olen puolueettoman arvioitsijan asemassa.

On myös virheellistä päätellä että se että minä kieltäydyn syrjimästä Peraa aikaansaa sen ettei Pera kerta kaikkiaan voi tehdä mitään muuta kuin hyväksikäyttää hyvää tahtoani ja piestä minut pimeällä kujalla. Jokainen voi vastata vain omista tekemisistään. Päinvastoin, on olemassa ainakin pieni mahdollisuus että minun moraalinen toimintani saa myös Peran miettimään, kannattaako minua sittenkään vihata. Jos sen sijaan teen väärin, Pera saa siitä varmasti syyn vihata minua. Jos Pera päättää kuitenkin antaa minulle selkään, siitä vaan. Maailmassa on tärkeämpiäkin asioita kuin henkilökohtainen hyvinvointini. Esimerkiksi vapaus: se ettei kukaan voi pakottaa minua (toivottavasti ei ketään muutakaan) pelkäämään, vihaamaan tai tekemään jotakin väärää. Jos teemme jotakin näistä, se on oma valintamme josta meidän on myös kannettava vastuu. Jos vetoamme pakkoon tai olosuhteisiin, kiellämme täysivaltaisuutemme. Sitäkö todella haluamme?

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments