Kodinhaltijan päivänä

Koti on täydellisissä rauhan ja kauneuden hetkissä. Ulkomaailmassa sompaillessa ainakin minulta paikkani maailmassa tuppaa hetkittäin unohtumaan. Alan huomaamattani kehitellä kaikenlaisia merkillisiä kuvitelmia, esimerkiksi että elän elämäni työssä, vapaalla tai unessa. Sitten tulen kotiin. Hiivin jonakin tähtikirkkaana iltana puutarhaan ja muistan että todellisuudessa elän nurmikon ja tähtisumujen välillä. Muistan että koti on niissä hetkissä jolloin kaikki silmäni ovat auki. Tämä on minun tulkintani maailmankansalaisuuden (kreik. kosmou politēs) ideasta. Kotia eivät olennaisesti määrittele sen ulkoiset rajat, vaan se on sisäinen tila jota sitten parhaamme mukaan ilmennämme siinä ulkomaailman osassa jota parhaiten voimme kutsua omaksemme. Silloin kun asiat ovat hyvin, koti kuten ajatuksetkin kuitenkin ilmenevät fysikaalisessa maailmassa: ajattelijan ruumiin rajoissa tai tietyssä osoitteessa sijaitsevan asumuksen kautta.

Tässä maassa koti ja asunto ovat usein sama asia. Kodin ei ainoastaan ajatella eksistoivan fysikaalisessa maailmassa vaan se on redusoitu siihen. Ehkäpä siksi täällä on niin paljon niitä joilla on asunto mutta ei kotia. Paljon on niitäkin joiden koti on oikeastaan työpaikalla tai harrastusten parissa. Mutta paraskin työpaikka on hatara korvike kodille. Vähitellen epäselväksi on alkanut tulla myös se mikä on ero vapauden ja tuuliajolla olemisen välillä. Monet kuvittelevat olevansa vapaita, vaikka todellisuudessa he ovat vain kodittomia, ja parasta mitä heidän tilastaan voi sanoa on ettei se ole vankeutta. Vapaus kuitenkin on paljon enemmän kuin vankeuden puutetta, ja samalla tavalla koti on paljon enemmän kuin avaimet oveen jossa lukee oma nimi. Vapaus, kuten kotikin, eivät parhaimmillaan ilmene vain puutteen poissaolon kautta vaan niillä on oma sisältönsä.

Suomenuskoisena ajattelen siis että koti on ensisijaisesti henkinen ja hengellinen tila: se on maailmani keskipiste jossa haluan seisoa tukevasti. Siellä ei vain levätä, syödä ja vaihdeta vaatteita. Se ei vain palvele ihmistä, vaan viisas ihminen palvelee myös sitä. Hyvän kodin suojissa ihminen voi olla oma itsensä; toisaalta kuitenkin hyvän kodin saavuttaminen edellyttää että se oma itse on vastuullinen, välittävä ja rauhaarakastava. Kaunis sisustus on laiha lohtu jos ilmapiiri on kireä ja perheenjäsenet toisilleen vieraita. Sama toimii toisinkin päin: jos fyysinen koti on ruma ja epäviihtyisä, on miellyttävän ilmapiirin ylläpitäminen vaikeampaa. Huolehtiessamme kodista huolehdimme konkreettisesti siitä että hullussa maailmassa on jokin paikka jossa on rauhaa, elämää ja kauneutta -kaikilla tasoilla. Ideoiden maailma alkaa saada fyysisen muodon. Niin käy aina, silloinkin kun emme sitä ole oikeastaan halunneet ja kodin siemenestämme kasvaa epäviihtyisä, riitaisa ja ruma paikka jossa kellään ei ole hyvä olla. Koti on se paikka maailmassa jonka rajojen sisäpuolella muistutamme eniten Luojia ja jossa sisämaailma alkaa ilmetä materian rajoissa. Kotini kertoo todellisista arvoistani ja siitä kuka olen yhtä paljon kuin tiliotteeni ja kalenterini. Siinä missä ihminen maalaa itsestään mielessään hiukan kaunisteltua kuvaa, nämä konkreettiset todisteet kertovat myös ne asiat jotka mielellään unohtaisi ja joista ei vastuuta haluaisi ottaa. Ei ole helppoa olla Luoja, edes pienessä ja osittaisessa mittakaavassa.


Filosofina minulla on mahdollisuus levittää ajatuksiani maailmaan myös kirjoitusteni, puheideni ja opetusteni kautta. Se kuinka paljon nämä todellisuudessa maailman menoon vaikuttavat, on kuitenkin aina epävarmaa. Tämän päivän median lemmikit ovat muutaman vuoden päästä unohdettuja, toisaalta taas historia on postuumisti antanut kunniaa monelle omana aikanaan väheksytylle ajattelijalle. Kotona tällaista epämääräisyyttä ei ole: vaikutusalueeni on toki rajallinen, mutta todellinen. Niin onnistumiseni kuin epäonnistumiseni säteilevät kirkkaasti nurkkiin ja koloihin. Ne himmenevät vain hieman kun kannan kotona saamaani lepoa, kannustusta ja ajatuksia ulkomaailmaan. Kodilla on keskipiste, mutta mihin se loppuukaan? Sinne minne ajatukseni ehtivät koskaan taivaltaa, vaiko pimeän tullen taivaalle syttyvään Andromedan galaksiin asti?

364 päivänä vuodessa suomenuskoiset siis rakentavat maailmansa keskipistettä. Huolehdimme parhaamme mukaan sen viihtyisyydestä: siivoamme ja kaunistamme sitä, yritämme saada arjen sujumaan ja vaalia onnellista ilmapiiriä. Joskus väsyttäisi, aina ei huvittaisi ja kun kuvioissa on toinenkin ihminen tarpeineen, itsekkyys houkuttelisi. Silloin kannattaa muistaa että kodilla on olemassa se suurempikin mittakaava. Se ei katoa silloinkaan kun sitä ei mielellään ajattelisi, päinvastoin, silloin sen mielessä pitäminen on vieläkin tärkeämpää kuin helppoina hetkinä.


On erinomainen idea yhtenä päivänä vuodessa hengähtää ja juhlia kotia. On syytä iloita kaikesta siitä mitä on jo saatu rakennettua. On myös aihetta olla kiitollinen kaikesta siitä hyvästä jota emme ole kotiin omin käsin kantaneet vaan mikä on tullut lahjana: suurempien vastoinkäymisten poissaoloa, pieniä sattumuksia joista on rakentunut muistoja, jaksamista. Huonompinakin vuosina tällaisia asioita on paljon, hyvinä vuosina niillä ei tunnu olevan määrää eikä rajaa kun tarkemmin alkaa ajattelemaan. Rakkaus ruokki Kodinhaltijan, mutta jokainen rakastava ihminen tietää että rakkautta kannattaa välillä ilmentää myös teoin ja juhlin. Sitten jaksaa taas tehdä työtä ja rakentaa omaa pientä nurkkaa maailmankaikkeudesta paikaksi jossa täydellinen kauneus hiljalleen todellistuu.

posted under , |

1 kommenttia:

Zepa kirjoitti...

Aamen. Kun kotiaan rakastaa ja siitä huolehtii,myös koti rakastaa asujaa ja huolehtii hänen hyvinvoinnistaan.

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments