Maahanmuuttaja on hyvä vihollinen

Suomalaisella yhteiskunnalla on paha olla. Merkille pantavaa on se, ettei epävarman ja päähän potkitun kansan kiukku kohdistu sinne minne ehkä olisikin syytä: valtaapitäviin jotka ovat runnoneet huonoja poliittisia päätöksiä toistensa perään. Ehei. Sen sijaan meillä on käsissämme sosiologian johdantokurssin ilmiö nimeltä hyvä vihollinen. Hyvä vihollinen on ensinnäkin joku heikompi, ja on vaikea kuvitella osattomampaa tahoa kuin se kuuluisa humanitaarinen pakolainen. Heillä ei ole edes sitä vähäistä pääomaa joka suomalaisella työttömällä on: kieltä, paikalliskulttuurin tuntemusta, sukua ja paikallisia ystäviä. Heitä voi heikkokin alkaa potkia toisin kuin sulavaa, sivistynyttä eliittiä joka hymyilee kiukun edessä alentuvasti: et sinä, raukka ymmärrä, miten suuri systeemi toimii sinunkin parhaaksesi.

Hyvä vihollinen on myös outo. Sellainen kuin nuoriso on perinteisesti ollut. Hyvä vihollinen pukeutuu kummallisesti, ei kunnioita isien tapoja, eikä sen puhetta tahdo rehellinen kansalainen ymmärtää. Kyllä. Maahanmuuttajat ovat kaikilla mittareilla hyviä vihollisia. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä että he ovat todellisia vihollisia. Eliitille kiukkuaminen osuisi ehkä paremmin maaliin. Mutta parempi väki on aina ollut keskuudessamme, he ovat kaiken oudon vastakohta ja päinvastoin edustavat kulttuurimme ihanteita. Lisäksi eliitti on vahvoilla, muutenkin kuin vallan ja rahan suhteen. Heillä on suojanaan virkamiesten kapulakieli ja he osaavat piiloutua pykäläviidakkoon. Kultaomenaisten puiden oksilta on hyvä suhtautua alentuvan ymmärtäväisesti osattomien raivoon, tai yksinkertaisesti jättää se huomiotta. Ja jos alentuva osapuoli on joku jonka alun perin uskoo olevan ylempänä, taktiikka toimii kyllä. Ei, eliittien kanssa sanasille käyminen ei ole lainkaan palkitsevaa.

Maahanmuutosta on tehty myös talouskysymys. Humanitaarisella maahanmuuttajalla on kaksi mahdollisuutta: hän voi joko loisia veronmaksajien kustannuksella tai viedä suomalaiselta työpaikan. Kumpaakin vaihtoehtoa voi kritisoida. Kriittisessä huumassa kuitenkin unohtuu helposti se alkuperäinen syy työpaikkojen katoamiseen: se että tuotantolaitosten kannattaviakin yksiköitä on lakkautettu, se että toimintaa tehostetaan tehostamisen vuoksi ja se että Suomessa irtisanominen on monikansallisille yhtiöille helpompaa ja halvempaa kuin monessa muussa maassa. Nämä eivät ole maahanmuuttajien tekosia.

Jos Suomella ei ole varaa maahanmuuttajiin ja kehitysapuun, keillä tällä planeetalla siihen on varaa? Julkisen talouden rapautuminen ei ole seurausta luonnonvoimien myllerryksestä vaan siitä että on valittu julkisen sektorin supistamiseen, yksityistämiseen ja tuloerojen repeämiseen johtava poliittinen linja. Suomalaisten rahat eivät ole kadonneet jonnekin taivaan tuuliin, vaan arvot vallan huipulla ovat koventuneet. Minun lapsuudessani jolloin bruttokansantuote oli huomattavasti nykyistä pienempi, inhimillisyyteen oli varaa. Vaikeissakaan olosuhteissa heikoimpia ei pitäisi panna taistelemaan murusista keskenään vaan tulisi miettiä, pitäisikö kadonneita rahoja lähteä etsimään siltä suunnalta mihin ne on alun perin tultu hukattuakin. Sitä paitsi, maailman hädän lievittäminen siinä mittakaavassa mihin pystymme, ei ole vain meiltä pois. Auttaminen varmistaa sen että pysymme ihmisinä joiden sydämissä on tilaa muillekin. Antamalla ilmennämme omaa inhimillisyyttämme, ja vastaavasti, jos emme anna, ilmennämme monia paheita. Kuka tahtoo elää yhteiskunnassa jossa ainoa oikeus on vahvimman oikeus ja inhimillisyys elää vain juhlapuheissa? Joka kerta kun kieltäydymme auttamasta heikompiamme tai väitämme että ihmisen on ansaittava ihmisarvoinen kohtelu, rakennamme sellaista yhteiskuntaa. Minä en tiedä resursseillemme parempaa käyttökohdetta kuin inhimillisyys. Nykyään Suomessa on paljon ihmisiä joiden mielestä meillä ei ole varaa antaa omastamme. Minä taas pelkään ettei meillä ole varaa olla antamatta.

Koko maailman hädästä emme tietenkään pysty huolehtimaan.Mutta väitänpä, että halutessamme pystyisimme kyllä huolehtimaan enemmästäkin kuin siitä osuudesta joka meiltä nykyään apuun liikenee. Sitä paitsi epäilen, ettei arvoiltaan kovassa yhteiskunnassa tapahdu niin että jos säästämme maailman köyhimpien auttamisesta, sama raha siirtyisi käytettäväksi esimerkiksi parempaan vanhustenhuoltoon. Jos ongelmana on –kuten Suomessa näyttäisi olevan- kova arvoilmasto, todennäköisempää on ettei suomalainenkaan köyhä tule koskaan näkemään niitä rahoja. Siihen että varaa auttaa alkaa olla ei tarvita kalevalaisen sammon uudelleenkeksimistä vaan yhteiskunnallisten arvojen muutosta. Yhteiskunnassa jossa heikkoja ei pistetä järjestykseen ja yritetä kaikin keinoin sulkea pois avun piiristä vaan jossa lähtökohtana on se että kaikkia –niin vanhuksia, lapsia, eläimiä kuin maahanmuuttajia pyritään kohtelemaan hyvin- on kaikilla heikoilla taatusti parempi olla kuin nöyryytys- ja kyykytysyhteiskunnassa. Siihenhän avun kieltäminen sen perusteella etteivät niiden kohteet ”ansaitse” sitä johtaa.

Maahanmuuttokriitikot ovat nähdäkseni aivan oikeassa sanoessaan että raja tulee vetää jaksamisemme ja pystymisemme mukaan. Tällöin rajanveto siis riippuu jostakin muusta kuin avun kohteen ominaisuuksista. Inhimillisessäkin yhteiskunnassa resurssit loppuvat toisinaan kesken. Sille ei sitten voi mitään. Ero erilaisten köyhien arvostelusta lähtevään politiikkaan on kuitenkin valtava:
silloinkin kun voimat loppuvat, tunnustamme edelleen että osattomilla on moraalisia oikeuksia joihin pitää vastata heti kun ja jos siihen tulee mahdollisuus. Tällaisessa kulttuurissa nöyryyttäminen ja päähän potkiminen eivät ole koskaan ymmärrettäviä tai hyväksyttäviä asioita.
Resurssipula-argumenttia käytettäessä pitäisi vain muistaa että tällä planeetalla, Suomi on niiden kansakuntien joukossa joka parhaiten jaksaa ja pystyy. Miten meillä voi olla aina vain enemmän varaa teknologian kehittämiseen ja keski- ja yläluokkien elintason nostamiseen? Miksi se on tärkeämpää kuin inhimillisyys? Arvovalinnoista tässä kuitenkin on pohjimmiltaan kysymys.

Eroon pitäisi myös päästä siitä asenteesta että yhden ryhmän auttaminen olisi muilta heikoilta pois. Vasuri kun olen, olen sitä mieltä että yhteiskunnan sivistystaso mitataan sen mukaan miten se kohtelee heikoimpia jäseniään (ja jäseneksi lasketaan nyt jokainen joka on yhteiskunnallisen vallankäytön kohteena). Olen myös sitä mieltä että heikkojen auttamisen pitäisi olla pois vahvimmilta ja rikkaimmilta. Jotenkin nimittäin epäilen ettei varallisuus kerry ihmisille moraalisten ansioiden perusteella.

posted under , , |

0 kommenttia:

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments