Kirppismeemi

Pitkästä aikaa meemi!

1. Kuinka usein kirppistelet?
Harvoin. Pari kertaa vuodessa. Kulkureittieni lähistöllä ei ole hyviä kirppiksiä.

2. Miksi kirppistelet?

Kirpputorit ovat kivoja, ja niiltä voi tehdä hyviä löytöjä. Esimerkiksi pukeutumisessa en suosi kirppiksiä, koska se ei ole mielestäni eettisin tarjolla oleva vaihtoehto. Kirppikseltä ostamalla voi huolehtia siitä että tavara tulee käytettyä loppuun. Mutta esimerkiksi epäeettisiin tuotanto-olosuhteisiin sillä ei voi vaikuttaa (eikä tavaran käyttäminen loppuun ymmärtääkseni kompensoi sitä jos tavara on alun perin tuotettu kestämättömällä tavalla). Toinen kirppistelyn huono puoli se että niiltä saattaa päätyä ostamaan sellaista mitä ei tarvitse (mikä on aina huono juttu). Ja pohjanoteerauksena pitää mainita tämä itsepetoksen helmi, muotibloggarilogiikka, jonka mukaan ihminen voi aivan hyvin ostaa uutta ja käyttää sitä vain pari kertaa sillä perusteella että tavara päätyy kuitenkin kiertoon kirppiksen kautta. Aivan kuin kaikki kerskakulutuksen moraaliset ongelmat katoaisivat sillä että tuotetta ei käytä aivan niin vastuuttomasti kuin sitä voisi käyttää… Kaikki muut kuin ”ei huonoin mahdollinen vaihtoehto” eivät kuitenkaan ole hyviä vaihtoehtoja.

3. Millaisilla kirppareilla käyt?
Ihan missä eteen sattuu. Useammin olen hankkinut käytettyä tavaraa netistä. Se on kätevää, eikä heräteostoksia tule tehtyä niin helposti kun pitää etukäteen tietää mitä etsii.

4. Ostatko usein periaattella ”kun halvalla sai”?
En koskaan. Heräteostokseni voivat olla enemmän ”jotain kivaa” kuin välttämättömyyksiä, mutta kyllä niille aina on hyödyllinen käyttötarkoitus tiedossa. Halpakin hinta on tililtä pois.

5. Millainen kirppistelijä olet, pengotko tarkkaan vai vilkaisetko vain?
Olen aika nopea liikkeissäni, kaipa se on jotakin tuolta väliltä.

6. Parhaat löytösi?
Hmm. Ompelupöytäni on kiva, mutta se ei ole kirppikseltä vaan vanhojen tavaroiden kaupasta. Halvalla lähti kuitenkin. On ikivanha, mutta niin tukevaa tekoa että kestää varmaan niin kauan kuin minä ompelunurkkaa tarvitsen.

7. Mitä yleensä ostat kirppareilta?
Kotiin olen lähinnä ostanut. Vaatteita en ole ostanut moneen vuoteen, koska kirpputoreille ei päädy sellaisia vaatteita joita käytän.

8. Mitä haluaisit ostaa enemmän kirppareilta?
Olisi kiva löytää joskus kankaita ja lankoja. Vaatteista en osaa edes unelmoida…


9. Mitä et osta kirppareilta?
Vaatteita ja kodinkoneita (en pidä muutenkaan kodinkoneista).

10. Pidätkö itse kirppispöytää?
Viime alkusyksystä pidin pari viikkoa. Ihan hyvin sujui. Uusi kirppiskasa on kyllä kasvamassa, mutta se kasvaa hitaasti.

11. Onko jotain, mitä et voisi viedä myyntiin?
Öö, mitään jolle minulla on käyttöä tai tulee melko varmasti olemaan.

12. Jos sinulla on lapsia, ostatko kaappiin seuraavia kokoja odottamaan lapsen kasvamista?
Ei ole lapsia, ja jos olisi en todennäköisesti ostaisi vaan hekin saisivat tulla toimeen kotitekoisilla tai teetetyillä vaatteilla.

13. Sovitatko vaatteita vai ostatko kokeilematta?
Ostan vain vähän vaatteita, mutta yleensä voin ostaa sovittamatta. Olen kävelevä mittataulukko.

14. Bloggaatko kaikki kirppisostokset?
Olisi aika hiljaista jos bloggaisin…

15. Löytö jonka jätit ostamatta ja jälkeenpäin harmitti?
Minua harvemmin harmittaa ostamatta oleminen. Koska olen aika harkitseva ostaja, suurimmat harmitukset aiheutuvat siitä jos suunniteltu ostos osoittautuu sudeksi tai jää muuten vain vähälle käytölle.

16. Löytö, jonka haluaisit vielä tehdä?
Juuri nyt kaipaisin vähän isompaa teepannua.




posted under |

0 kommenttia:

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments