Murhaajalle kakkua

Tämä postaus todistanee ainakin sen että ruokalistan tekeminen viikottain voi herättää tekijässään ajatuksia vaikka millä mitalla. Ruokalistaa tehdessäni otan huomioon niin paljon asioita: terveellisyyden, hinnan, lempiruuat, varastojen tilanteen, vuodenajan ja paljon muuta. Lopputulos on paitsi monen muuttujan summa, myös tuotos joka paljastaisi terävälle havainnoitsijalle kaikenlaista mielenkiintoista arvoistani ja arvostuksistani. En tiedä, kuinka monessa perheessä ruokatalous on nykyään suunnitelmataloutta, mutta on tämäkin maa täynnä ruokaloita joissa usko ruokalistoihin voi hyvin. Kaupalliset toimijat tietenkin tasapainottelevat voiton ja asiakkaan (joka ei aina ole ruuan syöjä vaan esimerkiksi tarjouskilpailun järjestäjä) vaatimusten välissä. Yhteiskunnan laitosten kuten sairaaloiden ja armeijan ruokalista taas kertoo järjestäjiensä arvoista. Esimerkiksi taannoin sairaalaan joutuessani sain pian selville että sairaala kantoi suurta huolta ruuan terveellisyydestä ja sopivasta kalorimäärästä, mutta ei tippaakaan ruuan houkuttelevuudesta. Mutta sairaalaruokakaan ei pärjää kiinnostavuudessaan vankiloiden ruokalistoille. Sopiiko esimerkiksi murhaajalle tarjota aterian päätteeksi suklaakakkua?

Jos ihminen tekee murhan ja jää kiinni, odotamme että hän joutuu vankilaan. Mutta mitä se merkitsee? Puhumme vankilasta vapausrangaistuksena. Mutta mitä kaikkia vapauksia ihmisen tulisi menettää joutuessaan vankilaan? Entä mitä vapauksia ihmisellä tulee olla aina yhteiskunnassa joka on julkisesti sitoutunut kunnioittamaan kaikkien ihmisarvoa? Millaisista kärsimyksistä vankeusrangaistus sivistysvaltiossa koostetaan? Entä millaisten kärsimysten aiheuttaminen on julmuutta? Näitä kysymyksiä voi tutkia tiettyyn rajaan asti empirian keinoin: millaisia säännöksiä on olemassa, miten ne on perusteltu ja niin edelleen. Mutta pohjimmiltaan kysymys on filosofiasta. Sellaisiin kysymyksiin kuin ”Mikä on tarkoituksenmukaista ja mikä julmaa?” vastaukset ovat parhaimmillaankin filosofisia. Yhteiskunnassamme on päädytty ajattelemaan niin tai näin, siitä syystä että… Se miten suhtaudumme annettuun syyhyn ja miten painavaksi sen arvioimme verrattuna muita näkemyksiä perusteleviin argumentteihin ei kuitenkaan ole seurausta loogisesta päättelystä jonka päätepisteestä löytyy Totuus jonka sivistyneinä ihmisinä näemme. Syyt ja niiden perusteet ovat asioita joista voidaan ja joista pitäisikin väitellä aamunkoittoon.

Vankeusrangaistus alkoi korvata ruumiillisia rangaistuksia 1800-luvun alkupuolelta alkaen, mutta varhaisten vankiloiden olot olivat sellaiset että ero ruumiillisen kurituksen ja vankeusrangaistuksen välillä oli varsin teoreettinen. Vankien ruokahuoltoon tämä kulminoituu -tänäkin päivänä- terävästi: millaisen ylöspidon vanki ansaitsee? Jos vanki on saapuessaan vankilaan aliravittu (kuten etenkin varhaisempina aikoina oli tavallista), onko vankilalla moraalinen velvollisuus korjata tilanne tarjoamalla riittävästi terveellistä ruokaa? Vai riittääkö että vanki ei lähde vankilasta selvästi huonommassa kunnossa kuin missä hän sinne saapui? Onko moraalisesti perusteltua tehdä ikävästä ruuasta osa rangaistusta (mikä kysymys johtaa pohdintoihin sitä missä menevätkään ruumiillisen rankaisemisen rajat)? Voiko pitkällä aikavälillä terveysongelmiin johtavaa ruokaa tarjota niille joiden vankeus kestää vain lyhyen aikaa? Nämä kysymykset eivät suinkaan ole vilkkaan mielikuvitukseni tuotetta vaan vaihtoehtoja joita on kokeiltu länsimaisissa yhteiskunnissa 1800- 1900- luvuilla.

Jos lähdemme siitä että yhteiskunta joka on sulkenut ihmisen vankilaan on moraalisessa vastuussa tämän ihmisarvoisesta kohtelusta, miten pitäisi suhtautua siihen että yhteiskunnassamme on paljon kunniallisia kansalaisia joiden hyvinvoinnista kukaan ei ole kiinnostunut? Miten murhaajalla voi olla oikeus salaatteihin ja jälkiruokiin yhteiskunnassa jossa vähävaraisimmat kansalaiset joutuvat elämään päivästä toiseen makaronilla ja säilyketonnikalalla? Vai onko meidän päinvastoin pääteltävä että yhteiskunta on viallinen jos se ei pysty tarjoamaan kaikille –kunniallisille tai kunnottomille- kansalaisille ihmisarvoisen elämän edellytyksiä vaan huolehtii terveiden aikuisten perustarpeiden tyydytyksestä vain poikkeustapauksissa? Jos yhteiskunnan varat huolehtia kansalaisistaan ovat rajalliset, onko sen moraalista huolehtia niistä jotka on erityisesti ottanut vastuulleen (kuten vangit) vai varmistua siitä että yhteiskuntaa vastaan rikkoneet ovat rangaistuksen kärsimisen ajan yhteiskunnan pohjasakkaa jonka yläpuolella osattomatkin kunnialliset kansalaiset voivat todeta olevansa?

Onko ihmisen joutuminen vankilaan suljetuksi jo määritelmällisesti riittävän tuskallista toteuttaakseen ne päämäärät joita ankaralta rangaistukselta odotetaan saavutettavaksi, vai onko vankila rangaistusmuotona perusteltu siksi että siellä oleminen on tehty kurjaksi monin pienin tavoin? Vankien huono kohtelu on yhteiskunnalle häpeätahra, mutta voiko vankeja kohdella liian hyvin? Jos voi, niin kehen verrattuna? Koska vankilainstituution synty ja kehitys liittyvät teolliseen, vaurastuvaan ja valistuneeseen aikaan, näyttää siltä että monet vankilaan liitetyt kärsimyksen muodot muistuttavat köyhyyden aiheuttamaa kärsimystä. Kertooko se jotakin siitä mitä kärsimys on, vai siitä mitä vankilan kehittäneissä yhteiskunnissa ajatellaan köyhyydestä?
Miltä näyttäisivät vankilat jotka tuottanut sivilisaatio näkisi kärsimyksen toisin? Erottaisiko luonnon kanssa täydellisessä sopusoinnussa oleva vankilan suuresta tehdasalueesta? Entä miltä näyttäisi estetiikkaa rakastavan sivilisaation vankila? Toisin sanoen: se että arkipäivän luksuksen tarjoaminen näyttäytyy meille moraalisena ongelmana kertoo paljon meistä.

Filosofisesti mielenkiintoista on se että hyvinkin erilaisia näkökantoja ja toimintamalleja on perusteltu tieteellä ja järkiargumenteilla. Tässä lähestytään taas tieteen rajapintoja: tietyt perustelut linkittyvät tiettyyn ihmiskuvaan ja käsitykseen siitä mitä rikollisuus on. Tästä on enää lyhyt askel minua paljon pohdituttaneeseen institutionaalisen pahan problematiikkaan. Institutionaalinen pahahan viittaa käsitteenä sivistyneen yhteiskunnan, byrokratian, oikeusvaltion ja sen hallintokoneiston sisältämään pahaan. Institutionaalinen paha ilmenee joskus lailliseen järjestyksen sisällä tapahtuvana toimintana joka on kuitenkin lakien hengen tai jopa julkilausuttujen toimintaperiaatteiden vastaista. Se voi myös ilmetä vallan perusteltuna ja legitiiminä väärinkäyttönä. Ääriesimerkkinä toimii tietenkin Natsi-Saksa, jossa valtakoneiston rakenteet olivat pahoja ja hallintokoneiston jäsen saattoi tehdä suurta pahaa olemalla lainkuuliainen, hyvä työntekijä. Nykyään tavallisempaa on esimerkiksi virkamiehen harkintavallan väärinkäyttö. Ajatellaan esimerkiksi vankilan ruokalistojen suunnittelusta vastaavaa henkilöä joka on sitä mieltä etteivät vangit ansaitse hyviä jälkiruokia ja joka käyttää valtaansa sen varmistamiseen että jos jälkiruokia onkin tarjolla (esimerkiksi siitä syystä että niiden jättäminen kokonaan pois kiinnittäisi esimiesten huomiota), ne ovat mahdollisimman ikäviä ja yksitoikkoisia. Suunnittelijamme siis ottaa oikeuden omiin käsiinsä ja käyttää hänelle suotua valtaa rangaistakseen vankeja tavalla jolle ei ole yhteiskunnan hyväksyntää. Jos joku kuitenkin havaitsisi epäkohdan, pahalla ruokalistojen suunnittelijalla ei olisi argumenteista pulaa. Hän voisi vedota esimerkiksi niukkoihin resursseihin, terveysargumentteihin ja siihen että ravitsemussuosituksia kuitenkin noudatetaan, keittiöhenkilökunnan ammattitaitoon ja niin edelleen. Ja toden totta: huonot jälkiruuat tosiaan saattaisivat johtua tällaisista syistä. Ongelma siis on, että näin ei todellisuudessa ole vaan epäkohdan taustalla on ovela moraalinen toimija joka toimii paheellisilla tavoilla paheellisista motiiveista. Erityisen valaisevaa on, miten yhteiskunta suhtautuu tällaisten väärinkäytösten olemassaolon mahdollisuuteen ja miten vakavasti se ottaa institutionaalisen pahan mahdollisuuden. Jotta tämä saataisiin selville, on yleensä tutkittava instituution aktuaalista toimintaa, ei pelkästään säädöksiä ja ohjeita jotka selvittävät sen miten instituution tulisi toimia. Nähdäänkö väärinkäytökset ongelmana joka tulee minimoida vai nähdäänkö ne epävirallisina mutta kuitenkin tavallaan hyväksyttävänä osana rangaistusjärjestelmää (tähän kategoriaan laskisin kuuluvaksi sen vaihtoehdon että niihin puuttumatta jättäminen oikeutetaan kustannussyillä, onhan se mihin on ”varaa” arvokysymys parhaimmillaan)? Vai jotakin aivan muuta?


On totta että se miten yhteiskunta kohtelee heikoimpia jäseniään –joista vangit ovat monella tapaa hyvä esimerkki- kertoo paljon yhteiskunnasta itsestään. Ei vain sitä, miten yhteiskunta sijoittuu sivilisaatioasteikkoon jonka yläpäässä on länsimaisen yhteiskunnan ihannekuva ja alapäässä barbaria, vaan myös arvoista, arvostuksista, ihmiskuvasta ja oikeudenmukaisuuskäsityksistä.

0 kommenttia:

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments