Vihreästä pitäisi tulla uusi musta


Vaeltelin taas lankakaupassa. Värikkäiden kerien ja vyyhtien keskellä oli tarjolle pantu myös ekopuuvillaa. Ruskeasta paperista tehtyihin vyötteisiin oli kääritty pehmeänsävyisiä lankoja. Eko ja luomu eivät ole vain eettistä kuluttamista. Ne ovat myös oma kielensä markkinointiviestinnän Baabelissa. Mainosten hyökyessä potentiaalisten kuluttajien kimppuun joka suunnalta eettisten valintojenkin pitää erottua. Kehittyy ekotyyli joka henkii pehmeyttä, luonnonläheisyyttä ja rentoutta. Mutta entä jos on toimitusjohtaja jonka lookiin vegaaniaktivisti-tyyli ei kerta kaikkiaan istu? Entä jos retro ja ruskea paperi alkavat jossain vaiheessa tökkiä? Jos eettisen pitää olla erottuakseen tyyli, eikö sen erottuvuuden kääntöpuolella olekin se että ne ihmiset joihin ekoestetiikka ei sovi, joutuvat tekemään valinnan vastenmielisen ja epäeettisen välillä? Kyllä, hyvät ihmiset toki valitsevat eettisen tyyliseikoista riippumatta. Mutta en minä niistä hyvistä ihmisistä niin huolissani ole vaan siitä että ympäristö tarvitsisi parantuakseen myös muidenkin panosta.

Vihreän pitäisi sopia joka väriin ja makuun. Siksi sen pitäisi lakata olemasta kieli ja erottuva identiteetti. Siitä pitää tulla arkipäivää, normi ja lähtökohta sen sijaan että se on jotakin erityistä, ihannenormi ja hyvien ihmisten tunnusmerkki. Ja siihen suuntaan on monessa asiassa vuosien saatossa edettykin. Nykyään on aivan tavallista lajitella jätteitä ja kompostoida, käydä etsimässä aarteita kirpputoreilta ja syödä kasvisruokaa. Tavallisetkin ihmiset ovat kiinnostuneita eettisestä kuluttamisesta ja kierrätyksestä. Vielä minun lapsuudessani kaikki roskat heitettiin surutta samaan pinoon ja hampurilaiset pakattiin CFC-rasioihin. Reilun kaupan tuotteista ja luomusta ei oltu kuultukaan.

Nyt siis ollaan kehityksen toisessa vaiheessa: tarjolla on eettisiä vaihtoehtoja. Mutta kehitys ei saa pysähtyä tähän. Entistä selvemmin pitäisi tuoda esille se mistä markkinointiväki on vielä hiljaa: eettinen ei ole luksusta eikä lisäarvoa. Jos jotakin tuotetta ei ole eettisesti kestävällä tavalla tuotettu, se ei tarkoita sitä että se edustaa peruslaatua vaan sitä että se edustaa paheksuttavaa laatua, siis laatua jota ei pitäisi olla olemassakaan. Milloin me sen unohdimmekaan? Eettisesti kestävän tuotannon ei tule olla tavallisen yläpuolella vaan sen tulisi olla sitä tavallista. Minusta maailmastamme kertoo monen kaunopuheisen filosofin verran se, että tämä asia ei ole tänä päivänä täysin itsestäänselvä. Jostakin syystä tai monesta, viime vuosikymmenten aikana, länsimainen ihminen on vain alkanut tehdä kompromisseja moraalin suhteen: eettisistä periaatteista voi tinkiä, jos se tarkoittaa että tuote tulee halvemmaksi niin että ahneet pikku näppini ylettyvät siihen. Nyt sitten aletaankin olla siinä tilanteessa jossa perustarpeiden tyydytys eettisen kuluttamisen keinoin on useimmille hyvin vaikeaa. Muutos on onneksi alkanut, mutta sen täytyy jatkua, ja jos kaikki menee hyvin, jossakin vaiheessa olemme tilanteessa jossa eettisestä tulee vähemmän hohdokasta. Se on ihan oikein. Eihän eettisyys ole koskaan luksusta ollutkaan, vaan perusasia.

posted under , , |

0 kommenttia:

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments