Sukupuolen ja tasa-arvon mysteereistä, osa V: Kun feminismistä tulee tasa-arvon vihollinen

Ministeri Lehtomäki ilmoitti jättäytyvänsä pois puolueensa pääministerikisasta perhesyiden perusteella. Hänen kunniakseen on sanottava että hän ainakin näyttäisi tietävän mitä elämältään haluaa. Ja sen että aikuinen ihminen saa tosiaan valita juuri sen minkä perheensä kanssa parhaaksi näkee, eikä se kuulu ulkopuolisille tippaakaan. Ulkopuoliset, tutkija Jaana Kuusipalon johdolla, ovat tästä laajalti eri mieltä. He uusintavat mielipiteillään jälleen kerran lentävää lausetta jonka mukaan nainen on aina väärässä, teki sitten miten hyvänsä. Ne jotka valitsevat uran ovat kylmiä akkoja ja surkeita äitejä. Ne jotka valitsevat perheen, pettävät koko sukupuolensa ja hukkaavat elämänsä toisarvoiseen puuhasteluun kotona. Ja aina ja joka tapauksessa ulkopuoliset tietävät paremmin, miten kunkin naisen (ja hänen perheensä, jos nainen on niin vanhanaikainen että kysyy puolisonsakin mielipidettä) olisi pitänyt toimia.

Tasa-arvolla ja tasapäistämisellä on vissi ero. Jos feminismi tulkitaan siten että naisten ja miesten on elettävä elämänsä täsmälleen samalla tavalla, tavoiteltava samoja asioita ja mitattava onnistumistaan elämässä samalla mittanauhalla, tärkeäksi kysymykseksi nousee se, kuka päättää tämän yhtäläisen standardin sisällön. Julkisessa keskustelussa tämän tyypin feministeillekin näyttäisi sopivan ihan hyvin se että standardi on maskuliininen. Jos naisen on pärjättävä miehille ja pystyttävä samaan kuin miehetkin, se tarkoittaa sitä että mies on se mihin naista verrataan ja ainakin toisinaan vajaaksi havaitaan. Mutta taantuisiko maailma paljonkin jos standardiksi otettaisiinkin nainen ja perinteisesti feminiinisiksi nähdyt arvot kuten hoiva, perhekeskeisyys ja kauneudenkaipuu? Mikseivät miehet voisi alkaa kilpailemaan näissä asioissa? Siksikö, että nämä arvot ovat toisen luokan arvoja koska ne ovat Toisen Sukupuoleen yhdistettyjä arvoja? Vielä parempi kysymys: mitäs jos lähdettäisiinkin siitä että mittoja voi olla monia eikä se välttämättä tarkoita sitä että ollaan ihan hukassa vaan sitä että hyvään elämään on olemassa monta reseptiä?

Tasa-arvo minun sanakirjassani on monella tapaa tasapäistämisen vastakohta. Se tarkoittaa erilaisuuden kunnioitusta: sitä että yksilöä pyritään arvioimaan hänen relevanttien ominaisuuksiensa perusteella ja sitä että erilaisia elämänvalintoja ja –arvoja omaavia ihmisiä kohdellaan yhtä kunnioittavasti. Tasa-arvo on antiteesi jokaiselle arkipäivän wannabe-sherlockholmesille joka kuvittelee voivansa päätellä ihmisen ulkokuoresta, viiteryhmistä tai elämäntilanteesta kaiken olennaisen siitä millainen ihminen todella on. Se on antiteesi myös moralismille: onhan moralismin perimmäisenä käyttövoimana erilaisuuden tuomitseminen. ”Sinä et ole samanlainen kuin minä, olet siis huonompi kuin minä” on aika hyvä tiivistelmä moralistisesta mielipiteestä tilanteessa kuin tilanteessa. Tasapäistämiseen pyrkivä feminismi tuomitsee täsmälleen tässä sävyssä pitkän liudan asioita kuten lasten kotihoidon tukemisen, perheverotuksen ja monimuotoiset perhevapaat. Lyhyesti sanottuna: ihmisille on annettava mieluiten tasan yksi, poliittisesti korrekti elämäntapavaihtoehto. Jos he saisivat itse vapaasti päättää, mikä sopisi juuri heidän perheelleen, he voisivat valita väärin. Jos he sanovat ääneen että yleisellä tasolla mies- ja naispopulaatioiden välillä on eroja, heidän olisi täysin mahdotonta olla implikoimatta sitä että naispopulaatio on jotenkin huonompi. Sellainen meno olisi pahaksi kaikille. Koska erilaisten ihmisten yhtäläistä kunnioitusta on turha vaatia, jostakin minulle hämäräksi jääneestä syystä.


Tässä minun kannattamassani feminismin versiossa pohjalla on siis erilaisten ihmisten yhtäläinen arvostaminen ja mahdollisuuksien tasa-arvo, ei kaavamainen samanlaisuus yhtäläisen kohtelun edellytyksenä. Sen sijaan en näe mitään pahaa siinä että ihmiset ja perheenjäsenet ovat erilaisia kyvyiltään ja tekevät eri tehtäviä, en edes siinä että puolisot suorastaan tarvitsevat toisiaan. Sukupuolten eroavaisuuksia ei kuitenkaan pitäisi pyrkiä väkisin häivyttämään vaan pitäisi huolehtia siitä että yhteiskunta on reilu ja oikeudenmukainen paikka erilaisille ihmisille ja että yksilöiden ja perheiden on mahdollista tavoitella omaa onneaan myös enemmistöstä poikkeavin tavoin.

Tasapäistävän feminismin kannalta suuri ongelma siis on että ihmiset elävät pikku elämiään, eivät ideologiaa. Minusta olisi kiva jos aina välillä pysähdyttäisiin miettimään, miten päin se homma menikään: pitääkö aatteen palvella hyvää elämää vai elämän aatetta. Työn ja perheen voi sovittaa yhteen monella tavalla. Kahden kokopäivätyössä käyvän uraohjuksen malli ei tiettävästi lisää perheonnea sen enempää kuin muutkaan teoriassa mahdolliset vaihtoehdot. Jos sitä siis suositaan, niin tehdään ideologisista syistä. Aito mahdollisuuksien tasa-arvo sen sijaan tarkoittaisi että perheillä olisi aito vapaus järjestää asiansa niin kuin parhaaksi näkevät. Joissakin perheissä (esimerkiksi meillä) se tarkoittaa pyrkimystä siihen että talon rouva ei tekisi ainakaan paljon töitä kodin ulkopuolella. Toisissa se voi tarkoittaa koti-isyyttä, tai sitten sitä että perhettä huoltaa töissäkäyvä yksinhuoltaja. Erilaiset ratkaisut sopivat erilaisiin elämiin ja tilanteisiin. Hyvän yhteiskunnan tehtäväksi jää huolehtia siitä ettei yhtään ratkaisua tuomita kategorisesti tai aseteta muita huonompaan asemaan poliittisen epäkorrektiuden vuoksi.


0 kommenttia:

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments