Pesässä kuin Päivänkehrä...

...olen minä sohvani nurkassa. Vielä on puuhaa jos jonkinlaista, mutta aina välillä yritän käpertyä hetkeksi pieneksi, lämpimäksi keräksi ja muistaa mistä tässä ajassa on oikeastaan kyse. Yule on germaanien juttuja, suomipakanoilla on näihin aikoihin pesäpäivät. Ne eivät ole merkitykseltään vuodenkierron suurten juhlien joukossa, mutta arvelisin, että suomalaiseen jouluunkin ne ovat löytäneet tiensä sinä joulurauhan henkenä jota ostoshelveteissä, jouluruuhkissa ja stressisiivouksen keskellä niin kovasti etsitään ja kaivataan. Nyt ovat meneillään vuoden pimeimmät päivät, Päivänkehrä lepää hetken pesässään Pohjolan Kivimäellä. Valkean maiseman valtaa ihmeellinen rauha. Kun pirtti on siivottu ja ruokaa tehty vähän reilummin, on hyvä ottaa Päivättärestä mallia ja levätä hetki vuoden työstä. Olla vain, ja nauttia läheisten seurasta ja siitä ettei ole kiire mihinkään.

Joulu on kaikkien juhla, mutta samalla siitä on tullut ei-kenenkään juhla. Totuus joulusta on rosolli: se tarjoaa jokaiselle jotakin, palvoopa juhlija sitten Saturnusta ja Vestaa, Jeesusta tai Mithraa tai Kuningas Mammonaa. Onpa suomipakanoillekin tarjota Maailmanpuuta tupaan, toinen kierros kekritarjoilun runsautta ja Kekripukin poliittisesti korrekti versio. Perinteiden sekamelskasta voi itse kukin noukkia parhaat palat ja tehdä joulun jossa on kaikkien mielestä paljon tuttua ja perinteistä.

En sano tätä pahalla: onhan se kiva että tällainen vähemmistöläinenkin voi sulavasti sujahtaa juhlatunnelmaan, viettää aikaa sukulaisten kanssa, koristella pirtin, syödä hyvin ja rauhoittua koko valtakunnan pysähtyessä. Sellaista tunnelmaa ei tavoita millään itsekseen vuodenkierron juhlia viettäessä- ja meillä sentään ollaan onnekkaita kun niitäkin voidaan juhlia perheenä. Moni pakana saa (vielä) nostaa ukonmaljat yksinään jos ei syystä tai toisesta pääse valtakunnallisiin juhliin. Mutta jotakin olennaista joulusta puuttuu: merkitys ja sanoma. Paljon tehdään, mutta miksi tehdään? Kristityt toki kiiruhtavat vastaamaan että joulun sanoma on on Vapahtajan syntymä. Mutta tietävätkö he että myös Mithra syntyi 25. joulukuuta neitsyestä ja enkelit kertoivat hänen syntymänsä ilosanoman ensiksi paimenille? Entä miksi Jeesus-lasta juhlitaan Maailmanpuun varjossa syöden perinteisiä kekriruokia vähän myöhässä? Ekumeniaa, kenties, mutta missä vaiheessa ekumeniasta noin viiden uskonnon ja taruston välillä tuleekin vain eklektinen sekametelisoppa? Joulun sanoma, niilläkin joiden joulussa sellainen on, näyttäisi sijaitsevan siihen uskovien mielissä. On hyvä että se löytyy edes sieltä. Mutta minusta joulun sanoma näyttää jo sen verran esoteeriselta että sen tavoittaminen vaatii teologin mieltä, ei vain arkijärkeä. Niin mukavat kuin joulun puitteet ovatkin, se ei sittenkään ole enää minun juhlani.

Kaikessa vaatimattomuudessaankin, noin kolmen viikon päästä koittavassa Talvennavassa on jotakin jota joulusta en löydä vaikka miten etsisin. Siinä on sanoma kohdillaan, ja se on kaikessa yksinkertaisuudessaan perin järkeenkäypä: on syytä iloon kun talven selkä taittuu ja alkaa taivallus kohti kevättä ja lämpöä. Siitä on ihmiskunta varmasti aina iloinnut, niin kauan kuin meitä on ollut täällä Pohjan perukoilla talvea pitelemässä. Miten pitkiä ovatkaan talvet, miten varastot tyhjenevät hiljalleen. Miltä tuntuu katsoa kalenteriin, lämpömittariin, taivaalle ja nähdä ympärillään merkit siitä että suunta on sittenkin kääntynyt kevättä kohti. On hyvä huomata se hetki kun talvi kääntyy kevääseen ja tehdä siitä juhla.

Vuoden kierron juhlimisen merkityksellisyyttä ei tarvitse etsiä myyteistä. Juhlat ajoittuvat päiviin jotka ovat luonnostaan merkittäviä aikoja luonnossa. Niin epätrendikkäitä kuin monet pakanat ulkoisesti ovatkin, me tiedämme tarkalleen missä sesongissa kulloinkin mennään. Juhlat ja niiden odotus ohjaavat meitä nostamaan katseemme oman pikku egomme ympäriltä, suureen maailmaan joka etenee näinä ympäristökatastrofin aikoinakin omaa tahtiaan. Joskus minusta näyttää siltä että ympäristöongelmista suurin on se että olemme vieraantuneet luonnosta niin että emme enää kuule sen rytmiä. Ymmärrämme yksityiskohtia paremmin kuin ennen, mutta elämän haluamme välttämättä elää aivan eri tahdissa. Se ei näytä sujuvan kovin hyvin. Ehkä pitäisikin ottaa muutama askel taaksepäin ja pyrkiä herkistymään sille todellisuudelle joka on olemassa meistä riippumatta? Niin kauan kuin Maa kiertää Aurinkoa, meillä on Talvennapa ja Karhunpäivä, Pesäpäivät ja Ukon Juhla. Niin kauan kuin syömme satoa joka kylvetään ja korjataan jossain, on meillä Kekri ja Vakkajuhla. Niin kauan kuin olemme filosofisia, myyttejä rakentelevia olentoja jotka etsivät paikkaansa maailmassa, meillä on syy mietiskellä Näkymätöntä- miten me sen sitten käsitämmekään. Perinteet tulevat, menevät ja sekoittuvat. Mutta jotakin aina pysyy.

posted under |

0 kommenttia:

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments