Hän lahjat antaa, lahjat saa

Tänä vuonna meillä on tapahtunut pieni ihme: lahjastressiä ei ole ollenkaan. Jo alkusyksystä meillä valmistettiin kaikkea joululahjaksi sopivaa isompina erinä, ja joulunaluksen tehtäväksi on jäänyt ommella lahjoja varten pienet kassit kangaskaapista löytyneistä tilkuista. Ei ruuhkaisissa kaupoissa ravaamista. Ei yletöntä rahanmenoa. Ei ikäviä eettisiä ongelmia. Ei epätoivoa joka syntyy kun yrittää kiireessä keksiä jokaiselle keskiluokkaiselle ystävälle ja omaiselle jotakin nerokasta, tai edes jotakin jota vastaanottaja ei suoranaisesti inhoaisi. Ei pakkopullan tuntua lahjasirkuksen ympärillä. Näitä lahjoja oli hauska tehdä ja siksi niitä on myös hauska antaa.

Tässä maalla asumisessa on sekin hyvä puoli että joulukuvastoja tippuu postilaatikkoon paljon vähemmän kuin kaupunkilaisaikoina. Poissa ovat tavaratalojen kiiltävät, paksut kuvastot jotka markkinoivat lähiöiden ja pientaloerämaiden asukeille kartanojoulua. Houkuttelevien näyteikkunoiden ja ostoskeskusten tilalla on hiljainen kylänraitti, lumi ja pikkulinnut. Kun kukaan ei vaivaudu tänne asti kertomaan mitä haluan, joudun miettimään senkin itse. Ehkä en ole kovin kekseliäs, vai mistä johtuu että minulla tuntuu olevan vähemmän tarpeita kuin joskus ennen? Silloin kun meille tuli kuvastoja, värikkäät kuvat kyllä lupailivat tällaista rauhallista tunnelmaa. Mutta mistään sitä ei silti saanut ostaa. Päinvastoin, mitä enemmän ostohelveteissä aikaansa kuluttaa, sitä kauemmaksi pesäpäivien rauha tuntuu karkaavan. Mitä jouluksi kaipaan? Rauhaa ja rakkautta, ja kaikki mikä siihen lisätään on ylellisyyttä. Minusta on tullut helppo lahjottava.

Sosiologit ja kulttuuriantropologit tietävät että lahjoja annetaan monimutkaisista syistä: sosiaalisten siteiden uusintamiseksi, oman aseman pönkittämiseksi, valtasuhteiden lujittamiseksi ja niin edelleen. Yksinkertaisinta –ja samalla usein vaikeinta- on antaa lahja siksi että välittää vastaanottajasta ja haluaa jakaa sitä hyvää jonka on osakseen saanut. Toisaalta se tunnelma jossa lahjat otetaan vastaan kertoo usein yhtä paljon vastaanottajasta kuin itse lahjastakin. Varakkaissa suomalaisissa kodeissa tullaan tänäkin vuonna näkemään paljon tyytymättömyyttä, pettymystä ja jopa kiukkua runsauden keskellä. Rahalla ei saa rakkautta pakettiin, ja tavarataivaan laajetessa tuntuu olevan aina vain vaikeampaa, ei helpompaa, löytää jotakin koskettavaa. Lahjan antaminen on luottamuksen, tai ainakin uskon ja toivon osoitus saajaa kohtaan. Eikä lahjojen saaminen ole paljon helpompaa kuin niiden antaminenkaan. Näemmekö vain omituiset esineet vai välittämisen niiden takana? Ellei vastaanottajan sydämessä ole hyvää tahtoa, aitoakaan tunnetta ei voi paketista löytää. Joulu on vain kerran vuodessa, mutta hyväsydämisyyttä ja antamisen iloa pitäisi harjoitella joka päivä. Aattoiltana paketeista kuoritaan esiin paitsi sisältö, myös heijastus lahjan vastaanottajasta.

0 kommenttia:

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments