Ufojuttuja

Sain äsken vihdoinkin valmiiksi pisimpään lankakaappiani täyttäneen UFO:n (UnFinished Object). Se oli punaisesta Isoveli Colorista tehty neule josta alun perin piti tulla neuletakki. Sitten alkoi käydä selväksi ettei ohjeessa mainittu lankamäärä riittäisi työhön. Neule päätyi yli vuoden mittaiseksi venähtäneelle jäähylle jonka aikana mietin tuleeko siitä liivi vai harakanlämmitin. Viime viikolla päätin että ufoilu saa riittää, ja nyt sain valmiiksi pitkän liivin jossa on ihan lyhyet hihat. Lopputulos näyttää yllättävän kivalta, ja luulen että tämä voi tällaisenaankin päätyä käyttöön.

Kotiufon parissa askarrellessani mieleen tulivat ne toisetkin ufot- nimittäin ne joista maallikot yleensä kysyvät minulta kun heille selviää mitä tutkin työkseni. Oikeastaan ufokysymysten paljous surettaa minua: eikö 46.5 miljardin valovuoden kokoisesta havaittavasta maailmankaikkeudesta nyt löydy mitään muuta mielenkiintoista? Millainen ihminen katsoo taivaalle josta tiede on jo löytänyt meille syntyviä ja kuolevia maailmoja, kuumia Jupitereita, Danten helvettejä…ihmeitä jollaisia on vaikea kuvitellakaan…ja haluaa vain nähdä oman peilikuvansa? Suurimmalla osalla ihmisistä nimittäin on suuret odotukset alieneiden suhteen. Ei riitä että he edustavat vierasta älyä, vaan olennaiselta osin muukalaisten tulee olla meidän kaltaisia, vähän vain valaistuneempia, rauhantahtoisempia ja teknisesti kehittyneempiä. Heidän olisi hyvä olla eksoottisen muttei liian eksoottisen näköisiä (esimerkiksi paranvoin näköiset piirteettömät limasienet ovat out) ja asua vähän oudolla, mutta kuitenkin vierailukelpoisella planeetalla joka kiertää auringonkaltaista tähteä. Todennäköisin äärettömän epätodennäköisistä vaihtoehdoista kuitenkin on se että se mikä osuu haaviimme on jotakin joka on todella kaukana ja todella vierasta.

On jotenkin paradoksaalista että samalla kun etsimme älyä suuresta tuntemattomasta, haluamme vimmatusti välttää löytämästä älyä omalta planeetaltamme. Aina kun tiede löytää uusia yhtäläisyyksiä ihmisten ja suurten apinoiden väliltä tai paljastaa uusia inhimilisiä piirteitä esimerkiksi lintujen, valaiden tai yhdyskuntahyönteisten maailmasta, vakuutellaan nopeasti ettei tämä suinkaan tarkoita sitä että nämä elämänmuodot olisivat jotenkin älykkäitä tai omalla tavallaan inhimillisiä. Missään tapauksessa ei pidä päätellä että meidän pitäisi kohdella muita lajeja aidon kunnioittavasti nykymuotoisen tyrannisoimisen sijasta. Myös alieneilta vaaditaan usein että he kommunikoivat puheen avulla (kemiallisen viestinnän tai viittomien sijaan), ovat suunnilleen samassa kokoluokassa kuin mekin ja omaavat samat moraalikäsitykset kuin me. Viimeisellä tarkoitan esimerkiksi sitä että jos vieras sivilisaatio lisääntyisi torakoiden tapaan- julmien raiskausten kautta-, kansojen välisen ystävyyden tiellä voisi olla vähän isompi este kaikista relativistisista vakuutteluista huolimatta. Epäilen, haluaako tämän päivän ihmiskunta todella löytää universumista älyä, vaiko vain kauan sitten kadonneen sisaruslajinsa. Jos taas haluamme todella tehdä tutkimusmatkan vieraisiin mieliin, emme tarvitse siihen suuria radioteleskooppeja vaan uudenlaisen asenteen biotieteitä kohtaan.

Vanha juttu on, että ufot ovat pitkälti kulttuurinen tuote. Niitä eivät näe avaruustutkijat ja tieteentekijät (vaikka kuinka haluaisivat) vaan todennäköisesti samat ihmiset jotka olisivat aiemmin olleet taipuvaisia kohtaamaan piruja ja pyhimyksiä. Jostain syystä ufot ovat aktiivisimmillaan kriisiaikoina tai silloin kun televisiossa esitetään erityisen mukaansatempaavaa scifiä. Teknis-tieteellisessä kehityksessä alkuun päässyt, maallistunut sivilisaatio ei ole hyvä paikka nähdä ilmestyksiä pyhimyksistä tai törmätä metsässä liikkuessa maahisiin ja metsänneitoihin. Tänä päivänä Näkymätön ilmenee joillekin ufoina ja avaruuden muukalaisina. Mieli kuvittaa maailman, mutta samalla se myös heijastaa siihen oman kuvajaisensa. Toisaalta ufomyönteisyyden sitkeys kertoo osaltaan siitä ettei ihminen halua pelkästään selittää maailmaa järjellä vaan myös kokea sen. Epäselväksi minulle on jäänyt, miksi niin monet, niin tiedeyhteisössä kuin sen ulkopuolellakin, ajattelevat että tiede metodina ja instituutiona tekee maailman kokemisen mahdottomaksi ja tappaa Näkymättömän. Minä ajattelen mieluummin, että harhoista ja hallusinaatioista on hyvä päästä eroon. Todellisuutta taas ei voi tappaa, ainoastaan selventää.

posted under , |

5 kommenttia:

Ofelia kirjoitti...

Tämän kirjoituksesi kun lukisivat hörhötuttavani!! =D Tuli mieleen myös Luukanen-Kilde ja af Grann...hih. Jos hörhöille sanoo, että no miksi sitten eivät avaruustutkijat ym. koskaan näe ufoja, vastaus on todennäköisesti se, että he kieltävät asian ja heitä on käsketty vaikenemaan tms. Ja tosiaan, todellisuutta voisivat selventää myös tapaamani ihmiset jotka väittävät nähneensä yksisarvisia Lapissa ja että heillä on kotipeikkoja!

Saara kirjoitti...

En yhtään epäile, etteikö joku voisi nähdä yksisarvisia Lapissa- se vain ei vielä riitä todisteeksi siitä että yksisarvisia on todella olemassa siinä objektiivisessa todellisuudessa jota tiede tutkii. :)

Minua myös ihmetyttää, minkälainen käsitys näillä hörhöillä on tieteentekijöistä, siis ihmisistä jotka tutkivat maailmaa avoimin mielin tavoitteenaan löytää sieltä uutta. Ovatko sellaiset ihmiset todennäköisesti niitä jotka vaikenevat kiltisti heti kun vähän käsketään?

Sen verran tieteenhistoria kyllä myöntää, että suuret murrokset tieteenalassa edellyttävät usein henkilövaihdoksia tutkijakunnassa. Toisaalta vieraan älyn löytäminen takaisi tutkijalle lennossa paikan yhtenä ihmiskunnan merkittävimpien tieteellisten löytöjen tekijöistä. Joten mikä motiivi kaikilla maailman kriittisillä, kunnianhimoisilla tutkijoilla olisi salata havaintonsa?

kaappifilosofi kirjoitti...

Lienee aikalailla selvä että kaikenlaisia hörhöjä on ja tulee aina olemaan olemassa. Hörhön mielestä minä taas olen hörhö ja hän itse vallan järjissään. Kumpi on oikeassa vai kampi - väittely on aina osoittautunut täysin hedelmättömäksi.

Sensijaan paljon kiinnostavampaa olisi miettiä, mikä saa ihmisen hörhöilemään. Laskettakoon tässä fanaattinen uskonnollisuus ja poliittiset suuntaukset ja miksei intensiivinen jonkin tieteenalan tutkiminenkin hörhöilyksi.

Tarkastellaan asiaa darwinistisesta perspektiivistä.(arvasin - hörhö mikä hörhö)

Hörhöilyyn taipuvuus täytyy olla ominaisuus joka on ihmiselle eduksi. Muuten hörhöily olisi luonnonvalinnassa hävinnyt!
Miksi näin, jätän teille pohdittavaksi.

Ofelia kirjoitti...

Minulla olisi yksi teoria kaappifilosofin kysymykseen: ihminen hörhöilee, koska uskominen kaikkeen mystiseen antaa pakoreitin raadollisesta todellisuudesta, maailmassa tapahtuvista epäoikeudenmukaisista asioista, koska ihminen ei kestä kuolemaa, ja ihminen tylsistyy arkeen ilman "jänniä mystisiä juttuja".

Saara kirjoitti...

Mutta miksi "jänniä mystisiä juttuja" harmaan todellisuuden piristykseksi kaipaavat ihmiset ovat usein myös niitä jotka eivät ole ensiksi tutustuneet todellisuuteen ja sen ihmeisiin.

Kaipa alienit ja yksisarviset ovat ihan jänniä...mutta entäs tyhjiön energia ja Hawkingin säteily? Oikosarvet ja opabiniat ja merihevosten perhe-elämä? Takapihat joilta näkee paljain silmin kahden miljoonan valovuoden päähän? Aristoteleen etiikka ja valohämy? Mistä lähtien todellisuus ei ole ollut jännä?

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments