Ostan, siis olen..?

Tänään on Älä osta mitään- päivä. Se sopiikin hyvin marraskuisiin tunnelmiin. Minua ärsyttää suunnattomasti se että tällaista päivää tarvitaan herättämään ajatuksia niissä harvoissa joita ajatteleminen edes välillä kiinnostaa. Miksi ostaminen ja kuluttaminen on nykyään jokapäiväistä? Miksi monille on vaikeaa selviytyä edes yhdestä päivästä ilman että ainakin ruokaa täytyy ostaa? Miksi ostaminen ei ole välttämättömyys vaan oikeus, jotakin jonka kritisoiminen on epäisänmaallista, tekopyhää (koska täydellinen omavaraistalous on käytännössä mahdotonta) ja tiukkapipoista? Ostaminen on kuin alkoholia: on ostohuumaa, hulluja päiviä- ja henkisen krapulankin siitä voi saada. Kuten alkoholiongelma, ostoholismikin on määritelty armeliaan lievästi. Alkoholiongelmaista ihmisestä ei tee esimerkiksi se että hän ei osaa pitää hauskaa ilman viinaa vaan se että alkoholinkäytöllä alkaa olla mitattavia terveys- tai sosiaalisia haittoja. Ostoholistilla on ongelma vasta siinä vaiheessa kun hän ei suoriudu ostostensa maksamisesta. Niin kauan kuin pätäkkää riittää, ostaminen on toimintaa josta filosofien ja muiden ilonpilaajien on syytä pitää suunsa supussa koska se on Jokaisen Oma Asia joka on jostakin mystisestä syystä arvostelun yläpuolella. Ostamisesta on tullut tapa olla olemassa.

Eettisestä –ja etenkin ympäristöeettisestä- näkökulmasta katsottuna ostaminen ja suomalaistyylinen kuluttaminen ovat ongelmia. Se tarkoittaa, muiden seikkojen ohella, sitä että ne ovat ongelmia ihmisen hyvinvoinnin ja oman edun kannalta. Ihminen joka ei osaa olla tyytyväinen, tai edes tulla toimeen, ilman jatkuvaa ostamista ei ole itseriittoinen vaan hänen hyvinvointinsa on raskaasti riippuvainen muista. Ostaminen saattaa myös tukahduttaa luovuutta. Ihminen joka joutuu tulemaan toimeen sillä mitä on, joutuu usein kehittelemään kaikenlaisia luovia ratkaisuja tyydyttääkseen tarpeensa. Kuluttaminen yli tarpeiden on myös piittaamatonta, liittyyhän useiden hyödykkeiden tuotantoon vakavia eettisiä ongelmia jotka hedonistinen shoppailija tyynesti sivuuttaa. Lisäksi turha kuluttaminen lisää osaltaan yhteiskunnallista eriarvoisuutta ja saattaa siten vähentää kuluttajan kykyä empatiaan ja tasa-arvoisuuteen. Miten muista riippuvainen mutta kiittämätön, välitöntä tarpeentyydytystä vaativa egoistinen marisija voisi olla inhimillisen kukoistuksen mallikuva? Tällainen ihminen voi varmasti kokea mielihyvää, ainakin saadessaan ajallaan annoksen Tuotteita, mutta kykeneekö hän olemaan onnellinen? Vielä parempi kysymys on, miksi järkevät ihmiset, esimerkiksi minä toisinaan, käyttäytyvät ikään kuin näin olisi, ja ostaavat kassikaupalla tarpeetonta, vaikka jo sisimmässään tietävät että koko touhu on lopulta aika tympeää?


Onni ei koita kun saan kaiken mitä keksin haluta, ei edes sitten kun minulla on kaikki se mitä koen tarvitsevani (esimerkiksi täydellinen terveys). Onko ihmisen edes mahdollista eksistoida ilman että mitään haluaa tai tarvitsee? Tyytyväisyys on sen sijaan mahdollista vajavaisemmissakin olosuhteissa, silloinkin kun kaikenlaista vielä haluaisi ja jopa tarvitsisi. Tyytyväinen ihminen osaa arvostaa elämässä jo olevaa hyvää, ja vaikka hän haluaa ja tarvitsee, hän ei ole halujensa ja tarpeidensa orja. Hänen neuvokkuutensa tekee hänestä paitsi vapaan ostamaan, myös riittävän taitavan pärjäämään toisinaan ilman ostamista.

Nykyään kuluttaminen on myös keskeinen itseilmaisun väline. Viisas osaa toki kuluttaa viisaasti, mutta minä arvelen että hän osaa paljon muutakin. Hän osaa kertoa aatteistaan missä vaatteissa hyvänsä, rakastaa antamalla lahjaksi muutakin kuin turhaa tavaraa, kapinoida havaitsemiaan epäkohtia vastaan poliittisen toiminnan kautta sen sijaan että vain ostaisi kilpailijan tuotteita. Jos varaa on, onnellinen ihminen jakaa omastaan pröystäilemisen sijaan. Millainen ihminen iloitsee toisten kateudesta ja alaspainamisesta? Jos varaa ei ole, kuluttamisen orjuudesta vapautunut ei ehkä syrjäydy ainakaan ensimmäisten joukossa koska elämän hyvinvoinnin perusta on rahaa ja tavaraa syvemmällä. Tasapainoinen suhtautuminen materiaaliseen hyvään, kohtuullisuus, suojaa ja ilahduttaa sitä jolla tämä hyve on. Länsimaiseen kulutusjuhlaan kasvaneena ja tottuneena minäkin olen kaukana ihanteellisen kohtuullisesta ihmisestä. Onneksi hyvä on asia jonka suhteen pienikin edistys on paljon parempi kuin ei lainkaan edistystä. Sen ajatuksen varassa jaksaa yrittää.

Tänään toivon että joku jolle päivä ostolakossa on vaikeampaa kuin maalla asuvalle hyvinhoidetulle filosofille, on tänään ottanut haasteen vastaan ja pakannut töihin eväät lounaan sijasta, töiden jälkeen kutsunut ystävän kahvilan sijasta kyläilemään, nettishoppailun sijasta tarttunut siihen kirjaan joka on pitänyt lukea jo kauan. Toivon että se mahdollinen joku huomaa illalla että päivä oli kaikessa kummallisuudessaan aika onnistunut.

2 kommenttia:

Ofelia kirjoitti...

Minuakin ärsyttää, että tarvii järkätä tällainen päivä, muutenko kukaan ei älyä? Hesarissakin mainittiin älä osta mitään -päivä ja totta kai eka kommentoija sanoi että onpas p***aa, varmana ostan huomisenkin edestä... =/ Ja karua on minusta se, että vaikkei suomalainen edes himoshoppailisi tai ökykuluttaisi, meidän elintasomme ja -tapamme taitaa silti olla liikaa maapallolle!

Saara kirjoitti...

Yritän ajatella myönteisesti että kysymys olisi elintavoista enemmän kuin elämänlaadusta. Mutta sittenkin tapojen muuttaminen on vaikeaa.

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments