Huttua ja höttöä


Minä olen ympäristöeetikko. Ja sellaisena olen valmis ja jopa kykenevä puolustamaan ihmisen oikeutta syödä silloin tällöin, esimerkiksi kerran tai kaksi vuodessa, kunnon pihvi. Mutta olen varma siitä ettei ilmastopaholaiseksi noussut lihantuotanto koostu vain herkullisista, tirisevistä pippuripihveistä. Vastaavasti, en usko että lihantuotannon ongelmien ratkaiseminen edellyttää että korvaamme joulukinkut kaalinpäillä ja söisimme syntymäpäivänä ravintolassa kolmen riisilajin illallisen. Elän tässä uskossa, koska havaintojeni mukaan länsimainen ihminen joka näyttää huonoa esimerkkiä muulle maailmalle, tunkee enimmän osan kuluttamastaan lihasta paikkoihin joista lihan voisi hyvin poistaa ilman että ruuan maku tai laatu kärsisivät. Onko joka leivän päällä pakko olla kinkkua? Onko meidän saatava lihaa einespizzassa ja muissa teollisissa, mauttomissa ja värittömissä mössöissä? Havaintojeni mukaan suuri osa ihmisistä ei syö päivittäin herkullisia, tiriseviä pihvejä vaan jotakin nopeasti ja helposti valmistuvaa. Jotakin mikä pitää hengissä mutta ei tuota sen suurempaa nautintoa. Nettotappio on pieni, jos iloton lihamössö korvataan ilottomalla kasvismössöllä. Jos kasvismössö vielä muistettaisiin maustaa sopivasti, voitaisiin päästä helposti plussan puolelle. Erkki ei siis
voi luopua pihvistään. Ymmärrän. Mutta sitä minun on vaikeampi ymmärtää ettei hän voi vaihtaa eineshöttöään yhtenä päivänä viikossa kasvishöttöön.

Oikeastaan länsimainen elämäntapa- se jonka otteesta minäkin yritän yksi pieni, lipsuva askel kerrallaan ryömiä kohti jotakin parempaa- sisältää paljon höttöä ja roiskeläppää muuallakin kuin ruokapöydässä. Esimerkiksi nenäliinat, tiskirätit ja kuukautissuojat ovat tuotteita joista saa värittömiä, kemikaaleilla lastattuja ja tehtävästään välttävästi suoriutuvia versioita kalliilla kaupasta. Samat tuotteet kestoversioina ovat toimivampia, kätevämpiä, kauniimpia ja reilusti halvempia. Mikä meidät on saanut uskomaan että ihmisarvoisen elämän perusedellytys ja länsimaisen sivilisaation suuruuden osoitus ovat kertakäyttötuotteet? Mikä meidät on saanut uskomaan että rikas ei ole se jolla on varaa kestävään ja laadukkaaseen vaan se jolla on varaa käyttää kerran ja heittää pois? Entä miksi me maksamme hyvät rahat haitallisista kemikaaleista, kun saippualla ja etikalla pääsisi kotioloissa pitkälle? Ymmärrän että Givenchyn puuteria on kiva tupsauttaa nenälle ennen pikkujouluihin lähtöä, mutta en ymmärrä, millä tavalla liuotinaine- ja silikonitahna on ylellisyystuote verrattuna tuoksuvaan kotitkoiseen hiustenpesuaineeseen.

Ilmastosyntien etsiminen ei ylipäätään kuulosta hyve-eetikolle sopivalta puuhalta. Jos minä näen pihvinsyöjän, näen vain teon, en sen motiiveja enkä elämänkokonaisuutta jonka ymmärtäminen on välttämätöntä sille että pystyn muodostamaan oikean arvostelman näkemästäni teosta. Esimerkiksi, minulla on hyviä syitä vastustaa turkiksia. Mutta jos näen kadulla turkiksiin pukeutuneen naisen, syyllistyn älylliseen huolimattomuuteen (joka on pahe) jos oikopäätä tuomitsen hänet itsekkääksi ja julmaksi. Mistä minä voin ilman tarkempaa tutkimista tietää, onko tämä ihminen ostanut itse turkkinsa, vai saanut sen perinnöksi (jolloin hänen turkisten käyttönsä on mielestäni moraalisesti täysin hyväksyttävää, koska hän pyrkii maksimoimaan tuotteen käyttöiän ja välttämään tuhlaamista)? On myös mahdollista että hän kyllä on ostanut turkkinsa, mutta osaisikin kysyttäessä osoittaa että niin tekeminen voi olla eettisesti ok. Se että minun päähäni ei ole vielä pälkähtänyt miten se voisi olla mahdollista ei takaa etteikö sellaista logiikkaa voisi olla olemassa. Tämäntyyppisistä syistä minun on viisasta pitää mölyt mahassani, ainakin siihen asti kunnes olen varma ensinnäkin siitä että tiedän miksi turkistäti toimii niin kuin toimii ja toiseksi siitä että sillä mitä aion sanoa saattaisi olla jotakin positiivista vaikutusta tilanteeseen. Kuinka usein sitä ihmiset katuvatkaan ja tekevät parannuksen siksi että joku ventovieras on tullut paheksumaan? Se jos turkisten käyttäjä herättää minussa moraalista närkästystä ja pahaa oloa on henkilökohtainen ongelmani, ja sellaisena jotakin joka todennäköisemmin tekee toiminnastani harkitsematonta kuin viisasta ja rakentavaa.

Tiedän useammankin vegaanin jotka olisivat kipeästi nuhdesaarnan tarpeessa sillä perusteella että heidän ehdottomuutensa, jyrkkyytensä ja omahyväisyytensä ovat todennäköisesti karkoittaneet useammankin ihmisen bunkkereihinsa sen sijasta että nämä ihmiset olisivat alkaneet tehdä pieniä ympäristötekoja ja muuttaneet asenteitaan piirun verran ympäristöystävällisempään suuntaan. Valistus ja vaikuttaminen eivät ole vain tiedon jakamista.
Yhden ihmisen sanat ja teot ovat pieniä, ja siksi tärkeää ei ole vain se mitä tehdään, vaan myös se miten tehdään. Jos ihminen ymmärtää kohtuullisuuden ja yksinkertaisen elämäntavan hyveellisyyden ja niiden tärkeyden onnelliselle, tasapainoiselle elämälle, hänen lautaseltaan löytyvät asiat ovat todennäköisesti aika hyviä. Silloin ihminen paitsi tekee hyviä tekoja, myös -Linda Zagzebskin sanoin- toteuttaa teoillaan hyvettä siten että muut ihmiset näkevät paitsi teon, myös aavistuksen siitä yhteydestä joka sillä on inhimilliseen hyvään. Jos ihminen taas keskittyy vimmatusti suorittamaan oikeanlaisen elämän, kramppaava ja iloton asenne riittävät helposti kumoamaan kaiken sen hyvän mihin teoilla sinänsä olisi potentiaalia päästä.

Ilmastosyyllisten jahtaamisen ja syntilistojen laatimisen sijaan toivoisin näkeväni enemmän puhetta siitä että on sekä tärkeää että viisasta pyrkiä elämään kohtuullisesti, vaatimattomasti ja yksinkertaisesti. Utopistisella tuulella kun olen, toivoisin näkeväni tällaista keskustelua kannustavassa ja myönteisessä hengessä, niin ettei kenellekään tulisi puolustus- ja torjuntareaktioita, niin ettei ketään tuomittaisi, ja niin että keskustelun lopputuloksena useampi olisi motivoitunut tekemään sen mitä sillä hetkellä voi.

1 kommenttia:

Ma-Riikka kirjoitti...

Terveellistä pohdintaa! Kunpa usemapi ajattelisi näin.

Kasvissyöjänä (tai oikeammin muuta kuin kalan lihaa syömättäömänä) törmää usein sellaiseenkin asenteeseen, että on moralismia olla syömättä lihaa, koska siitä voi tulla syyllisyyttä jollekulle muulle (vaikka kuinka yrittää olla perustelematta moraalisyillä omaa valintaansa juuri siksi, että ei halua arvostella toisten valintoja). Olen ajatellut, että se on hinta, joka pitää maksaa omasta integriteetistä. Kaikki eivät pidä siitä, että toisen moraalivalinnat poikkeavat massasta. Tietyntyyppisen hyve-etiikan mukaan sosiaalisuus edellyttäisi muiden huomioimista vaikka siten, että syö sitä mitä muutkin; olen ratkaissut sen olemalla tekemättä numeroa siitä, jos joskus ei ole vaihtoehtoista ruokaa tarjolla ja syömällä esim. pelkkää leipää. Toisaalta en ehkä halua aidoiksi ystäviksi sellaisia ihmisiä, jotka tuomitsevat omat valintani ja painostavat samaan kulutusjuhlaan, jota itse elävät.

Käyttäisin perittyä turkkia, enkä halua keneltäkään viedä pippuripihviä pois. Oman osani olen kyllä pihveistäkin nauttinut.

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments