Taas on juhlan aika...

Kakkospakastimen sulamishälytys alkoi piipata viideltä aamulla. Raahauduin unenpöpperöisenä vaientamaan huutavaa helvetinkonetta. Selvisi, että aivan pakastimen oven alle oli kertynyt jäätä joka oli alkanut kammeta ovea auki. Sammutin hälytyksen, irrottelin jääkimpaleet ja palasin nukkumaan. Makuuhuoneeseen päästyäni katsoin ikkunasta ulos. Ulkona oli vielä pimeää ja taivas oli täynnä tähtiä. Suoraan ikkunan edessä loisti Orion. Suuri Metsästäjä on täällä taas, miekkoineen ja saaliineen jotka hän on metsästänyt Ison Koiran ja Pienen Koiran kanssa. Pilvipeiton alla tähtitaivas on ehtinyt taas muuttua, syksy on kääntymässä talveksi. Marraskuu on vuoden pilvisintä aikaa. Välillä aurinko katoaa pilvien taakse moneksi viikoksi. Mutta silloin kun taivas on kirkas, maailma on täynnä kimallusta. Ikkunanpieliin tiivistynyt kosteus loistaa kalpeassa auringonvalossa timantteina ja valkoisina kukkina ennen katoamistaan. Yön saapuessa tähdet loistavat sametinsinistä taivasta vasten, kirkkaampina kuin koskaan.

Kekri on keskelle pimeintä vuodenaikaa syttyvä kynttilä. Se on sitä kun pöytään kannetaan lammasta oman maan kasvisten kera ja tuoksuvaa kurpitsapiirasta, sytytetään takkaan tuli ja vedetään jalkaan villasukat. Erityisesti kekrinä hemmotellaan lemmikkejä, viittaahan jo juhlan nimikin kotieläinten haltijaan. Kaneille kannetaan herkkuja ja lintulaudalle viedään ruokaa ensimmäisen kerran. Pienet, ehkäpä tämän puutarhan pöntössä syntyneet talitiaiset ovat hyppineet ikkunalaudoilla ja ulko-oven edustalla jo viikkotolkulla: ”Koska tarjoilu alkaa?” ne kyselevät vaativasti. ”Huomenna.” lupaan. Koska huomenna on Kekri ja meillä juhlitaan, tehdään kaikkien olo mukavaksi ja nautitaan vuoden aikana osaksi tulleesta hyvästä. Jopa kuluneena vuonna, sitä on sittenkin paljon.

Alkava marrasaika on vuoden pimeintä aikaa. Se kutsuu rauhoittumaan ja mietiskelemään, etsimään valoa sisäavaruudesta. Pimenevässä syksyssä kiire ja häly on raskasta kantaa. Niin mieli kuin ruumiskin nauttivat rauhallisista illoista enemmän kuin aikoihin. Perinteen mukaan Kekrin aika on se vuodenkierron aika jolloin Näkymätön on kaikkein lähinnä arkimaailmaa ja kummallisia asioita voi tapahtua. Sanotaan että manan majoilla, Alisessa, jossa kaikki on päinvastoin kuin täällä, on nyt kevät kauneimmillaan. Pyhäinpäivä ja Halloweenkin toistavat samaa vainajien juhlan tematiikkaa. Suomipakanoille esivanhempien muistelu ei kuitenkaan ole surumielistä tai karnevalistista vaan iloinen asia. Esivanhemmat ovat omaa väkeä, kunnioitettuja ja tervetulleita, jos sattuisivat vielä jollain lailla eksistoimaan. Esivanhempien joukkoon ei lasketa vain konkreettisia verisukulaisia, vaan myös henkisesti läheisiltä tuntuvia edesmenneitä. Kiitollisuus niitä kohtaan jotka ovat aikanaan rikastuttaneet maailmaa viisaudellaan, esimerkillään tai tarinoillaan on hyvä tunne, riippumatta siitä miten edesmenneiden metafyysinen laita nykyään on.

Minulle sopii mitä parhaiten se että pakanakalenterin mukaan vuosi loppuu jo myöhäissyksyllä. Se ei vaihdu yhdessä hetkessä räiskyen niin kuin maallinen uusi vuosi vaan katoaa hiljaa marrasaikaan, josta yhtä hiljaa alkaa muotoutua uusi vuosi. Etenkin tänä kuluneena vuonna joka on ollut täynnä onnettomuuksia, haasteita ja jos jonkinlaisia vastoinkäymisiä on lohdullista ajatella tämä vuosi on nyt paketissa. Satoa on korjattu, niin puutarhasta kuin ajatelluista ajatuksista ja sanotuista sanoistakin. Seuraavaksi vuorossa on taas uusi vuosi ja uusi alku. Ateistipakanoidenkin on hyvä pysähtyä miettimään, millaiset välit maailmankaikkeuteen onkaan. Onko mieli rauhallinen, onko elämän suunta oikea? Marrasajan hiljaisuus kutsuu korjaamaan suuntaa lempeästi ja vähäeleisesti, jos tarvetta on. Kun mieli rauhoittuu, vastaukset ongelmiin ja huoliin löytyvät yllättävän läheltä. Sitten kun uusi vuosi alkaa taas elää ja hengittää, se tekee niin helpommin.

posted under |

2 kommenttia:

isopeikko kirjoitti...

luot ajatuksia...

loves2spin kirjoitti...

Aha! I could read one word! "Halloween!" :)

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments