Piristystä harmaaseen työpäivään: bento

Huomenna on maanantai, ja minä aion olla viimeinkin niin terve että selviydyn yliopistolle. Mukaan pakkaan lounaan josta saan sekä ruokaa että silmänruokaa. Etenkin synkeämpinä ja sateisempina päivinä jälkimmäinen on erityisen tärkeää!

Bento on japania ja tarkoittaa sekä japanilaista eväslaatikkoa että siinä kannettavia eväitä. Periaatteessa bentolounaan voi pakata mihin tahansa eväsrasiaan, mutta ainakin minusta oikeiden bentotarvikkeiden käyttäminen on sekä kätevämpää että hauskempaa.Pieneen laatikkoon pakataan tiivis, terveellinen ja mahdollisimman esteettinen lounas. Sanotaan että benton yläkerrasta (suurempi laatikko) tulisi täyttää 2/3 hiilihydraateilla ja 1/3 pääruualla. Minun sunnuntaiaterialta tähteiksi jääneet perunamuussini ja poroni on kuvassa aseteltu tämän periaatteen mukaan, joskin vähän tylsästi. Kuvasta ei näy kovin hyvin, mutta ruokalajit on erotettu toisistaan muovisella välilehdellä joka estää ainesten sekoittumisen.

Photobucket
Alemmassa osastossa kulkevat salaatti ja jälkiruoka: puolukoita, viinirypäleitä, pieni porkkana ja jälkiruuaksi pähkinöitä, suklaarusinoita ja kuivattuja kirsikoita.

Laatikko kootaan kompaktiksi paketiksi. Päällimmäisen kannen alle mahtuvat pienet syömäpuikot tai haarukka ja ksylitolipurkat. Bentolaatikoita on olemassa monenlaisia, itse olen ostanut kaikki bentotarvikkeeni eBaysta. Bentolaatikoita ostaessa kannattaa huomata myös etteivät kaikki myytävät laatikot kestä mikroa tai konepesua. Myös laatikkojen kokojen kanssa saa olla tarkkana: saatavilla on lähinnä pieniä (n.550 ml) tai olemattoman pieniä laatikoita. 550 ml:n laatikkoon mahtuu riittävä lounas, jos laatikon täyttää japanilaisen tiiviisti. Itse en ostaisi tämän pienempää.

Photobucket

Lopuksi rasia pakataan pikkuiseen pussiin. Ja sitten vain pussi jääkaappiin odottamaan aamua.
Photobucket

posted under |

11 kommenttia:

peeÄR - mies kirjoitti...

Sievä sovellus, mutta hiilihydraatteja liikaa;)

loves2spin kirjoitti...

Very beautiful! Was this for Teemu? Will he share? ;)

Saara kirjoitti...

Puhumattakaan siitä että yläkerran olisi voinut muotoilla värikkäämmäksikin. ;)

No, it was for me, I ate it on Monday when I had to go to Uni. T got a much more creative one for work today.

Piparipulla kirjoitti...

Voi että tuo kissabento on söpö! Ostitko sen netistä? Suomesta en löydä nättejä bentolatikoita ;__;
Erityisesti alemmassa osastossa ruoka näyttää tosi hyvältä, se on värikäs ja hyvin järjestetty :)

Saara kirjoitti...

Kissabento, kuten muutkin bentotarvikkeeni ovat eBaysta. Nykyään netissä näyttäisi olevan pari bentoihin keskittynyttä verkkokauppaakin. Suomesta en ole bentotarvikkeita edes etsinyt.

Piparipulla kirjoitti...

Minulla on muutamia bentoja ja tarvikkeita, suurin osa tulee Japanista (en itse käynyt Japanissa, vaan ystävät lähettivät minulle).
Mutta löysin pari bentoa Suomestakin. Esimerkiksi eilen ostin Prismasta Barbapapa benton! Se oli ihana yllätys :)
Tässä on benton kuva: http://piparipulla.blogspot.com/2012/01/matkalla-kuopioon-ja-uusi-bento.html

Saara kirjoitti...

Prismasta? No jopas! Täytyypä kurkistella kun seuraavan kerran sinne eksyn.

Piparipulla kirjoitti...

Joo, se oli Kuopiossa mutta uskon että se on myynnissä jokaisessa Prismassa.
Oli myös vaaleanpunainen vaihtoehto :)

Saara kirjoitti...

Ooh, vaaleanpunaista! :D

Piparipulla kirjoitti...

Hehe kyllä, mutta ostin sinisen version koska minulla on jo liian monta vaaleanpunaisia bentolaatikoita!
Oletko tehnyt lisää bentoja?

Saara kirjoitti...

Enpä ole nyt tehnyt, aika satunnaisesti teen. Pitäisi varmaan ryhdistäytyä. :)

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments